Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 14.5.2004

Asukkaat viihtyvät kaupungin vuokrataloissa

Helsingin kaupungin vuokralaiset viihtyvät yleensä asunnoissaan ja he pitävät ympäristöään siistinä. Mitä kauemmin oli asuttu, sitä paremmin viihdyttiin. Eri talojen ja yhtiöiden välillä löytyi kuitenkin eroja.

Helsingin kaupungilla on omistuksessaan noin 56 000 vuokra-asuntoa ja niissä asuu yli 100 000 asukasta. Noin joka kuudes asunto Helsingissä on kaupungin vuokra-asunto. Tehdyn tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Helsingin kaupungin vuokra-asumisen vahvuuksia, heikkouksia ja kehittämistarpeita. Tutkimus perustuu pääosin vuodenvaihteessa 2001–2002 tehtyyn asukaskyselyyn, johon vastasi noin 5900 taloutta – kaksi kolmesta kyselyn saaneesta.

Kyselyyn vastanneista talouksien päämiehistä joka toinen kävi työssä ja joka kolmas oli eläkkeellä. Asukkaat ovat pienituloisia. Talouksien keskimääräiset nettotulot kuukaudessa (v. 2001) olivat vain noin 1350 € kuukaudessa (oma ilmoitus). Vaikka kaupungin asuntojen vuokrat ovat pääsääntöisesti halvempia kuin markkinavuokrat, ne ovat asukkaiden tuloihin nähden kalliita. Talouksien nettotuloista keskimäärin yli kolmannes meni vuokriin. Monet paremmin toimeen tulevat ovat muuttamassa muualle. Joka kymmenennessä kaupungin vuokra-asunnossa puhutaan muita kieliä kuin suomea ja ruotsia.

Helsingin kaupungin vuokra-asukkaat viihtyvät asuintaloissaan. Neljä viidestä kyselyyn vastanneesta viihtyi asuintalossaan joko erittäin hyvin tai hyvin. Mitä pidempään oli asuttu ja mitä vanhemmasta asukkaasta oli kyse, sitä paremmin viihdyttiin. Lapsiperheet ja koulutetuimmat eivät viihtyneet aivan yhtä hyvin. Neljä viidestä kaupungin vuokralaistaloudesta piti rappuaan ja pihojaan siistinä. Niissä ei havaittu mainittavaa sotkemista tai häiriöitä. Sosiaalisia häiriöitä oli havainnut keskimäärin noin joka kymmenes vastaaja.

Tulokset hyödynnettävissä asumismuodon kehittämiseen

Monissa Euroopan maissa sosiaalinen vuokra-asuminen on puolustuskannalla. Asunnoissa asuu lähinnä ns. heikoimpia väestöryhmiä. Kehityksen suunta on jossain määrin sama myös Helsingissä. Asuntotuotanto on supistumassa. Asuntoihin on jouduttu sijoittamaan entistä enemmän päihde- ja mielenterveyskuntoutujia. Häiriöiden poistaminen on hidasta. Tämä aiheuttaa paineita asuntojen kunnossapidolle ja asumisviihtyvyydelle. Kaupungin vuokra-asumisen haasteisiin tulisi vastata, jotta asumismuodon tulevaisuus voitaisiin turvata.


Lisätietoja:
Tutkija Erkki Korhonen
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 2428 tai
email:


Lähde: Erkki Korhonen, Asumisviihtyvyys Helsingin kaupungin vuokrataloissa. Helsingin kaupungin tietokeskus, tutkimuksia 2004:1

Hinta 14 euroa (sis alv. 8%).

Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto
Katariinankatu 3 tai
verkkokauppa:
www.hel2.fi/stadinkauppa


Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai
verkkokauppa:
tietokeskus.tilaukset@hel.fi


Hinnasto: - - - - - -

Aiheesta lisää: - - -
 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t ietokeskus.kirjaamo@hel.fi