Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 8.3.2004

Rakentaminen Helsingissä ensimmäisellä neljänneksellä 2004

Helsingissä kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa myönnettyjen rakennuslupien määrä väheni yli kolmanneksella ja aloitettujen rakennustöiden sekä valmistuneen tuotannon määrä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä myönnettiin rakennuslupia 70 000 k-m2, uusia rakennus-töitä aloitettiin 119 000 k-m2 ja uutta tuotantoa valmistui 86 000 k-m2.

Rakentamisen hiljeneminen johtuu toimitilarakentamisen supistumisesta. Liike- ja toimis-torakentamiseen myönnettyjen rakennus-lupien kerrosala väheni 64 %, uusien aloitettujen rakennustöiden 92 % ja valmistuneiden rakennusten 70 %. Toisaalta liike- ja toimisto- rakennusten keskeneräisten rakennusten kerrosala oli maaliskuun lopussa vain 13 % pienempi kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna. Myös julkinen palvelurakentaminen on supistunut. Tammi-maaliskuussa julkiseen palvelurakentamiseen myönnettiin rakennuslupia 64 % vähemmän kuin vuosi sitten ja uusia julkisia palvelurakennuksia valmistui 86 % aiempaa vähemmän.

Helsingin asuinrakentaminen on kuitenkin vilkastumassa. Uusia asuntoja alettiin rakentaa 909 eli 302 asuntoa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valmistuneen asuntotuotannon määrä on pysynyt suunnilleen edellisvuoden tasolla - asuntoja valmistui 554. Niistä oli omistusasuntoja 380, vuokra-asuntoja 163, mutta asumisoikeusasuntoja vain 11.


Lisätietoja: Tutkija Maija Vihavainen
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3185 tai email:
etunimi.sukunimi@hel.fi


Tuula Lappalainen
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3752 tai email:
etunimi.sukunimi@hel.fi


Lähde: Rakentaminen Helsingissä kolmannella neljänneksellä 2003, tilastoja 2003:22

Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto
Katariinankatu 3 tai
verkkokauppa:
www.hel2.fi/stadinkauppa


Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai
verkkokauppa:
tietokeskus.tilaukset@hel.fi


Hinnasto: Hinnasto 1.1.-31.12 2003

 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t ietokeskus.kirjaamo@hel.fi