PROS-järjestelmän käyttämä mallipohja

VUODEN 2006 TALOUSARVION KOHDALLE 1 39 05, YHTEISÖJEN TUKEMINEN, KHN KÄYTETTÄVÄKSI, MERKITYN AVUSTUSMÄÄRÄRAHAN JAKAMINEN

Khs 2005-1048, 2005-1064, 2005-1057, 2005-913, 2005-1024, 2005-1061, 2005-1047, 2005-989, 2005-1062, 2005-992, 2005-1043, 2005-935, 2005-1044, 2005-1055, 2005-997, 2005-686, 2005-1065, 2005-1051, 2005-243

Kj toteaa, että Khs käsittelee 19.12.2005 ohjeet vuoden 2006 talousarvioon merkittyjen avustusmäärärahojen jakamisesta, maksattamisesta sekä vuoden 2007 avustusten hakumenettelystä

Vuoden 2006 talousarvioon sisältyvässä liitteessä 1 on sidottu avustukset osalle yhteisöjä. Muista avustuksista päättää Khs, asianomainen lauta- tai johtokunta.

Kvston 16.11.2005 vahvistaman vuoden 2006 talousarvion kohdalle 1 39 05 on merkitty 2 047 000 euron suuruinen avustusmääräraha Khn käytettäväksi. Määrärahasta kaupunginvaltuusto on sitonut 131 000 euroa Finland Convention Bureau ry:lle, 590 000 euroa Oy Gardenia-Helsinki Ab:lle ja 109 000 euroa Y-Säätiölle. Näin ollen on päätettävä 1 217 000 euron suuruisen avustusmäärärahan käytöstä.

./. Esityslistan tämän asian liitteessä on esitetty avustusanomuksen jättäneiden yhdistysten sekä muiden ao. kohtaan kuuluvien avustusmäärärahojen jako vuodelta 2005, vuodelle 2006 haettu avustussumma sekä ehdotus vuoden 2006 avustukseksi.

Maksatusohjeiden mukaan avustuksia myönnetään järjestöille, jotka olivat hakeneet vuodelle 2006 avustusta 29.4.2005 mennessä.

Kaupunginkanslian matkailu- ja kongressitoimiston lausunnon mukaan Helsinki Expert Oy on Helsingin Matkailuyhdistys ry:n täysin omistama osakeyhtiö, joka perustettiin 1.1.2005. Helsingin Matkailuyhdistys ry:n toiminta oli pääasiallisesti liiketoimintaa Helsinki Expert –toiminimen alla. Nyt Helsinki Expert Oy hoitaa liiketoiminnan ja Helsingin Matkailuyhdistys ry jäsentoiminnan. Kaupunki on tukenut Helsingin Matkailuyhdistys ry:tä aiempina vuosina säännöllisesti. Helsinki Expertin liiketoiminta on saatu kannattavaksi kaupungin pitkäaikaisella tuella. Em. osakeyhtiön liiketoiminnan pitää olla kannattavaa ilman kaupungin tukea. Matkailu- ja kongressitoimiston esittämin perustein Helsingin Expert Oy:lle ei esitetä avustusta.

Kaupungin henkilöstöjärjestöjen vuokra-avustukset sekä muut vuokra-avustukset ovat kiinteistöviraston ilmoittamien vuokrien suuruiset. Muut avustukset ovat pääsääntöisesti vuoden 2005 avustuksen suuruisia.

Koska nykyisen käytännön mukaan avustuksia yleisten saunojen toiminnan turvaamiseen, kunnallisen tiedotustoiminnan edistämiseen, opaskoulutuksen järjestämiseen, kansalaisvaikuttaminen tietoverkoissa -hankkeiden tukemiseen ja veteraanijärjestöjen tilavuokriin varatuista avustusmäärärahoista haetaan vasta vuoden 2006 aikana, olisi tarkoituksenmukaista, että nämä määrärahat osoitettaisiin kaupunginjohtajan käytettäväksi. Vuosittain näistä määrärahoista avustukset on myönnetty samoille järjestöille.

Yleisten saunojen toiminnan avustaminen perustuu Khn asettaman komitean mietinnön pohjalta tehtyyn päätökseen (Khs 15.10.1990, 2111 §). Tällä hetkellä toiminnassa on kolme yleistä saunaa, joiden toimintaa on vuosittain tuettu.

Avustus Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle tontinvuokriin tulisi osoittaa Kj:n käytettäväksi, koska avustuksen suuruus perustuu lainojen vuoden 2006 korkoihin ja koska avustus tulisi maksaa vasta sen jälkeen, kun valtio osaltaan on tehnyt päätöksen tontinvuokrista luopumisesta.

Pika-ajuritoimintaan varattu vuoden 2006 avustus olisi perusteltua jättää Kj:n käyttöön, koska matkailu- ja kongressitoimisto ei ole vielä määritellyt pika-ajuritoiminnan avustuksen ehdoksi asetettavia päivystys-aikoja.

Yhdistysten edellisten avustusten käyttöä on valvottu tilinpäätöstietojen perusteella avustusten yleisohjeiden mukaisesti. Avustukset on käytetty haettuun tarkoitukseen.

KJ Kaupunginhallitus päättänee jakaa avustuksia vuoden 2006 talousarvion kohdalta 1 39 05 yhteensä 1 216 124 euroa seuraavasti:

	Avustus 2006
	euroa

Alvar Aalto Säätiö	5 000
Kotitalon ylläpitoon
Eurooppalainen Pääkaupunkiseutu ry	15 840
Helsingin Kaupunginosayhdistysten Liitto ry HELKA	42 100
Helsingin kaupungin akavalaisten lomatuki ry	35 290
Vuotuisavustus	5 990
Vuokra-avustus	29 300
Helsingin liikenneturvallisuusyhdistys ry	93 100
Helsingin yhteisjärjestö KTV ry	43 690
Vuotuisavustus	8 990
Vuokra-avustus	34 700
Helsinki-Seura – Helsingfors-Samfundet ry	16 000
Hyötykasviyhdistys ry	37 500
Annalan puutarhakeskuksen vuokriin
Kansainvälisen kaupunkiyhteistyön tukeminen	8 520
Helsingin Pohjola-Norden i Helsingfors r.f.	6 450
Suomi-Venäjä-Seuran Etelä-Suomen piirijärjestö ry	2 070
Krematoriosäätiö – Krematoriestiftelsen r.s.	6 500
KTN:n Helsingin paikallisyhdistys ry	20 520
Vuotuisavustus	6 820
Vuokra-avustus	6 700
Kerta-avustus virkistyspaikan korjauksiin	7 000
KVL Helsinki ry	92 620
Vuotuisavustus	9 320
Vuokra-avustus	83 300
Lähi- ja perushoitajaliiton Helsingin paikallisjärjestö ry ja Tehyn Helsingin kaupungin paikallisosasto ry	50 770
Vuotuisavustus	4 180
Vuokra-avustus	46 590
Medi-Heli ry	7 600
Sibelius-Akatemia	6 000
Kahden urkukonsertin järjestämiseen Finlandia-talossa
Suomen Rauhanliitto - YK-yhdistys ry	8 040
Suomen Retkeilymajajärjestö SRM ry	58 866
Svenska Finlands folkting	2 700
Avustuksia yleisten saunojen toiminnan turvaamiseen, kaupunginjohtajan käytettäväksi	17 000
Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö, kaupunginjohtajan käytettäväksi	540 000
Kansalaisvaikuttaminen tietoverkoissa, kaupunginjohtajan käytettäväksi	80 000
Kunnallisen tiedotustoiminnan edistäminen, kaupunginjohtajan käytettäväksi	2 500
Opaskoulutuksen järjestäminen, kaupunginjohtajan käytettäväksi	6 300
Pika-ajuritoimintaan, kaupunginjohtajan käytettäväksi	6 862
Veteraanijärjestöjen vuokriin, kaupunginjohtajan käytettäväksi	12 806
Yhteensä	1 216 124

Samalla kaupunginhallitus päättänee hylätä Helsinki Expert Oy:n avustusanomuksen, koska liiketoiminnan tukemista ei voida pitää tarkoituksenmukaisena.

Lisäksi kaupunginhallitus päättänee kehottaa talous- ja suunnittelukeskuksen taloussuunnitteluosastoa lähettämään kirjeen vuoden 2006 avustuksen myöntämisestä ja vuodelle 2007 mahdollisesti haettavan avustuksen hakumenettelystä päätöksessä mainituille sekä niille järjestöille, jotka on mainittu vuoden 2006 talousarvion liitteessä 1 em. talousarviotilin kohdalla.

Pöytäkirjanote kaupunginkanslian yleiselle osastolle, talous- ja suunnittelukeskuksen taloussuunnitteluosastolle, varainhallinnalle sekä tarkastusvirastolle.

Lisätiedot:
Forsblom Kaija, erityissuunnittelija, puhelin 169 2389

LIITE

Yhdistelmä vuoden 2006 talousarvion kohdalle 1 39 05, Yhteisöjen tukeminen, Khn käytettäväksi, kuuluvista avustusmäärärahoista

LAUSUNNON ANTAMINEN SISÄASIAINMINISTERIÖLLE LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI KUNTALAIN JA ERÄIDEN MUIDEN LAKIEN MUUTTAMISESTA

Khs 2005-2475

./. Sisäasiainministeriö ilmoittaa (15.11.2005), että ministeriössä on valmisteltu oheen liitetty luonnos hallituksen esitykseksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (liite 1).

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kuntalakia siten, että valtuusto voisi valita kunnan johtoon pormestarin sekä apulaispormestareita. Kuntalakiin ehdotetaan otettavaksi uusina säännökset luottamushenkilön oikeudesta saada vapautus työstään luottamustoimen hoitamiseksi sekä kunnan mahdollisuudesta tukea valtuustoryhmien toimintaa. Koska luottamushenkilön oikeudesta saada vapaata työstään säädettäisiin kuntalaissa, ehdotetaan työsopimuslakiin, valtion virkamieslakiin, kunnallisesta viranhaltijasta annettuun lakiin sekä merimieslakiin otettavaksi vapaata koskevat viittaussäännökset. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi otto-oikeutta ja kunnan talouden tasapainottamista koskevia säännöksiä.

Pormestarimallia koskevat säännökset perustuvat Tampereen kaupungin aloitteeseen. Luottamushenkilön oikeus saada vapaata, valtuustoryhmän toiminnan tukemista sekä otto-oikeutta koskevat säännökset on valmisteltu kunnallisen demokratian kehittämishankkeen perusteella. Kunnan talouden tasapainottamista koskevat säännökset perustuvat pitkälti ns. alijäämätyöryhmän mietintöön (sisäasiainministeriön julkaisusarja 13/2005).

Sisäasiainministeriön kuntaosasto pyytää lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi. Lausunnot pyydetään toimittamaan 8.12.2005 mennessä.

Kaupunginkanslian oikeuspalvelut ilmoittaa (28.11.2005), ettei sillä ole huomauttamista luonnoksesta.

./. Talous- ja suunnittelukeskus (29.11.2005) ja henkilöstökeskus (30.11.2005) ovat antaneet asiasta lausunnot, jotka ovat esityslistan tämän asian liitteinä 2 ja 3.

Kj katsoo, että luonnoksesta tulisi antaa päätösehdotuksen mukainen lausunto. Lausunnon antamiseen on saatu lisäaikaa.

KJ Kaupunginhallitus päättänee antaa sisäasiainministeriölle seuraavan sisältöisen lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi kuntalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta:

Kaupunginhallitus toteaa, että pormestarimalli lisää vaihtoehtoja kunnan johtamisen järjestämiseksi. Kunnan johtamisjärjestelmän tulisi olla koko maassa selkeä ja yksiselitteinen, mitä ehdotus ei tältä osin ole. On vaikeata nähdä, miten ehdotuksen tavoitteet vahvistaa kunnan poliittista johtajuutta toteutuisivat, jos pormestariksi voidaan valita henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen ja lautakuntaan tai jonka kotikunta kunta ei ole. Kunnan johtamisjärjestelmää ei tulisi voida muuttaa kesken vaalikauden satunnaisiin voimasuhteiden muutoksiin perustuen.

Pormestarimallia koskevat ehdotukset perustuvat yhden kunnan aloitteeseen. Pormestarimallin osalta laki tulisi säätää määräaikaisena kokeilulakina, josta saatavat kokemukset otettaisiin huomioon lainsäädäntöä myöhemmin kehitettäessä.

Otto-oikeutta koskevilla muutosehdotuksilla vähennetään kuntien yhteistoiminnan esteitä sekä mahdollistetaan tilaaja-tuottaja-organisaatiossa tilaaja-tuottajapuolen erottaminen toisistaan. Tämä on erityisen tärkeää, mikäli mahdollisesti säädettävä laki kunnallisista liikelaitoksista edellyttää johtokunnan asettamista liikelaitosta varten. Helsingin kaupungin luottamushenkilöorganisaatiossa toimii useita kaupunginvaltuuston asettamia johtokuntia, joilla ei nykyisen lain mukaan ole oikeutta ottaa käsiteltäväkseen asiaa, joka on siirretty johtokunnan alaisen viranomaisen toimivaltaan. Ehdotettu muutos tuo johtokunnat lähes samaan asemaan kuin lautakunnat.

Luottamushenkilön oikeudesta saada vapaata työstään kaupunginhallitus toteaa, että Helsingin kaupungin palveluksessa olevat luottamushenkilötehtävissä toimivat viranhaltijat ja työntekijät ovat voineet osallistua säännöllisenä työaikanaan pidettäviin kunnan toimielinten kokouksiin. Helsingin kaupungin, kuntayhtymän, jossa Helsingin kaupunki on jäsenenä, tai YTV:n toimielimen kokoukseen osallistumista varten myönnetyn virka- tai työvapaan ajalta luottamushenkilöillä on oikeus saada palkkaedut. Tällöin he eivät hae ansionmenetyksen korvausta toimielimeltä.

Kaupunginhallitus katsoo, että jos henkilölle perustetaan laissa oikeus saada jokin etuus, ei asiasta vielä erikseen sopimista voida pitää tarkoituksenmukaisena. Ehdotetun kuntalain 32 b §:n voisi muotoilla vastaavasti kuin esim. työsopimuslain perhevapaita koskevat säännökset. Kyseisen pykälän 1 momentti voisi olla esim. seuraavansisältöinen:

Kunnan luottamushenkilöllä on oikeus saada vapaata työstään kunnan toimielimen kokoukseen osallistumista varten, ellei työnantajalla ole työhön liittyvää painavaa syytä kieltäytyä vapaan antamisesta. Työnantajan on pyydettäessä annettava kirjallinen selvitys kieltäytymisen perusteista.

Ehdotettu kuntalain 32 b §:n 2 momentti on tarpeeton.

Kunnan talouden tasapainottamista koskevien säännösehdotusten osalta kaupunginhallitus toteaa, että esitetyt muutokset johtuvat siitä, että voimassa oleva kuntalaki ei riittävästi velvoita kuntia tasapainottamaan taloutta. Esitys on kapea-alainen ja osittain tekninen. Siinä ei puututa syihin, minkä takia kuntien tilinpäätöksiin kertyy alijäämää. Nykyinen laki sallii kunnille laatia talousarvion, jossa jo vuosikate on negatiivinen, ja tällaisten kuntien määrä on kasvanut. Tällaisissa tapauksissa talouden tasapainotustoimet tehdään jälkikäteen, eikä väärää kehitystä oikaista riittävän aikaisessa vaiheessa.

Sisäasiainministeriön työryhmä selvitti laajasti alijäämien syitä. Selvitys osoitti, että poistojen määrä on liian pieni suhteessa investointitarpeeseen. Tästä johtuen vuosikatteen suhteuttaminen poistoihin antaa liian hyvän kuvan kunnan taloudesta. Tuloslaskelman alijäämään vaikuttaa kuitenkin keskeisesti juuri poistojen suuruus.

Kuntien tulorahoitus ei riitä investointien rahoittamiseen, vaan investoinnit on rahoitettava entistä enemmän lainanotolla. Tähän ongelmaan esitysluonnos ei puutu. Kunnallistalous voi velkaantua ja sen seurauksena kriisiytyä, vaikkei alijäämää kertyisikään.

Kuntien ongelmien taustalla ovat paljolti valtion omat toimenpiteet. Kuntien tehtäviä on lisätty. Valtio ei kuitenkaan ole halunnut osallistua lisääntyneistä tehtävistä aiheutuneisiin kustannuksiin valtionosuuslain hengen mukaisesti. Tämän seurauksena valtion rahoitusosuus keskeisten palvelujen rahoituksessa on supistunut noin 20 prosenttiyksikköä vuosina 1990–2004.

Kunnan talouden tasapainottamista koskevat säännösmuutokset ovat vain osaratkaisu kuntien talousongelmiin. Rahoituslaskelma on kuntien tilinpäätöksissä ollut ilman kuntalain velvoitetta.

Kaupunginhallitus puoltaa ehdotettuja muutoksia ja lisäyksiä kuntalakiin edellä mainituin huomautuksin.

Kirje sisäasiainministeriölle sekä pöytäkirjanote kaupunginkanslian oikeuspalveluille, henkilöstökeskukselle sekä talous- ja suunnittelukeskukselle.

Lisätiedot:
Vanne Pertti, kansliapäällikkö, puhelin 169 2210

LIITTEET	Liite 1	Sisäasiainministeriön lausuntopyyntö 15.11.2005
	Liite 2	Talous- ja suunnittelukeskuksen lausunto 28.11.2005
	Liite 3	Henkilöstökeskuksen lausunto 30.11.2005

LAUSUNTO PIRKKOLAN, MAUNULAN JA SUURSUON ALUEITA KOSKEVASTA ALUEELLISESTA RAKENNUSSUOJELUESITYKSESTÄ

Khs 2005-2136

./. Uudenmaan ympäristökeskus pyytää (26.9.2005) Khn lausuntoa Pirkkolan, Maunulan ja Suursuon alueita koskevasta alueellisesta rakennussuojeluesityksestä 30.11.2005 mennessä. Pro Maunula ry:n tekemä suojeluesitys on esityslistan tämän asian liitteenä 2.

./. Kaj toteaa, että Khs on antanut Suursuon ostoskeskuksen suojelusta 14.11.2005 Uudenmaan ympäristökeskukselle lausunnon, joka on esityslistan tämän asian liitteenä 1. Ostoskeskusta on esittänyt suojeltavaksi rakennuksen omistaja Suursuon Ostoskeskus Oy. Pro Maunula ry puolestaan on pitänyt alueellisen suojeluesityksen yhtenä perusteena juuri sitä, että Suursuon ostoskeskus on vireillä olevan asemakaavan muutoksen vuoksi uhattuna.

Pro Maunula ry esittää (16.9.2005) mm., että Uudenmaan ympäristökeskus ryhtyisi toimenpiteisiin Maunulan asuntoalueen alueelliseksi suojelemiseksi rakennussuojelulailla. Yhdistyksen mielestä Maunula on kokonaisuus, joka kertoo 40–60 vuotta sitten toteutetusta aluerakentamisesta, valtiovallan ja yksityisen rahoituksen aikaansaamasta sosiaalisesta rakennustuotannosta. Jopa Suomen itsenäisyyden sarastuksen ajalta 90 vuotta sitten on säilynyt rakennusmuistomerkki ja alue. Tämä kaikki sijoittuu 1,2 km²:n alueelle. Siksi Maunulan asuntoalue vaatii kokonaisnäkemystä ja kokonaisvaltaista suojelua.

Alueen historia ja suojeltavat osakokonaisuudet voidaan jakaa viiteen osa-alueeseen:

1. Ensimmäisen maailmansodan (1914–1917) aikainen maalinnoitus

2. Pirkkolan omakotialue (1940–1941)

3. Rintamamiestalot (1945–1949)

4. Vanha Maunula (1949–1955)

5. Maunula-Suursuo (1960–1972) "hullut rakennusvuodet"

Maunula on erinomaisen hyvin säilynyt 1940–1970-luvun alun kokonaisuus Helsingissä ja koko Suomessa. Se edustaa ensimmäistä ja parasta suomalaista lähiöarkkitehtuuria. Maunulan historian ovat ymmärtäneet Museovirasto, kaupunginmuseo, kaupunkisuunnittelu- sekä rakennusvalvontavirasto mutta asemakaavallinen suojelu ei yhdistyksen mielestä riitä. Maunulan rakennettu kulttuuriympäristö on valtakunnallisestikin arvokas ja merkittävä, arkkitehtonisesti jopa kansainvälisestikin tunnettu.

Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelulautakunta on lähettänyt asemakaavan muutosehdotuksen nro 11326 kaupunginhallitukselle puoltaen sen hyväksymistä. Muutosehdotus sallii mm. ostoskeskuksen purkamisen, Maunulan keskeisimmän puiston käyttämisen rakentamiseen ja viisikerroksisten asuintalojen rakentamisen, jolloin 1950–60-lukujen Maunulan arvokas kaupunkikuva ja korvaamaton kulttuuriperintö on tuhottu ja menetetty.

Asian kiireellisyyden vuoksi yhdistys pyytää, että Uudenmaan ympäristökeskus kieltäisi ostoskeskuksen kulttuurihistoriallista arvoa vaarantavat toimenpiteet samoin kuin muutkin Maunulan kulttuurihistoriallista arvoa vaarantavat toimenpiteet rakennussuojelulain mukaisesti.

./. Kaj toteaa, että Pirkkolan, Maunulan ja Suursuon alueita koskevasta alueellisesta rakennussuojeluesityksestä on saatu kaupunkisuunnittelulautakunnan ja kaupunginmuseon johtokunnan lausunnot, jotka ovat tämän asian liitteinä 3 ja 4. Lisäksi Museovirasto on lähettänyt kaupungille tiedoksi asiassa Uudenmaan ympäristökeskukselle antamansa lausunnon, joka on liitteenä 5.

KAJ Kaupunginhallitus päättänee antaa Uudenmaan ympäristökeskukselle seuraavansisältöisen lausunnon:

Kaupunginhallitus toteaa ensinnäkin, että se on antanut Uudenmaan ympäristökeskukselle 14.11.2005 lausunnon Suursuon Ostoskeskus Oy:n tekemästä, ostoskeskusta koskeneesta suojeluesityksestä ja todennut tuolloin, ettei ole olemassa perusteita rakennuksen suojelemiseksi rakennussuojelulailla vaan että rakennuksen suojeluasia tullaan ratkaisemaan vireillä olevan asemakaavan muutoksen yhteydessä.

Kaupunkisuunnittelulautakunta on 12.5.2005 puoltanut Maunulan ostoskeskuksen alueen asemakaavan muutosta, jossa ostoskeskuksen paikalle on merkitty asuinkerrostaloja alakerran liiketiloineen ja Pakilantien toiselle puolelle liike- ja julkisten palvelujen tiloja. Ostoskeskusta ja nyt myös sitä ympäröivää laajempaa aluetta koskevien rakennussuojeluesitysten vuoksi tämän asemakaavan käsittely on toistaiseksi keskeytetty.

Maunulan, Pirkkolan ja Suursuon alueiden kulttuurihistorialliset arvot

Oulunkylän kaupunginosaan kuuluvien Pirkkolan, Maunulan ja Suursuon alueisiin liittyviä kulttuurihistoriallisia arvoja on huomioitu ja nostettu esiin jo 1980-luvulta lähtien. Valtakunnallisesti merkittävinä rakennettuina kulttuurihistoriallisina ympäristöinä Maunulasta on osoitettu Pirkkolan ja Lampuotilantien omakotialueet sekä arkkitehti Hilding Ekelundin suunnittelema ns. Sahanmäen alue (Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt, Museovirasto, Rakennushistorian osaston julkaisu 16, 1993; 2. painos 1998). Sahanmäen alue kuuluu myös DOCOMOMOn (kansainvälinen modernin arkkitehtuurin suojelujärjestö) luetteloon. Maunulan Sahanmäen alue on yksi neljästä Helsingin DOCOMOMO-valikoimaan sisältyvästä aluekokonaisuudesta yhdessä Taka-Töölön, Olympiakylän ja Pihlajamäen kanssa.

Museovirastossa valmistellaan parhaillaan edellä mainitun kohdeluettelon tarkistusta. Lausuntokierroksella olevaan ehdotukseen sisältyy myös Maunulan eteläosa, joka edustaa 1950-luvun rakentamista.

Maunulan kerrostaloalue on merkitty kokonaisuutena maakunnallisesti arvokkaaksi rakennetuksi ympäristöksi Uudenmaan maakunnallisessa kulttuuriympäristöselvityksessä (Lauri Putkonen 2001).

Suojelu asemakaavoilla

Pirkkola, 1950-luvulla rakennettu Maunulan eteläosa sekä Saarnaajantien eteläpuoli on merkitty Helsingin yleiskaava 2002:ssa rakennustaiteellisesti, kulttuurihistoriallisesti ja maisemakulttuurin kannalta merkittäviksi alueiksi. Yleiskaavan mukaan alueita on kehitettävä siten, että niiden ominaispiirteet säilyvät. Maunulan 1950-luvun rakentamista edustava eteläosa on rakennuskiellossa suojelukaavan laatimista varten.

Maunulan koillisosaan ja Pakilan eteläosaan valmistellaan parhaillaan asemakaavaa ja asemakaavan muutosta. Patterimäen alue tullaan merkitsemään kaavamuutokseen muinaismuistoalueeksi eikä sen välittömään läheisyyteen ole tulossa uutta rakentamista. Samassa yhteydessä ratkaistaan Saarnaajantien eteläpuolen rintamamiestalojen suojelu.

Pirkkolaan on laadittu vuonna 1988 asemakaava, jossa alue merkittiin erillispientalojen korttelialueeksi (AO/s), jolla ympäristö säilytetään. Alueella olevia rakennuksia ei saa purkaa ja alueella ovat sallittuja vain sellaiset toimenpiteet, jotka edistävät rakennusten ja niiden lähiympäristön säilymistä ja olennaisten piirteiden vahvistumista. Kaavan tavoitteena on suojella alueen rakennuskanta ja yhtenäisenä säilynyt miljöökokonaisuus. Pienehkö rakennusten laajennusvara on osoitettu pihan puolelle. Alueen katunäkymät säilyvät yhtenäisinä. Lampuotilantien alueelle on laadittu suojelukaava vuonna 1995 samoilla periaatteilla kuin Pirkkolan omakotialueelle.

Maunulan kerrostaloalue on kokonaisuudessaan inventoitu vuonna 2002 Helsingin kaupunginmuseon toimesta. Lauri Putkosen laatima inventointi sisältää aluekuvauksen ohella lyhyen kuvauksen rakennuskannasta. Inventointi kattaa perustietojen (suunnittelija, rakentamisvuosi, osoite) ohella tietoja rakennuksista, käytetyistä rakennusmateriaaleista sekä tietoja myöhemmin tehdyistä muutoksista.

Parhaillaan on valmisteilla kaupunkisuunnitteluviraston toimesta yhteistyössä kaupunginmuseon ja rakennusvalvontaviraston kanssa Maunulan 1950-luvulla rakennetun eteläosan arvottaminen ja rakentamistapaohjeet. Selvitys valmistuu vuoden 2006 alussa. Selvitys palvelee lähtökohta-aineistona suojelukaavan ja alueen kehittämisperiaatteiden laatimista varten. Suojelukaavan tavoitteena on alueen alkuperäisten ominaispiirteiden turvaaminen. Helsingin sodan jälkeen rakennetuista esikaupunkien kerrostaloalueista Maunula on – Pihlajamäen ohella – järjestyksessä toinen kerrostalolähiö, jossa alueen arvojen turvaamiseksi laaditaan suojelukaava.

Rakennussuojelulain 3 §:n mukaan rakennussuojelusta asemakaava-alueella säädetään maankäyttö- ja rakennussuojelulaissa. Asemakaava-alueella voidaan rakennussuojelulain mukaiseen menettelyyn ryhtyä kuitenkin silloin, kun suojelu ei ole mahdollista maankäyttö- ja rakennuslain nojalla, milloin rakennuksen säilymistä ei voida riittävästi turvata maankäyttö- ja rakennuslain säännösten nojalla tai milloin rakennuksella on huomattavaa valtakunnallista merkitystä taikka milloin siihen muutoin on erityisiä syitä.

Osa suojeltavaksi esitetyistä alueista on arvotettu valtakunnallista merkitystä omaaviksi. Niiden suojelu on kuitenkin mahdollista asemakaa-

van nojalla – niihin ei liity sellaista suojelun tarvetta, joka ei olisi kaavasuojelun keinoin turvattavissa. Alueiden suojelussa tärkeässä asemassa oleva rakennetun kulttuuriympäristön ja kaupunkikuvan suojelu kuuluu asemakaavallisen suojelun piiriin.

Kaupunginhallitus katsoo, että Maunulan, Pirkkolan ja Lampuotilantien alueen valtakunnallisesti arvokkaiden kokonaisuuksien osalta on jo tehty tai ryhdytty tekemään niitä kaavallisia toimenpiteitä, joita valtakunnalliset maankäyttötavoitteet edellyttävät. Pirkkolan omakotialueelle suojelukaava on vahvistettu jo vuonna 1988 ja Lampuotilantien 1940-luvun puolivälissä rakennettu kokonaisuus on suojeltu asemakaavalla vuonna 1995.

Nyt esillä olevassa rakennussuojeluesityksessä on mukana myös Maunulan 1960- ja 1970-luvulla rakennetut alueet. Tähän kokonaisuuteen kuuluu myös Suursuon ostoskeskus, jonka suojelemiseen rakennussuojelulailla kaupunginmuseo (1.9.2005) ja Museovirasto (15.9.2005) ovat jo aiemmin ottaneet kielteisen kannan.

Kun tämän aikakauden rakennettuja alueita inventoitiin yleiskaava 2002:ta varten, edellä mainittua Maunulan kokonaisuutta ei kuitenkaan tässä vaiheessa ole arvotettu kyseisen aikakauden asuinalueiden parhaimmistoon kuuluvaksi. Maunulan 1960- ja 1970-luvulla rakennetun alueen suojelu- ja kehittämistarpeet tullaan kuitenkin arvioimaan tulevina vuosina, kun uuden asemakaavan laatiminen tulee ajankohtaiseksi. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tämän tyyppisillä jo rakennetuilla alueilla kaavoituksen tavoitteena tulee olla ympäristön eheyttäminen säilyttäen ja hoitaen. Ostoskeskuksen säilyttämisestä päätetään erillisen asemakaavan muutoksen nro 11326 käsittelyn yhteydessä.

Kaupunginhallitus toteaa lopuksi käsityksenään, että suojeluesityksessä tarkoitetun alueen suojelun toteutuminen on osittain jo turvattu tai asianmukaisella tavalla varmistetaan tulevien asemakaavan muutosten suunnittelu- ja päätösprosesseissa. Kaupunginhallitus ei sen vuoksi pidä perusteltuna Pirkkolan, Maunulan ja Suursuon alueen alueellista suojelua rakennussuojelulailla.

Kirje Uudenmaan ympäristökeskukselle ja ote kaupunkisuunnittelulautakunnalle, kaupunginmuseon johtokunnalle, kiinteistövirastolle ja Museovirastolle.

Lisätiedot:
Sippola-Alho Tanja, kaupunginsihteeri, puhelin 169 2244

LIITTEET	Liite 1	Kaupunginhallituksen lausunto 14.11.2005
	Liite 2	Pro Maunula ry:n esitys 16.9.2005
	Liite 3	Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto 10.11.2005
	Liite 4	Kaupunginmuseon johtokunnan lausunto 31.10.2005
	Liite 5	Museoviraston lausunto 20.10.2005

LEPPÄVAARASSA SIJAITSEVAN ASUNTOTONTIN OSAN MYYMINEN

Khs 2005-2633

Kiinteistövirasto toteaa (12.12.2005) mm. seuraavaa:

Kiinteistölautakunta päätti 18.10.2005 (616 §) myydä hintatarjousten perusteella Helsingin kaupungin Espoossa omistaman määräalan, joka muodostaa rakennusoikeudeltaan 1 154 k‑m²:n suuruisen osan Espoon Leppävaarassa sijaitsevasta korttelin nro 51324 tontista nro 1. Ehtojen mukaan kauppahinnan tuli muodostua parhaan hintatarjouksen perusteella edellyttäen, että se vastaa vähintään rakennusoikeuden yksikköhintaa 400 euroa/k‑m².

Järjestetyssä tarjouskilpailussa YIT Rakennus Oy esitti kohteena olleesta tontista korkeimman tarjouksen, 1 440 000 euroa, mikä vastaa yksikköhintaa noin 655 euroa/k‑m². Kaupungin omistaman rakennusoikeusosuudeltaan 1154 k‑m²:n suuruisen tontinosan kokonaishinnaksi muodostuu tällöin 755 345,45 euroa.

Koska kaupan arvo ylittää kiinteistölautakunnan toimivaltarajan 700 000 euroa, kaupunginhallituksen tulisi oikeuttaa kiinteistölautakunta tekemään sanottu kauppa.

Kiinteistövirasto pyytää, että kaupunginhallitus oikeuttaisi lautakunnan myymään Helsingin kaupungin omistamasta Suurhuopalahden kylän (452) tilasta Alberga RN:o 2:1290 noin 1 401 m²:suuruisen määräalan, joka kuuluu Espoon kaupungin Leppävaaran Kaivomäen asemakaavan mukaiseen korttelin nro 51324 tonttiin nro 1 ja jonka osuus tontin asemakaavan mukaisesta rakennusoikeudesta on 1 154 k‑m², tarjouskilpailussa tehdyn korkeimman tarjouksen mukaisesta 755 345,45 euron kauppahinnasta ja muutoin lautakunnan päättämin ehdoin.

Kiinteistölautakunnassa 18.10.2005 ollut, kyseistä tontinosan myyntiä koskeva esitys ja kiinteistölautakunnan tekemä päätös (616 §), joka oli esityksen mukainen, kuuluvat seuraavasti:

Tiivistelmä Espoon kaupunki on myymässä viittä Etelä-Leppävaarassa sijaitsevaa vapaarahoitteiseen asuntotuotantoon tarkoitettua tonttia hintatarjousten perusteella valittaville toteuttajille. Tonteista yhden omistus jakaantuu Helsingin ja Espoon kaupunkien kesken.

Helsingin kaupungin omistama tontinosa esitetään myytäväksi Espoon järjestämän tarjouspyyntömenettelyn kautta.

Leppävaaratoimikunnan esitys

Leppävaaratoimikunta, joka on asetettu Helsingin ja Espoon välisen Leppävaaran alueen suunnittelua ja toteutusta koskevan sopimuksen nojalla ohjaamaan ja valvomaan sopimuksen toteuttamista, on esittänyt, että neljä Kaivomäen alueella sijaitsevaa asuntonttia ja yksi Säterinmetsän alueella sijaitseva asuntotontti myydään hintatarjousmenettelyllä.

Helsingin kaupunki omistaa Kaivomäen alueella korttelin 51324
AK-tontin 1 pääosan (n. 1 154 k-m²) ja Espoon kaupunki loppuosan
(n. 1 046 k-m²). Esityksen mukaan kumpikin kaupunki myy omistamansa tontinosat samoilla ehdoilla tulevalle rakentajalle.

Kaivomäen asemakaava on viimeinen Helsingin ja Espoon kaupunkien välisen Leppävaaran sopimusalueen uusista asemakaavoista, jossa on asuntorakennusoikeutta. Kaupunkien saaman asuntorakennusoikeuden määrä tulee aiemmin määritellyin tavoin tasattavaksi Kaivomäen tontinluovutusten yhteydessä vastaamaan sopimuksen mukaista lopputilannetta. Mikäli sopimusalueelle tämän jälkeen kaavamuutoksilla kaavoitetaan uutta asuntorakennusoikeutta, sovitaan sen jaosta aina tapauskohtaisesti erikseen.

Kaivomäen asuntotonttikauppojen jälkeen Helsingin kaupungilta jää puuttumaan Leppävaara-sopimuksen mukaisesta laskennallisesta asuntorakennusoikeuden loppumäärästä 56 k-m². Puuttuva osuus korvataan nyt tehtäväksi esitettävien kauppojen yhteydessä siten, että Espoon kaupunki ohjaa Helsingin kaupungille 56 k-m²:n osuutta vastaavan osan kauppahinnasta korttelista 51324 (AK) omistamansa tontinosan myydessään.

Myytävä tontinosa Kaivomäen asemakaavan mukainen korttelin nro 51324 tontti nro 1 osoitetaan asemakaavassa asuinkerrostalojen korttelialueeksi (AK). Tontin pinta-ala on noin 2 672 m² ja rakennusoikeus 2 200 k-m². Tontti muodostuu Helsingin kaupungin omistamasta Suurhuopalahden kylän (452) tilan Alberga RN:o 2:1290 noin 1 401 m²:n suuruisesta ja Espoon kaupungin omistamasta Suurhuopalahden kylän (452) tilan Rakennusmaa RN:o 1:401 noin 1 271 m²:n suuruisesta osa-alueesta.

Tontin autopaikat osoitetaan pääasiassa erillisille Leppävaaran Pysäköinti Oy:n hallitsemille LPA-tonteille tai läheiseen pysäköintiluolaan.

Tontin rakentamisessa tulee noudattaa 24.10.2003 laadittua korttelisuunnitelmaa. Tontti on kunnallistekniikan piirissä.

Myyntimenettely Tontti on tarkoitus myydä yhdessä Espoon kokonaan omistamien tonttien kanssa avoimella hintatarjouskilpailulla.

Kiinteistöpalvelukeskus järjestää yhdessä Helsingin kaupungin kanssa tarjouskilpailun, josta ilmoitetaan Helsingin Sanomissa ja Hufvudtadsbladetissa, minkä lisäksi tarjousmyyntimateriaali postitetaan vapaarahoitteisia asuntoja Espoossa tuottaville yhtiöille.

Luovutusehdot Tontti tulee toteuttaa vapaarahoitteisina ja rakentaa kolmen vuoden kuluessa. Tonttia palvelevat väestönsuojapaikat tulee osoittaa alueen yhteisväestönsuojasta siitä erikseen tehtävän sopimuksen mukaisesti. Tonttia palvelevien autopaikkojen toteuttamisesta ja hallinnasta on tehtävä erillinen sopimus Leppävaaran Pysäköinti Oy:n kanssa.

Tontille on määritelty ohjehinta 400 euroa/k-m², mikä vastaa Helsingin kaupungin omistaman tontinosan osalta kokonaishintaa 560 400 euroa. Lautakunnan esitetään hyväksyvän kaupan ehtoineen, mikäli sen tarjouskilpailun kautta muodostuva kauppahinta on ohjehinnan suuruinen tai sitä suurempi. Mikäli tarjottu hinta jäisi alemmaksi kuin ohjekauppahinta, kaupasta tulisi päättää uudelleen.

Aikataulu Alustavan suunnitelman mukaan kilpailuaika olisi noin 2 viikkoa
loka-marraskuussa.

Voittaneen tarjouksen tehneen on allekirjoitettava kauppakirja kahden kuukauden kuluessa tarjousajan päättymisestä.

Päätös (616 § / 18.10.2005):

Lautakunta päätti myydä hintatarjousten perusteella Helsingin kaupungin omistamasta Suurhuopalahden kylän (452) tilasta Alberga RN:o 2:1290 noin 1 401 m²:n suuruisen määräalan, joka kuuluu Espoon kaupungin Leppävaaran Kaivomäen asemakaavan mukaiseen korttelin nro 51324 tonttiin nro 1 ja jonka osuus tontin asemakaavan mukaisesta rakennusoikeudesta on 1 154 k-m², seuraavin ehdoin:

1 Kauppahinta muodostuu parhaan hintatarjouksen perusteella edellyttäen, että se vastaa vähintään rakennusoikeuden yksikköhintaa 400 euroa/k-m2.

2 Saman kaupanteon yhteydessä Espoon kaupunki myy omistamansa osan samalle ostajalle ja muutoin paitsi kohdan 3 osalta samoin ehdoin.

3 Kauppahinta maksetaan kauppakirjan allekirjoittamisen yhteydessä. Kauppahinnasta osa, joka vastaa 1 210
k-m²:n rakennusoikeutta, tulee maksaa Helsingin kaupungille.

4 Myytävälle tontille on rakennettava vapaarahoitteista asuntotuotantoa vähintään 70 % rakennusoikeuden määrästä asuttavaan kuntoon kolmen vuoden kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta. Jos ostaja laiminlyö rakentamisvelvoitteen, hän maksaa kaupungille viivästysajalta sopimussakkoa, jonka määrä on vuodessa 20 % kaupungille maksetusta tontin kauppahinnasta. Sopimussakkoa tulee kuitenkin maksaa enintään 5 vuodelta.

5 Tonttia ei saa myydä eikä vuokrata edelleen rakentamattomana ilman kaupungin lupaa. Mikäli näin tapahtuu, sitoutuu ostaja maksamaan sopimussakkoa kaupungille maksetun kauppahinnan suuruisen määrän.

6 Tontille rakennettavaa rakennusta suunniteltaessa on noudatettava asemakaavaa ja alueen korttelisuunnitelmaa.

7 Ostajan tulee Espoon kaupungin niin vaatiessa maksaa Espoon kaupungille vesihuoltolain mukainen liittymismaksu.

8 Tontti luovutetaan vapaana rasituksista (velkakiinnityksistä).

9 Ostaja vastaa lohkomiskustannuksista.

10 Ostaja on velvollinen tekemään Espoon kaupungin kiinteistöpalvelukeskuksen kanssa erillisen sopimuksen Etelä-Leppävaaran yhteisväestönsuojan käyttöoikeudesta ja käyttöoikeuden korvauksista sekä osallistumaan Leppävaaran Pysäköinti Oy:lle väestönsuojatilojen kunnossapidosta aiheutuviin kustannuksiin.

11 Tonttia palvelevat autopaikat sijoittuvat erillisille Leppävaaran Pysäköinti Oy:n hallitsemille LPA-tonteille tai parkkiluolaan. Tontin kauppahinta sisältää tontin asemakaavan mukaisia autopaikkoja vastaavan osuuden tontin käyttöön tarpeellisten autopaikkatonttien arvosta. Ostaja on velvollinen tekemään erillisen sopimuksen tontin asemakaavan mukaisten autopaikkojen toteuttamisesta ja hallinnasta Leppävaaran Pysäköinti Oy:n kanssa.

12 Ostajan on liitettävä ostamansa tontti Etelä-Leppävaaran alueen yhteistilojen toteuttamista ja käyttöä koskevaan erilliseen sopimukseen.

13 Muuten noudatetaan tavanomaisia kiinteistökaupan ehtoja.

Kaj:n mielestä asiassa voidaan toimia kiinteistöviraston ehdottamalla tavalla. Tarjouskilpailussa tontin osan hinta muodostui niin korkeaksi, että kaupungin johtosääntöjen mukaan päätöstasoksi vaihtui Khs. Asiasta päättäminen ei vaadi uutta kiinteistölautakunnan esitystä.

KAJ Kaupunginhallitus päättänee oikeuttaa kiinteistölautakunnan myymään Helsingin kaupungin omistamasta Suurhuopalahden kylän (452) tilasta Alberga RN:o 2:1290 noin 1 401 m²:n suuruisen määräalan, joka kuuluu Espoon kaupungin Leppävaaran Kaivomäen asemakaavan mukaiseen korttelin nro 51324 tonttiin nro 1 ja jonka osuus tontin asemakaavan mukaisesta rakennusoikeudesta on 1 154 k‑m², tarjouskilpailussa tehdyn korkeimman tarjouksen mukaisesta 755 345,45 euron kauppahinnasta YIT Rakennus Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun ja muutoin seuraavin ehdoin:

1 Saman kaupanteon yhteydessä Espoon kaupunki myy omistamansa osan samalle ostajalle ja muutoin paitsi kohdan 3 osalta samoin ehdoin.

2 Kauppahinta maksetaan kauppakirjan allekirjoittamisen yhteydessä. Kauppahinnasta osa, joka vastaa 1 210 k‑m²:n rakennusoikeutta, tulee maksaa Helsingin kaupungille.

3 Myytävälle tontille on rakennettava vapaarahoitteista asuntotuotantoa vähintään 70 % rakennusoikeuden määrästä asuttavaan kuntoon kolmen vuoden kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta. Jos ostaja laiminlyö rakentamisvelvoitteen, hän maksaa kaupungille viivästysajalta sopimussakkoa, jonka määrä on vuodessa 20 % kaupungille maksetusta tontin kauppahinnasta. Sopimussakkoa tulee kuitenkin maksaa enintään 5 vuodelta.

4 Tonttia ei saa myydä eikä vuokrata edelleen rakentamattomana ilman kaupungin lupaa. Mikäli näin tapahtuu, sitoutuu ostaja maksamaan sopimussakkoa kaupungille maksetun kauppahinnan suuruisen määrän.

5 Tontille rakennettavaa rakennusta suunniteltaessa on noudatettava asemakaavaa ja alueen korttelisuunnitelmaa.

6 Ostajan tulee Espoon kaupungin niin vaatiessa maksaa Espoon kaupungille vesihuoltolain mukainen liittymismaksu.

7 Tontti luovutetaan vapaana rasituksista (velkakiinnityksistä).

8 Ostaja vastaa lohkomiskustannuksista.

9 Ostaja on velvollinen tekemään Espoon kaupungin kiinteistöpalvelukeskuksen kanssa erillisen sopimuksen Etelä-Leppävaaran yhteisväestönsuojan käyttöoikeudesta ja käyttöoikeuden korvauksista sekä osallistumaan Leppävaaran Pysäköinti Oy:lle väestönsuojatilojen kunnossapidosta aiheutuviin kustannuksiin.

10 Tonttia palvelevat autopaikat sijoittuvat erillisille Leppävaaran Pysäköinti Oy:n hallitsemille LPA-tonteille tai parkkiluolaan. Tontin kauppahinta sisältää tontin asemakaavan mukaisia autopaikkoja vastaavan osuuden tontin käyttöön tarpeellisten autopaikkatonttien arvosta. Ostaja on velvollinen tekemään erillisen sopimuksen tontin asemakaavan mukaisten autopaikkojen toteuttamisesta ja hallinnasta Leppävaaran Pysäköinti Oy:n kanssa.

11 Ostajan on liitettävä ostamansa tontti Etelä-Leppävaaran alueen yhteistilojen toteuttamista ja käyttöä koskevaan erilliseen sopimukseen.

12 Muuten noudatetaan tavanomaisia kiinteistökaupan ehtoja.

Pöytäkirjanote kiinteistölautakunnalle.

Lisätiedot:
Venesmaa Riitta, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin 169 2252

LIITE

Sijainti- ja tonttijakokartat

28.11.2005 ja 12.12.2005 pöydälle pantu asia

ESITYS ARAVA- JA KORKOTUKIVUOKRA-ASUNTOJEN ASUKASVALINTAPERUSTEIDEN MUUTTAMISESTA

Khs 2005-58

Kaj toteaa, että eduskunnan apulaisoikeusasiamies päätyi 29.12.2004 tekemässään kaupungin asukasvalintaperusteita koskevan kantelun ratkaisussa siihen, että asunnonhakijoiden kuntalaisuutta ei voida pitää hyväksyttävänä kriteerinä asukasvalinnoissa valtion lainalla tai korkotuella rahoitettuihin vuokra-asuntoihin. Kuntalaisuus on Helsingissä huomioitu siten, että samassa asemassa olevista asunnonhakijoista etusijalle on asetettu kauimmin kunnassa asuneet hakijat (Khn päätös 15.3.1999, 376 §).

Apulaisoikeusasiamies perusteli näkemystään sillä, että asuinpaikan valinnanvapaus on perusoikeus ja asuinpaikkaan perustuvaa erottelua ihmisten välillä voidaan pitää perustuslain syrjintäkiellon vastaisena. Lisäksi hän perusteli ratkaisuaan sillä että aravarajoituslaissa, korkotukilaissa ja asukasvalintoja koskevassa asetuksessa kuntalaisuutta tai kunnassa asumisen pituutta ei mainita asukasvalinnan perusteena. Kuntalaisten asettaminen etusijalle ei apulaisoikeusasiamiehen mukaan ole hyväksyttävää silloinkaan kun valtion tukemia vuokra-asuntoja on hakenut yhtä kiireellisessä asunnontarpeessa olevia oman kunnan asukkaita ja ulkokuntalaisia. Apulaisoikeusasiamiehen mielestä syrjimätön peruste olisi tällaisessa tilanteessa valita asukkaat hakemusten jättöajankohdan perusteella tai arpomalla.

Asukasvalintaperusteita koskeva kantelu on tehty 10.5.2003. Apulaisoikeusasiamies pyysi asiasta selvityksen asuntolautakunnalta. Asuntolautakunta antoi 21.10.2003 kantelusta lausunnon suoraan apulaisoikeusasiamiehelle. Kaj kehotti apulaisoikeusasiamiehen päätöksen jälkeen 26.1.2005 kiinteistöviraston asuntoasiainosastoa ryhtymään ratkaisun mahdollisesti edellyttämiin toimenpiteisiin asukasvalintaperusteiden muuttamiseksi.

Asuntolautakunta toteaa (27.9.2005) seuraavaa:

Taustaa Asuntolautakunta päätti kokouksessaan 15.2.2005 merkitä tiedoksi eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen 29.12.2004 tekemän päätöksen Pekka Kedon tekemästä kantelusta sekä Helsingin kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan päätöksen 26.1.2005 (7 §).

Samalla asuntolautakunta kehotti asuntoasiainosastoa antamaan lautakunnalle 30.9.2005 mennessä esityksen asukasvalintaperusteiden mahdollisesta muuttamisesta.

Kuntalaisuutta ei voida eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätöksen mukaan pitää hyväksyttävänä kriteerinä asukasvalinnassa siinäkään tapauksessa, että lainmukaisten asukasvalintaperusteiden nojalla samassa asemassa olevia hakijoita on enemmän kuin jaettavia asuntoja. Koska kyse on osin valtion rahoituksella rakennetuista vuokra-asunnoista, joiden asukasvalinnan perusteet on säädetty laissa ja sen nojalla annetussa asetuksessa, ei ole suotavaa, että kuntalaisuutta käytetään asukasvalintakriteerinä. Mikäli kyse olisi kunnan itsensä rahoittamista asunnoista, kunta voisi vapaammin päättää myös asukasvalintaperusteista.

Helsingin kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja kehotti päätöksellään 26.1.2005 (7 §) asuntoasiainosastoa ryhtymään päätöksen mahdollisesti edellyttämiin toimenpiteisiin asukasvalintaa koskevan ohjeistuksen tarkistamiseksi.

Kaupunginhallitus vahvisti 15.3.1999 asuntolautakunnan esityksen vuokralaisten asukasvalintaperusteiden muuttamisesta. Kuntalaisuudesta esityksessä todettiin seuraavaa:

”Samassa asemassa olevista asunnonhakijoista etusijalle asetetaan kauimmin kunnassa asuneet hakijat. Asukasvalinnassa otetaan huomioon myös hakijan pääkaupunkiseudulla sijaitseva työpaikka.”

Kuntalaisuus on huomioitu myös Ympäristöministeriön julkaisemassa asukasvalintaoppaassa (Ympäristöopas 102: Arava- ja korkotukivuokra-asuntoja koskeva Asukasvalintaopas, Helsinki 2003). Oppaassa todetaan seuraavaa:

”Asukasvalintoja koskeneiden tutkimusten ja selvitysten perusteella on ilmennyt, että asunnontarpeen, pienituloisuuden ja vähävaraisuuden lisäksi asukasvalintoihin ovat vaikuttaneet kuntalaisuus ja luottotiedot. Kaikkia hakijoita on käsiteltävä yhdenmukaisella tavalla siten, että jokaisella kansalaisella ja maassa laillisesti asuvalla on oikeus valita itse kotikuntansa. Jos on useita hakijoita, joiden asunnontarpeensa, tulojensa ja varallisuutensa puolesta voidaan katsoa olevan samanarvoisessa asemassa, ei kuntalaisuuden huomioon ottamiselle ole estettä. Kuntalaisuuden perusteella ei kuitenkaan saa ohittaa edellä mainittujen kriteerien perusteella paremmin sijoittuvia hakijoita.”

Helsingin, Espoon ja Vantaan asuntotoimien sekä ympäristöministeriön edustajat kokoontuivat 16.3.2004 pohtimaan apulaisoikeusasiamiehen kannanoton merkitystä asukasvalintaperiaatteisiin.

Tilaisuudessa ympäristöministeriön asunto-osaston edustaja korosti kommenteissaan, että oikeusasiamiehen päätös ei ole kannanotto, jolla valtio pyrkisi kaventamaan kunnan päätösvaltaa. Päätös on kannanotto yksilön perusoikeuksien toteutumiseen, ja tältä osin se on yksiselitteinen: kuntalaisuus on syrjivä peruste aravavuokra-asuntojen asukasvalinnassa. Oikeusasiamiehen rooli on valvoa perusoikeuksien toteutumista. Koska näiden oikeuksien toteutumista pidetään yhä keskeisempänä ja yhteiskunnan kannalta olennaisempana oikeutena, kiinnostus niihin tulevaisuudessa pikemminkin korostuu kuin vähenee.

Kokouksessa perustettiin työryhmä valmistelemaan yhdenmukaiset asukasvalintakäytännöt pääkaupunkiseudun asuntotoimille. Työryhmään kuuluu kunkin kunnan asuntotoimen johto sekä yhdyshenkilöt ympäristöministeriöstä ja Valtion asuntorahastosta.

Ympäristöministeriö ilmoitti päivittävänsä asukasvalintaoppaan yhteistyössä Valtion asuntorahaston kanssa. Päivityksessä otetaan huomioon oikeusasiamiehen linjaus kuntalaisuudesta sekä muutokset, jotka ovat tulleet voimaan edellisen oppaan valmistumisen jälkeen.

Uusi, päivitetty asukasvalintaopas julkaistiin elokuussa (Arava- ja korkotukivuokra-asuntoja koskeva Asukasvalintaopas, Valtion asuntorahasto 2005). Uudessa oppaassa kuntalaisuudesta todetaan seuraavaa:

Kaikkia hakijoita on käsiteltävä yhdenmukaisella tavalla siten, että jokaisella kansalaisella ja maassa laillisesti asuvalla on oikeus itse valita kotikuntansa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on 29.12.2004 antamassaan päätöksessä katsonut, että kuntalaisuus asukasvalintaperusteena on syrjivä (Dnro 1183/4/3). Jos on useita hakijoita, joiden asunnontarpeensa, varallisuutensa ja tulojensa puolesta voidaan katsoa olevan samanarvoisessa asemassa, voidaan vertailussa kunnan harkinnan mukaan ottaa huomioon esimerkiksi asunnottomuuden kesto, onko useampia erittäin kiireellisen asunnontarpeen syitä ja niiden kesto, hakijan asunto-olojen parantamisen kiireellisyys sekä hakemuksen voimassaoloaika.”

Asuntolautakunta päätti yksimielisesti esittää kaupunginhallitukselle, että Helsingissä noudatettavista aravavuokra-asuntojen asukasvalintaperusteista poistetaan seuraava kohta:

”Samassa asemassa olevista asunnonhakijoista etusijalle asetetaan kauimmin kunnassa asuneet hakijat. Asukasvalinnassa otetaan huomioon myös hakijan pääkaupunkiseudulla sijaitseva työpaikka.”

Samalla asuntolautakunta kehotti asuntoasiainosastoa valmistelemaan yhteistyössä Espoon ja Vantaan asuntotoimen kanssa lautakunnalle esityksen asukasvalintaperiaatteiden kokonaisuudistukseksi Valtion asuntorahaston uuden asukasvalintaoppaan pohjalta ottaen huomioon kuntalain velvoitteen tuottaa palveluja oman kunnan asukkaille.

Kaupunginkanslian oikeuspalvelut toteaa (27.10.2005) lausunnossaan kuntalaisuuden huomioonottamisesta aravavuokra-asuntojen asukasvalinnassa seuraavaa:

Perustuslain 19.4 §:ssä säädetty oikeus asuntoon

Perustuslain 19.4 §:n mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä. Oikeus asuntoon on niin sanottuihin TSS-oikeuksiin (taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet) kuuluva oikeus.

Hallituksen esityksen (HE 309/1993) mukaan perustuslain säännös ei turvaa oikeutta asuntoon jokaiselle yksilölle kuuluvana ehdottomana subjektiivisena oikeutena. Oikeutta asuntoon kaikille kuuluvana subjektiivisena oikeutena ei ole turvattu Suomessa myöskään tavallisen lain tasoisin säännöksin lukuun ottamatta eräitä erityistapauksia. Näitä ovat esimerkiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain, lastensuojelulain ja sosiaalihuoltolain säännökset.

Perustuslain 19.4 §:ään sisältyy viittaus asumisen omatoimisesta järjestämisestä. Hallituksen esityksen (HE 309/1993) mukaan ”sosiaaliset perusoikeudet eivät voi olla yksinomaan julkisen vallan vastuulla. Pikemminkin ehdotettujen perusoikeussäännösten kokonaisuus korostaa yhteiskunnan jäsenten omaa aktiivista toimintaa perusoikeuksien toteuttamisessa. Myös asumisen oikeuden tulee pääosin toteutua yksilöiden omatoimisuuden kautta.”

Perustuslain 6.2 §:ssä säännelty syrjintäkielto

Perustuslain 6.2 §:n mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintäkielto kuuluu niin sanottuihin vapausoikeuksiin.

Pykälässä esitetty luettelo kielletyistä syrjintäperusteista ei ole tyhjentävä. Syrjintäperusteiden kattava määrittely edellyttää, että luettelossa nimenomaisesti mainittuihin syrjintäperusteisiin rinnastetaan muut henkilöön liittyvät syyt. Sellaisia ovat hallituksen esityksen (HE 309/1993) mukaan esimerkiksi yhteiskunnallinen asema, varallisuus, yhdistystoimintaan osallistuminen, perhesuhteet, raskaus, aviollinen syntyperä, sukupuolinen suuntautuminen ja asuinpaikka.

Syrjinnällä tarkoitetaan sellaista erottelua ihmisten kesken näiden välillä esiintyvien erojen vuoksi, jota ei voida pitää hyväksyttävänä. Kaikki erottelut eivät kuitenkaan ole syrjintää. Arvio erottelun hyväksyttävästä tai ei-hyväksyttävästä luonteesta riippuu muun muassa erottelun perusteesta eli syystä ja asteesta eli vaikutuksista. (Hallberg ym.: Perusoikeudet, Juva 1999, s. 239).

Pykälä ei toisaalta hallituksen esityksen mukaan kiellä kaikenlaista erontekoa ihmisten välillä, vaikka erottelu perustuisi syrjintäsäännöksessä nimenomaan mainittuun syyhyn. Olennaista hallituksen esityksen mukaan on, voidaanko erottelu perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla. Tämä ilmenee suoraan myös lainsäännöksen nimenomaisesta sanamuodosta ''ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan''.

Perustelulle tehdä eroa eri ihmisryhmien välillä asetettavat vaatimukset ovat hallituksen esityksen mukaan erityisesti säännöksessä lueteltujen kiellettyjen erotteluperusteiden kohdalla kuitenkin korkeat. Asuinpaikkaa ei ole nimenomaisesti mainittu syrjintäperusteena pykälässä, vaan lain esitöissä. Hallituksen esityksen mukaan säännös ei estäisi tosiasiallisen tasa-arvon turvaamiseksi tarpeellista positiivista erityiskohtelua eli tietyn ryhmän (esimerkiksi naiset, lapset, vähemmistöt) asemaa ja olosuhteita parantavia toimia.

Oikeuskirjallisuudessakaan esitetyn kannan mukaan syrjintäkielto ei kiellä kaikenlaista erottelua. Olennaista asiassa kuitenkin on, ”että erottelu voidaan perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla. Säännös ei estä esimerkiksi kunnallisasioissa ulkokuntalaisen asettamista etuuksia jaettaessa eri asemaan, kun erottelulle muutoin on hyväksyttävät, esimerkiksi kustannusten jakautumisesta johtuvat perusteet.” (Hallberg ym.: Perusoikeudet, Juva 1999, s. 706). Tällaisia asioita ovat esimerkiksi eri tariffien asettaminen kunnan jäsenille suhteessa ulkokuntalaisiin, kuten joukkoliikenteen kuukausiliput.

Perustuslain 9.1 §:ssä säännelty liikkumisvapaus

Perustuslain 9.1 §:n mukaan Suomen kansalaisella ja Suomessa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.

Pykälä sisältää yleissäännöksen maan sisäisestä liikkumisvapaudesta ja oikeudesta valita asuinpaikka. Liikkumisvapaus on ensisijaisesti kansalaisoikeus tai negatiivinen vapausoikeus. Oikeus valita asuinpaikka korostaa hallituksen esityksen (HE 309/1993) mukaan perinteisten vapausoikeuksien ja sosiaalisten oikeuksien välisiä yhteyksiä. Oikeus valita asuinpaikkansa saattaa nimittäin edellyttää julkiselta vallalta myös positiivisia toimenpiteitä, joiden kautta valinta tulee tosiasiallisesti mahdolliseksi.

Hallituksen esityksen (HE 309/1993) mukaan liikkumisvapauden asema perusoikeutena merkitsee, että kyseisen oikeuden rajoitusten on perustuttava lakiin. Rajoitusten on myös oltava täsmällisiä ja tarkkarajaisia ja täytettävä ehdot rajoituksen välttämättömyyden ja hyväksyttävyyden suhteen. Rajoituksilla tulee lisäksi olla hyväksyttävä peruste, niiden tulee asteeltaan olla oikeassa suhteessa rajoituksella tavoiteltuun tarkoitukseen, eivätkä ne saa kajota perusoikeuden ydinsisältöön. Rajoitusten sallittavuutta arvioitaessa on otettava huomioon myös perusoikeussuojan ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten määräysten yhteisvaikutus ja tulkinnallinen sopeuttaminen toisiinsa. Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 4 lisäpöytäkirjan 2 artikla edellyttää, ettei esimerkiksi liikkumisvapaudelle ja vapaudelle valita asuinpaikka saa asettaa muita kuin sellaisia rajoituksia, jotka ovat lain mukaisia ja välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen tai yleisen turvallisuuden takia, yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi, rikosten ehkäisemiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi tai muiden yksilöiden oikeuksien ja vapauksien suojaamiseksi.

Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännössä perusoikeuksien rajoittamistapauksissa on annettu merkitystä sille, liittyykö rajoitus jonkin toisen perusoikeuden turvaamiseen tai perusoikeussäännöksen tarkoittamaan julkisen vallan toimintavelvoitteeseen (Hallberg ym.: Perusoikeudet, Juva 1999, s. 171–172).

Perustuslain 121 §:ssä turvattu kunnan asukkaiden itsehallinto

Perustuslain 121.1 §:ssä säädetään kunnallisesta itsehallinnosta. Säännöksen mukaan Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Perustuslain 121.2 §:n mukaan kuntien hallinnon yleisistä perusteista ja kunnille annettavista tehtävistä tulee säätää lailla. Perustuslain esitöiden (HE 1/1998) mukaan kunnan asukkaiden itsehallinnon periaatteeseen kuuluu, että kunnan tulee voida itse päättää tehtävistä, joita se itsehallintonsa nojalla ottaa hoidettavakseen, ja että muuten kunnalle voidaan antaa tehtäviä vain lailla, ei sen sijaan lakia alemmanasteisilla säädöksillä.

Kuntalain 1 §:ssä säädetään tarkemmin kuntien itsehallinnosta. Kuntalain 1.3 §:n mukaan kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Kuntalain 2 §:n mukaan kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa ja sille laissa säädetyt tehtävät. Kunnille ei saa antaa uusia tehtäviä tai velvollisuuksia taikka ottaa pois tehtäviä tai oikeuksia muuten kuin säätämällä siitä lailla.

Perustuslaissa turvattu kuntien itsehallinto sisältää periaatteen, jonka mukaan kunnan hallintoa hoitavat ne, joita kyseinen hallinto palvelee. Perustuslainvoimaisesti suojattu kunnallinen itsehallinto merkitsee kuntalaisille kuuluvaa oikeutta päättää kuntansa hallinnosta ja taloudesta.

Kunnallinen itsehallinto kohdistuu kunnan alueeseen, kunnassa asuviin ja oleskeleviin ihmisiin ja kunnassa tapahtuvaan toimintaan. Kunnallinen itsehallinto on luonteeltaan yleistä. Itsehallinnon hoidettavaksi tulevat paitsi laeissa sen hoidettavaksi erikseen uskotut tehtävät, myös muut paikalliset asiat, joita yleinen etu vaatii hallinnon hoidettavaksi, mikäli ne eivät ole luonteeltaan sellaisia, että niiden on katsottava kuuluvan valtion paikallis- tai aluehallinnon hoidettaviin tehtäviin. Kunnallinen itsehallinto sisältää täten sekä vallan että velvoituksen kunnalle kuuluvien tehtävien hoitamiseen.

Kuntien itsehallintoa turvaa myös Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirja (SopS 65 ja 66/1991). Peruskirjan 3 artiklan 1 kappaleen mukaan paikallinen itsehallinto tarkoittaa paikallisviranomaisen oikeutta ja kelpoisuutta säännellä ja hoitaa lain nojalla huomattavaa osaa julkisista asioista omalla vastuullaan ja paikallisen väestön etujen mukaisesti. Peruskirjassa edellytetään, että paikallisviranomaisten perustavanlaatuiset toimivaltuudet ja tehtävät säädetään perustuslaissa tai muussa laissa. Peruskirjan 9 artiklan 2 kappaleen mukaan paikallisviranomaisten voimavarojen tulee olla riittävät suhteessa niihin velvoitteisiin, jotka niille on annettu perustuslaissa tai muussa laissa. Suomen valtio on hyväksynyt sopimuksen ja saattanut sen valtionsisäisesti voimaan vuonna 1991.

Kunnallinen itsehallinto ei kuitenkaan ole täysin itsenäistä, vaan sitä rajoittaa valtion viranomaisten itsehallintoon kohdistuva ohjaus ja valvonta. Valvonta ei kuitenkaan saa olla viranomaisten mielivallasta riippuvaa, vaan valvonnan laajuus ja tapa millä sitä harjoitetaan, määräytyvät valvontaa koskevien säännösten mukaan.

Vuoden 1999 perustuslakiuudistuksen yhteydessä haluttiin ”vahvistaa kunnallista itsehallintoa ottamalla asiasta nykyistä kattavammat säännökset perustuslakiin” (HE 1/1998 s. 60). Oikeuskirjallisuuden mukaan viime aikoina on lisääntyvässä määrin puhuttu kunnallishallinnon kehittämisestä entistä selkeämmin kunnan jäsenten tarpeista ja odotuksista lähteväksi, heitä palvelevaksi toiminnaksi.

Julkinen valta perusoikeuksien toteuttajana

Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. TSS-oikeudet on pyritty kirjoittamaan perustuslakiin julkiseen valtaan tai lainsäätäjään kohdistuviksi turvaamis- tai edistämisvelvoitteiksi. Tästä johtuen velvoitteiden täsmentäminen sekä etuusjärjestelmien täsmällisempi määrittely jää tavallisen lainsäädännön varaan (HE 309/1993 s. 19 ja 35).

Perustuslaissa tai sitä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 309/1993) ei ole määritelty sitä, mitä tahoa julkisella vallalla tarkoitetaan. Perustuslakivaliokunta on hallituksen esitystä (HE 309/1993) koskevassa mietinnössään (PeVM 25/1994 vp) todennut, että julkisen vallan käsitteen sisältö vaihtelee perusoikeuksittain. Valtio, kunnat ja kuntayhtymät ovat kuitenkin yleensä keskeisimmät velvoitetuksi tulevat tahot. Kunnat siis kuuluvat yleensä perustuslain perusoikeusluvussa käytetyn julkisen vallan käsitteen piiriin. TSS-oikeuksia koskevat säännökset (esimerkiksi oikeus perustoimeentuloon) voivat perustuslakivaliokunnan mukaan ulottua edellä mainittujen tahojen ulkopuolelle vain, jos niille on asianmukaisessa järjestyksessä annettu tällaisiin oikeuksiin liittyviä tehtäviä. Vapausoikeuksia koskevat säännökset puolestaan ulottavat vaikutuksensa kaikkiin niihin tahoihin, joille on annettu toimivaltaa käyttää tällaisten oikeuksien kannalta merkityksellistä julkista valtaa.

Vapausoikeuksista annetut säännökset rajoittavat myös kuntien viranomaisten harkintavaltaa kaikessa näiden päätöksenteossa ja toiminnassa ilman, että tästä olisi nimenomaisesti säädettävä lailla.

Vapausoikeuksien toteuttamisvelvollisuus kohdistuu siis yhtä lailla valtioon kuin kuntiin ja kuntayhtymiinkin sekä myös näiden tahojen ulkopuolisiin, mikäli ulkopuolisille tahoille on annettu vapausoikeuksiin liittyviä tehtäviä. Sama koskee myös yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. ”Niin ollen on selvää, että esimerkiksi jokaisen sananvapaus on turvattu myös kunnan viranomaisen taholta tulevaa puuttumista vastaan. Niin ikään on riidatonta, että kunnan viranomaisten tulee kohdella kunnan asukkaita yhdenvertaisesti, ketään syrjimättä.” (Hallberg ym.: Perusoikeudet, Juva 1999, s. 149).

Kuntien velvollisuuksien näkökulmasta katsottuna ongelmallisempaa sen sijaan on se, millä tavoin ja missä laajuudessa TSS-oikeuksien turvaamis- ja edistämisvelvollisuudet voidaan kohdistaa suoraan kuntiin. Kysymys on perusoikeuksien toteuttamisvastuun jakautumisesta valtion ja kuntien välillä. Vuoden 1993 perusoikeusuudistuksen esitöissä todetaan nimenomaisesti, ettei uudistuksella tarkoitettu muuttaa kunnallisen itsehallinnon lähtökohtia, jotka sisältyivät silloisen hallitusmuodon 50 ja 51 §:ään, vaikka kunnat sinänsä kuuluvat julkisen vallan käsitteen piiriin. Lähtökohtana on, että kunnille perusoikeusuudistuksesta aiheutuvista uusista tehtävistä ja velvoitteista on säädettävä lailla. Hallitusmuodon kyseisten säännösten katsottiin vakiintuneesti antavan kunnalliselle itsehallinnolle suojaa myös lainsäätäjää vastaan: tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä ei voida puuttua kuntien itsehallinnon ominaispiirteisiin siten, että itsehallinto menettäisi asiallisesti merkityksensä. Oikeuskirjallisuuden ja perustuslakivaliokunnan kannanottojen perusteella voidaan katsoa, että perustuslain suojaa nauttivat ainakin kunnallishallinnon kansanvaltainen rakenne, kunnan oikeus verottaa jäseniään, kunnan yleinen toimiala sekä kunnan toimielinten tietty riippumattomuus valtiosta. Tehtävistä säädettäessä on myös huolehdittava siitä, että kunnilla on tosiasialliset edellytykset suoriutua tehtävistään. Tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä ei voida myöskään puuttua kunnallisen itsehallinnon ominaispiirteisiin siten, että itsehallinto menettäisi asiallisesti merkityksensä. Näin ollen julkiselle vallalle perustuslaissa osoitetut TSS-oikeuksien turvaamis- tai edistämisvelvollisuudet ulottavat vaikutuksensa kuntiin vain sikäli kuin kunnille on lailla annettu oikeuksien kannalta merkityksellisiä tehtäviä. (Hallberg ym.: Perusoikeudet, Juva 1999, s. 150 ja HE 103/1993 s. 26).

Julkisen vallan käsitteen piiriin kuuluvista tahoista perusoikeussäännökset velvoittavat ensisijaisesti valtiota. Tämä koskee erityisesti TSS-oikeuksia. Perustuslaissa vahvistetusta kunnallisesta itsehallinnosta johtuen kunnissa sosiaalisia oikeuksia koskevien säännösten oikeusvaikutukset edellyttävät pääsäännön mukaan, että ”kunnille on erityisillä laeilla annettu näiden säännösten toteuttamisen kannalta merkityksellisiä tehtäviä” (Hallberg ym.: Perusoikeudet, Juva 1999, s.604). Valtio ei voi vapautua vastuustaan toteuttaa perusoikeuksia pelkästään siirtämällä tehtäviä kunnan vastuulle. Jos kunta ei pysty suoriutumaan perusoikeuksien toteuttamistehtävästä, palautuu vastuu perusoikeuksien toteutumatta jäämisestä myös valtiolle. (Hallberg ym.: Perusoikeudet, Juva 1999, s. 137). Kun valtio antaa esimerkiksi kunnille perusoikeuksien toteuttamistehtäviä, tulee valtion samalla huolehtia, että kunnilla on myös riittävät edellytykset selviytyä tehtävistään (HE 309/1993 s. 26).

Silloin, kun perustuslain säännös on muotoiltu lainsäätäjään kohdistetuksi toimeksiannoksi (esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluja koskeva perustuslain 19.3 §), on riidatonta, että kuntien velvollisuus toteuttaa sosiaalisia perusoikeuksia riippuu perustuslain säännöksiä täydentävästä lainsäädännöstä. Kuitenkin myös silloin, kun perusoikeussäännöksen toimeksiantovaikutus ei ilmene suoraan säännöksen sanamuodosta, lähtökohtana on, että perusoikeussäännösten toimeksiantovaikutus kohdistuu ensisijaisesti valtioon ja kuntiin yleensä vasta täydentävän lainsäädännön välityksellä. (Hallberg ym.: Perusoikeudet, Juva 1999, s. 604).

Myös sellaisia perusoikeussäännöksiä, joihin yksityinen subjekti voi välittömästi perustaa subjektiivisen oikeuden, koskee lailla säätämisen vaatimus kunnallisesta itsehallinnosta johtuen. Esimerkiksi henkilön oikeus perustuslain 19.1 §:ssä tarkoitettuun välittömään toimeentuloon ja huolenpitoon ei yksittäisen henkilön osalta riipu perustuslakia täydentävästä tavallisen lain tasoisesta sääntelystä. Jotta kyseisen perusoikeuden toteuttaminen velvoittaisi kuitenkin myös kuntia valtion ohella, tulee kyseinen tehtävä säätää lailla nimenomaan kuntien tehtäväksi. (Hallberg ym.: Perusoikeudet, Juva 1999, s. 604).

Perustuslainsuojaa nauttivasta kunnallisesta itsehallinnosta johtuen kunnille ei voida täysin rajoituksitta osoittaa uusia tehtäviä esimerkiksi sosiaalisten perusoikeuksien toteuttamisessa edes tavallisella lailla (Hallberg ym.: Perusoikeudet, Juva 1999, s. 605). Jo ennen vuoden 1999 perustuslakiuudistusta, jonka yhteydessä kunnallista itsehallintoa haluttiin vahvistaa, perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännössä on tuohon aikaan hallitusmuodon 51.2 §:ssä säädetyn kunnallisen itsehallinnon katsottu sisältävän muun muassa kunnallisen verotusoikeuden

ja kunnan oikeuden päättää omasta taloudestaan laajemminkin (HE 1/1998 s. 176). Vuoden 1999 perustuslakiuudistuksen yhteydessä kuntien verotusoikeus on nimenomaisesti otettu osaksi kunnallista itsehallintoa sääntelevää 121 §:ää. Uudistuksella ei puututtu kuntien oikeuteen päättää omasta taloudestaan.

Periaatteessa voidaan katsoa, että kunnille siirrettävät pakolliset tehtävät pienentävät kuntien oikeutta päättää omasta taloudestaan, jota rahoitetaan lähinnä kunnallisveroin. Näin voidaan katsoa käyvän, jos valtio ei osallistu riittävästi kunnille annettujen tehtävien rahoittamiseen valtionosuuksin. (Hallberg ym.: Perusoikeudet, Juva 1999, s. 605). Vuoden 1993 perusoikeusuudistuksen yhteydessä sekä hallituksen esityksessä (HE 309/1993 s. 26) että perustuslakivaliokunnan siitä antamassa mietinnössä (PeVM 25/1994 vp. s. 3) korostettiin, että säädettäessä kuntien uusista tehtävistä ja velvoitteista, on samalla huolehdittava myös siitä, että kunnilla on tosiasialliset edellytykset suoriutua tehtävistään. ”Mikäli uusista tehtävistä säätävä laki ei näitä edellytyksiä takaa esimerkiksi valtionosuussäännöksin, laki saattaa olla ristiriidassa perustuslain suojaaman kunnallisen itsehallinnon kanssa. Tulkinta voi saada lisätukea Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjasta. Sen 9(2) artiklan mukaan paikallisviranomaisten taloudellisten voimavarojen tulee olla riittävät suhteessa velvoitteisiin, joita niille on perustuslaissa tai muussa laissa osoitettu. Lain säännökset saattavat jättää valtionosuuksien suuruuden riippuvaksi valtion vuosittaisesta talousarviosta. Tällöin budjettikäsittelyssä on huolehdittava siitä, että kunnilla on edellytykset suoriutua itsehallintonsa vaarantumatta niille TSS-oikeuksien toteuttamisessa säädetyistä tehtävistä. Perustuslakivaliokunta tähdensi perusoikeusuudistusta koskevassa mietinnössään (PeVM 25/1994 vp. s. 3), että valtio ei voi vapautua jonkin oikeuden toteuttamisvastuustaan siten, että se pelkästään siirtää lailla tätä tarkoittavan tehtävän kunnille.” (Hallberg ym.: Perusoikeudet, Juva1999, s. 605–606).

Kunnan jäsenyydestä Henkilön kotikunnalla on merkitystä sekä yksityisen henkilön että kunnan kannalta. Yksityisen henkilön kannalta tärkein kotipaikkaan liittyvä vaikutus on kunnan jäsenyys. Jäsenyyteen liittyvistä oikeuksista tärkeimpiä ovat muun muassa oikeus jäsenyyteen sidottujen kunnan laitosten, palvelujen ja sosiaalisten etujen käyttämiseen. Lakisääteiset tai kunnan itsensä järjestämät muut kunnalliset palvelut toteutetaan tai järjestetään pääsääntöisesti kunnan asukkaita varten, ellei lainsäädännössä ole toisin määrätty.

Kunnan osalta henkilön kotikunta vaikuttaa kunnan velvollisuuksiin ja kustannusvastuuseen. Kotikuntalakia koskevan hallituksen esityksen (HE 104/1993) mukaan kunnalliset palvelut tuotetaan ja järjestetään pääsääntöisesti ensisijaisesti kunnan asukkaille, ellei laissa ole erityisesti säädetty muuta. Mikäli lakisääteisiä kunnallisia palveluja järjestetään toisten kuntien asukkaille, henkilön kotikunta vastaa yleensä niistä kustannuksista, jotka henkilö on aiheuttanut toiselle kunnalle. Näin menetellään esimerkiksi silloin, kun koulutusta annetaan toisen kunnan opiskelijalle tai kun henkilön hoito vaatii oleskelua toisen kunnan omistamassa hoitolaitoksessa. Kunnat eivät ole velvollisia antamaan terveydenhoitopalveluja eivätkä sairaanhoitoa henkilöille, joiden kotikunta on muussa kunnassa, ellei kysymyksessä ole kiireellistä hoitoa tarvitseva potilas.

Kotikuntalain 2.1 §:n mukaan henkilön kotikunta on pääsäännön mukaan se kunta, jossa hän asuu. 2.2 §:n mukaan tapauksissa, joissa henkilöllä on käytössään useampia asuntoja, tai jos hänellä ei ole käytössään asuntoa lainkaan, hänen kotikuntansa on se kunta, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta itse pitää kotikuntanaan ja johon hänellä on edellä mainittujen seikkojen perusteella kiinteä yhteys. Jos henkilön omaa käsitystä kotikunnastaan ei ole voitu selvittää, on hänen kotikuntansa 2.3 §:n mukaan se kunta, johon hänellä on katsottava olevan kiintein yhteys asumisensa, perhesuhteidensa, toimeentulonsa ja muiden vastaavien seikkojen johdosta.

3 §:n mukaan henkilön kotipaikka ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu muun muassa pääasiassa enintään yhden vuoden kestävästä työtehtävästä, opiskelusta, sairaudesta tai muusta näihin rinnastettavasta syystä, hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveyshuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa, merillä olosta laivaväkeen kuuluvana, rangaistusten suorittamisesta rangaistuslaitoksessa, eduskunnan tai valtioneuvoston jäsenyydestä tai julkisesta luottamustoimesta taikka asevelvollisuuden tai siviilipalveluksen suorittamisesta.

Henkilön kotikunta määräytyy kotikuntalain nojalla tosiasiallisen asumisen perusteella. Henkilön omalla käsityksellä kotikunnastaan on ratkaiseva merkitys valintatilanteissa. Kotikuntalain keskeisin tavoite on kyetä määrittelemään henkilön kotikunta siten, että se vastaa mahdollisimman tarkoin aineellista totuutta eli henkilön tosiasiallista asumista tietyssä Suomen kunnassa

Kunnan velvollisuus turvata ja edistää perusoikeuksien toteutumista kunnan
vuokra-asuntojen asukasvalinnan yhteydessä

Edellä selostettuun perustuen voidaan todeta, että kunnan tehtävänä on tuottaa palveluja ensisijaisesti jäsenilleen ja edistää alueellaan asuvien henkilöiden hyvinvointia. Kuntalain 4 §:n mukaan kunnan asukas on henkilö, jonka kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta kunta on. Myös kunta julkisen vallan edustajana on velvollinen turvaamaan ja edistämään perusoikeuksien toteutumista alueellaan siltä osin kuin kunnille on erityisillä laeilla annettu näiden säännösten toteuttamisen kannalta merkityksellisiä tehtäviä tai vapausoikeuksien ollessa kyseessä, kun kunnille on annettu oikeus käyttää tällaisten oikeuksien kannalta merkityksellistä julkista valtaa.

Perustuslaissa turvattu kunnallinen itsehallinto edellyttää muun muassa sitä, että kunnalle annettavista tehtävistä tulee säätää lailla. Jotta TSS-oikeuksien turvaaminen tai edistäminen olisi kunnan vastuulla, siitä tulee jokaisessa tapauksessa erikseen säätää lailla kunnan tehtäväksi.

Julkisen vallan tehtävänä on perustuslain mukaan edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä. Laki asunto-olojen kehittämisestä (919/85) on asumista koskevia julkisen vallan toimenpiteitä säätelevä yleislaki. Se ei ole muihin asunto-oloihin vaikuttavaan lainsäädäntöön verrattuna hierarkisesti ylempänä, mutta siihen otetut tavoitesäännökset ilmaisevat kuitenkin lain esitöiden (HE 50/1985 s. 11) mukaan asuntopoliittisia peruslähtökohtia, jotka asuntopoliittista järjestelmää kehitettäessä tulisi ottaa huomioon.

Laki asunto-olojen kehittämisestä asettaa velvollisuuksia sekä valtiolle että kunnille julkisen vallan edustajina.

Asunto-olojen kehittämisestä annetun lain 1 §:n mukaan asunto-olojen kehittämisen tavoitteena on turvata jokaiselle Suomessa vakinaisesti asuvalle mahdollisuus kohtuulliseen asumiseen. Erityisesti huomiota on kiinnitettävä puutteellisesti asuvan, pienituloisen ja vähävaraisen väestön sekä nuorten ja lapsiperheiden asunnonsaannin ja asumistason parantamiseen ja asumismenojen kohtuullisuuden turvaamiseen sekä alueiden samoin kuin väestöryhmien välisten asumistasoerojen vähentämiseen.

Kohtuullisen asumistason turvaamiseksi on lain 2 §:n mukaan luotava riittävä ja eri asumismuotoihin kohdistuvaa tarvetta ja kysyntää vastaava asuntokanta rakentamalla uusia asuntoja, parantamalla olemassa olevien asuntojen laatu- ja varustetasoa sekä vähentämällä asuntojen poistumaa, sekä edistettävä asuntokannan tarkoituksenmukaista käyttöä.

Asunto-olojen kehittämiseksi voidaan 3 §:n mukaan muun muassa valtion varoista myöntää lainoja, korkotukea ja avustuksia, antaa valtion takauksia, myöntää verohelpotuksia, maksaa asumistukea ja asuntosäästöpalkkioita sekä ryhtyä muihin toimenpiteisiin sen mukaan kuin niistä erikseen säädetään tai määrätään.

Kunnan tehtävänä on kyseisen lain 5.1 §:n mukaan luoda alueellaan yleiset edellytykset asunto-olojen kehittämiselle. Lain esitöiden mukaan kunnan velvollisuudeksi säädettiin aktiivisesti vaikuttaa asunto-olojen parantamiseen. Velvollisuutensa täyttämiseksi kunta joutuu erityisesti huolehtimaan valtion tarkoitukseen osoittamien taloudellisten voimavarojen asianmukaisesta suuntaamisesta asunnontarvitsijoille. Kunta voi myös vaikuttaa muihin rahoittajiin ja rakentamisen osapuoliin toimivien yhdyskuntien aikaansaamiseksi. Tärkeää on myös kunnan asunto-olojen kehittämiseen osoittamien omien varojen suuntaaminen. Kyseisen säännöksen nojalla ei voida antaa uusia tehtäviä, vaan niistä tulee aina säätää yksilöidysti lailla. (HE 50/1985 s. 10–11)

Lain 5.2 §:n mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että toimenpiteet asunto-olojen kehittämiseksi suunnataan erityisesti asunnottomien ja puutteellisesti asuvien asumisolojen parantamiseen. Kunnan tulee kyseisen pykälän mukaan kehittää asunto-oloja alueellaan siten, että sellaiselle asunnottomaksi joutuneelle kunnan jäsenelle, joka ei ilman kohtuuttomia vaikeuksia kykene asuntoa omatoimisesti hankkimaan, voidaan järjestää kohtuulliset asumisolot.

Kohtuulliset asumisolot eivät aina edellytä itsenäistä asuntoa, vaan ne voidaan järjestää myös esimerkiksi asuntolassa tai soluasunnossa. ”Säännös ei antaisi mahdollisuutta kunnan jäsenelle yksittäistapauksessa vaatia kuntaa järjestämään hänelle kohtuulliset asumisolot. Se mitä toimenpiteitä kukin kunta käyttää asunnottomien ja puutteellisesti asuvien asumisolojen parantamiseksi jää kunnan itsensä harkittavaksi” (HE 50/1985 s. 11).

Laissa asunto-olojen kehittämisestä on nimenomaisesti annettu kunnan tehtäväksi huolehtia vain oman kuntansa jäsenten kohtuullisista asuinoloista. Sama asia tulee esille myös lain esitöistä. Perustuslaissa säädettyä jokaisen oikeutta asuntoon koskevaa edistämisvelvollisuutta ei ole lainsäädännöllä kohdistettu kuntiin siinä laajuudessa, että kunnan tulisi toiminnallaan edistää kaikkien Suomessa laillisesti olevien henkilöiden oikeutta asuntoon. Kunnan tehtävä ja velvollisuus on siis edistää oman kuntansa asukkaiden asumisoloja.

Asuntolautakunnan 21.10.2003 eduskunnan oikeusasiamiehelle antaman lausunnon mukaan kiinteistöviraston asuntoasiainosaston asunnonvälitysyksikkö välittää pääasiassa kaupungin kiinteistöyhtiöiden aravavuokra-asuntoja.

Muun muassa aravalailla sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetulla lailla on asunto-olojen kehittämisestä annetussa laissa mainitun mukaisesti erikseen säädetty valtion varoista myönnettävistä asuntolainoista ja korkotuista. Vuokra-arava- ja korkotukilainaa myönnetään nykyisin kunnille, muille julkisyhteisöille, valtion asuntorahaston nimeämille yleishyödyllisille yhteisöille sekä edellä mainittujen tahojen määräysvallassa olevalle osakeyhtiölle tai asunto-osakeyhtiölle. Valtion asuntorahaston nimeämiä yleishyödyllisiä yhteisöjä ovat muun muassa VVO, Sato ja YH-asunnot.

Aravarajoituslain 4 §:n mukaan asukkaiden valinnan perusteena aravavuokra-asuntoihin on sosiaalinen tarkoituksenmukaisuus ja taloudellinen tarve. Valtioneuvosto vahvistaa tarkemmat asukkaiden valintaperusteet sekä perusteet, joiden nojalla voidaan erityisestä syystä tai tilapäisesti poiketa valintaperusteista. Ympäristöministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä asukkaiden valinnasta ja valvonnasta. Valtion asuntorahasto voi lisäksi antaa ohjeita asukkaiden valinnasta ja valvonnasta.

Aravalainsäädäntö ei sisällä nimenomaista säännöstä kunnan velvollisuudesta turvata ja edistää ulkokuntalaisten oikeutta asuntoon.

Valtioneuvoston asetuksella (1191/2001) asukasvalinnan perusteet on määritelty tarkemmin. Asetuksen 2 §:n mukaan asukasvalinnan tavoitteena on, että valtion tukemat arava- ja korkotukivuokra-asunnot osoitetaan vuokra-asuntoa eniten tarvitseville ruokakunnille ja samalla pyritään vuokratalon monipuoliseen asukasrakenteeseen ja sosiaalisesti tasapainoiseen asuinalueeseen. Asetuksen 3 §:n mukaan asukkaaksi valitsemisen perusteena on pidettävä hakijan asunnontarvetta, varallisuutta ja tuloja. Etusijalle on asetettava asunnottomat ja muut kiireellisimmissä asunnon tarpeessa olevat, vähävaraisimmat ja pienituloisimmat hakijat. Asukasvalinnassa voidaan yksittäistapauksessa poiketa edellä mainitusta etusijajärjestyksestä, jos se hakijan erityisolosuhteet, paikkakunnan vuokra-asuntotilanne tai vuokratalon asukasrakenne huomioon ottaen on erityisen perusteltua.

Ympäristöministeriö on vuonna 2003 laatinut arava- ja korkotukivuokra-asuntoja koskevan asukasvalintaoppaan (Ympäristöopas 102), joka on tarkoitettu ohjeistukseksi asukasvalintoja tekeville ja niitä valvoville tahoille. Nykyisin Valtion asuntorahasto voi antaa ohjeita asukkaiden valinnasta ja valvonnasta. Valtion asuntorahasto on julkaissut uuden version oppaasta vuonna 2005. Koska oppaan ohjeistukset ovat lakia alemman asteisia määräyksiä, ei oppaan ohjeistuksella voida lisätä kuntien velvollisuuksia. Siksi oppaan sisältämiä ohjeita ei käydä tässä läpi.

Helsingin kaupunginhallituksen 15.3.1999 vahvistamien asukasvalintaperusteiden nojalla asukkaiden valintaa ohjaavia yleisiä tavoitteita ovat seuraavat:

1. Asunnot jaetaan hakijoiden asunnontarpeen kiireellisyyden perusteella. Kiireellisyys arvioidaan vertaamalla hakijoiden asunnontarvetta keskenään.

2. Asukasvalinnalla edistetään väestöpohjaltaan monipuolisten ja kulttuurillisesti vilkkaiden alueiden muodostumista. (...)

3. Asukasvalinnalla pyritään vähentämään pääkaupunkiseudun osa-alueiden välistä segregaatiota. (...)

4. Samassa asemassa olevista asunnonhakijoista etusijalle asetetaan kauimmin kunnassa asuneet hakijat. Asukasvalinnassa otetaan huomioon myös se, että hakijalla on työpaikka pääkaupunkiseudulla.

Edellä mainitut yleiset tavoitteet eivät ole tärkeys- tai soveltamisjärjestyksessä, vaan niitä pyritään soveltamaan yhtä aikaa. Valittaessa asukkaita arava- ja korkotukilainoitettuihin asuntoihin noudatetaan, mitä laissa aravavuokra-asuntojen ja aravavuokratalojen käytöstä, luovutuksesta ja omaksilunastamisesta (nykyisin aravarajoituslaki) sekä laissa vuokra-asuntojen korkotuesta säädetään samoin kuin näiden lakien perusteella annettuja tulo- ja varallisuusrajamääräyksiä sekä muita säännöksiä.

Edellä lausuttu voidaan kiteyttää seuraavasti: ”Kunnallishallinto on osa julkista valtaa, jota perusoikeussäännökset velvoittavat. Perusoikeussäännösten kuntiin kohdistuvia oikeusvaikutuksia arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon kunnallinen itsehallinto, joka nauttii perustuslain 121 §:n mukaista suojaa” (Hallberg ym.: Perusoikeudet, Juva 1999, s. 726).

”Kunnallinen itsehallinto vaikuttaa ennen kaikkea siten, että kuntien uusista, perusoikeuksia koskevista tehtävistä on säädettävä lailla, mistä vaatimuksesta perustuslain 121.2 §:ssä on nimenomainen säännös. Tämä rajoittaa perusoikeuksien positiivisia vaikutuksia, jotka edellyttävät kunnilta aktiivisia toimenpiteitä. Esimerkiksi perustuslain 16 §:ssä säädetyt sivistykselliset oikeudet tai 19 §:n tarkoittamat sosiaaliset oikeudet vaikuttavat vasta niiden lakien välityksellä, joissa on säädetty kuntien tehtävistä näiden perusoikeuksien toteuttamisessa. Kunnallinen itsehallinto edellyttää myös, että kunnille turvataan riittävät voimavarat selviytyä lakisääteisestä tehtävistään perusoikeuksien toteuttamisessa ja että nämä tehtävät eivät koverra kuntien verotusta ja muuta kuntien taloutta koskevaa päätösvaltaa merkityksettömäksi.” (Hallberg ym.: Perusoikeudet, Juva 1999, s. 726).

Kaikkeen edellä lausuttuun viitaten kunnan vastuulla olevien perusoikeuksien toteuttamista voi vaatia pääsääntöisesti vain kunnan asukas (ks. myös Heuru: Kunta perusoikeuksien toteuttajana, Saarijärvi 2002, s. 156).

Asuntolautakunta on ehdottanut kaupunginhallitukselle, että Helsingissä noudatettavista arava-vuokra-asuntojen asukasvalintaperusteista poistetaan kohta, jonka mukaan samassa asemassa olevista asunnonhakijoista etusijalle asetetaan kauimmin kunnassa asuneet hakijat ja jonka mukaan asukasvalinnassa otetaan huomioon myös hakijan pääkaupunkiseudulla sijaitseva työpaikka. Kyseisen kohdan poistaminen on oikeuspalvelujen mielestä perusteltua, sillä kunta ei saa perusteettomasti asettaa omia jäseniään keskenään eriarvoiseen asemaan. Sekä kunnassa asuvia että muualla asuvia kunnan jäseniä on kohdeltava tasapuolisesti. (Harjula – Prättälä: Kuntalaki, Jyväskylä 2004, s. 102–103).

Kunnan itsehallinto ja tehtäväkenttä eivät ulotu koko valtakunnan alueelle, vaan kunnan toimivalta on paikallinen käsittäen kulloinkin kyseessä olevan kunnan alueen ja asukkaat. Kuntia ei ole perustettu huolehtimaan koko Suomen valtion alueella laillisesti oleskelevien henkilöiden TSS-oikeuksien turvaamisesta ja edistämisestä, ellei tästä ole nimenomaisesti otettu mainintaa lakiin. Näin ollen kunnalla ei näyttäisi olevan velvollisuutta asettaa henkilöä, joka ei ole kunnan asukas, ja jonka tarkoituksena ei välttämättä ole edes tulla kunnan asukkaaksi, samaan asemaan kunnan vuokra-asuntoa hakevien kunnan asukkaiden kanssa, vaan kunnan asukkailla voidaan katsoa olevan etusija kunnan vuokra-asuntoihin. Erityisesti tapauksissa, joissa kunnan vuokra-asuntoja ei riitä edes kaikille halukkaille kunnan asukkaille, ei kunnan voida katsoa olevan velvollinen asettamaan ulkokuntalaisia samaan asemaan kunnan asukkaiden kanssa ilman, että siitä säädetään nimenomaisesti lailla.

Tästä huolimatta eduskunnan oikeusasiamies on päätöksissään ollut sitä mieltä, että asettaessaan kunnan vuokratalojen asukasvalinnassa kunnan asukkaat ja ulkokuntalaiset eri asemaan, kunnan toimintaa voidaan arvioida ”liikkumisvapauteen kohdistuvana puuttumisena tai oikeudellisen liikkumisvapauden tosiasiallisena esteenä”. Lisäksi ”asuinpaikkaan perustuvaa erottelua ihmisten välillä voidaan pitää perustuslain syrjintäkiellon vastaisena”. (Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös 29.12.2004, 1183/4/03).

Eduskunnan oikeusasiamies on antanut kaksi päätöstä koskien kunnan vuokra-asuntojen asukasvalintaa (päätös 2466/4/94 vuodelta 1996 ja päätös 1183/4/03 vuodelta 2004). Kummassakaan päätöksessä ei ole huomioitu asunto-olojen kehittämisestä annetun lain 5 §:n säännöstä siitä, että kunnan tehtävänä on kehittää asunto-oloja alueellaan siten, että sellaiselle asunnottomaksi joutuneelle kunnan jäsenelle, joka ei ilman kohtuuttomia vaikeuksia kykene asuntoa omatoimisesti hankkimaan, voidaan järjestää kohtuulliset asumisolot. Päätöksissä ei ole myöskään huomioitu kunnallisen itsehallinnon mahdollista vaikutusta asian ratkaisuun eikä kunnallisesta itsehallinnosta johtuvia rajoitteita kunnan velvollisuuteen turvata ja edistää muiden kuin omien kuntalaistensa TSS-oikeuksia.

Kotikuntalaki määrittelee luonnollisen henkilön jäsenyyden tietyssä kunnassa. Kunnat eivät itse pysty valitsemaan jäseniään, vaan kotikunta määräytyy kotikuntalain mukaan viime kädessä henkilön oman tahdon mukaisesti, sillä henkilön omalla käsityksellä kotikunnastaan on ratkaiseva merkitys valintatilanteissa. Se seikka, ettei henkilö saa kunnan vuokra-asuntoa esimerkiksi siitä syystä, että kunnan vuokra-asuntoa odottaa jo ennestään lähes 2 000 henkilöä, ei itsessään estä henkilön tuloa kyseisen kunnan jäseneksi. Myös asunnottomilla on nimittäin oikeus vapaasti valita kotikuntansa.

Tilanteissa, joissa useampi henkilö on samanarvoisessa asemassa asunnontarpeensa, tulojensa ja varallisuutensa puolesta, kunnallisen itsehallinnon perustuslaissa turvattu asema, asunto-olojen kehittämisestä annetun lain 5 §:n säännös kunnan velvollisuudesta huolehtia kuntalaistensa asunnontarpeesta sekä asukasvalinnan ratkaiseminen ennalta arvattavalla tavalla puoltavat pikemminkin kuntalaisuuden huomioon ottamista valintaperusteena kuin esimerkiksi apulaisoikeusasiamiehen päätöksessään ehdottama arpominen. Hakemusten sisäänjättöhetkelle voitaisiin myös antaa enemmän merkitystä, koska sen huomioon ottaminen ei ole syrjivää eikä epäoikeudenmukaista.
Arpominen ei edistä ennakoitavuutta asioiden ratkaisuissa, mitä ei
voida pitää hyvänä asiana asunnonhakijoiden kannalta. Kahden tai useamman henkilön ollessa samassa asemassa asunnontarpeen, varallisuuden ja tulojen osalta arpominen asunnonjakoperusteena voi johtaa tilanteeseen, jossa vain kaksi päivää asuntoa odottanut henkilö ohittaa asuntoa jopa kaksi vuotta odottaneen henkilön.

Oikeuspalvelujen mielestä asuntolautakunta voisi kehottaa asuntoasiainosastoa valmistelemaan yhteistyössä Espoon ja Vantaan asuntotoimen kanssa lautakunnalle esityksen asukasvalintaperiaatteiden kokonaisuudistukseksi Valtion asuntorahaston uuden asukasvalintaoppaan pohjalta ottaen kuitenkin huomioon perustuslaissa turvatun kunnallisen itsehallinnon ja siitä johtuvat rajoitukset kunnan velvollisuuteen tuottaa palveluja.

Asuntolautakunnan antama lausunto

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Kunnanhallitus valvoo kunnan etua, ja jollei johtosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.

Asuntolautakunnan johtosäännön 24a §:n mukaan lautakunnan esitykset ja lausunnot kaupungin ulkopuolisille on toimitettava kaupunginhallituksen välityksellä, jollei tätä asian vähäisen periaatteellisen tai taloudellisen merkityksen johdosta ole pidettävä tarpeettomana tai ellei ole toisin määrätty. Kyseinen pykälä on tullut voimaan kaupunginhallituksen täytäntöönpanopäätöksen nojalla 1.10.2003. Pöytäkirjanote johtosäännön muutoksesta on toimitettu virastolle.

Asuntolautakunta on 21.10.2003 antanut Eduskunnan oikeusasiamiehelle lausunnon Helsingin kaupungin arava-vuokra-asuntojen asukasvalintaa koskevan kantelun johdosta. Kyseessä olevaa asiaa ei voida pitää vähäisenä, joten asuntolautakunta on antaessaan lausunnon toiminut johtosäännön vastaisesti.

Kaj:n mielestä asukasvalintaperusteita tulisi muuttaa asuntolautakunnan esittämällä tavalla, ja kehotus valmistella uudet asukasvalintaperusteet tulisi tehdä siten kuin kaupunginkanslian oikeuspalveluiden lausunnosta ilmenee. On syytä poistaa valintaedellytyksistä kohta, joka koskee etusijan antamista kauimmin Helsingissä asuneille hakijoille, koska se saattaa asettaa kunnan omat jäsenet perusteetta eriarvoiseen asemaan. Tähän päätyi oikeuspalvelut lausunnossaan. Muuten asukasvalinnoissa tulee noudattaa valtion lainoittamista asunnoista erityisesti annettuja määräyksiä ja ohjeita ja niitä oikeusohjeita, joita kunnallisesta itsehallinnosta seuraa.

Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta on 5.10.2004 sopinut tiivistyvästä yhteistyöstä ja yhteisistä päämääristä mm. maankäytössä ja asuntopolitiikassa Helsingin, Espoon, Vantaa ja Kauniaisten alueella. Asuntolautakunnan esityksestä käy ilmi, että asuntoasiainosaston on tarkoitus valmistella asukasvalintaperusteet yhteistyössä pääkaupunkiseudun muiden kuntien asuntotointen kanssa. Näin pyritään varmistamaan, että seudun yhteinen näkemys tulee huomioiduksi asukasvalintavalintaperusteissa.

Koska Khlla ei ollut mahdollisuutta antaa kantelusta lausuntoa ennen kuin apulaisoikeusasiamies teki ratkaisunsa, tulisi Khssa nyt tehtävä päätös ja oikeuspalveluiden lausunto saattaa myös apulaisoikeusasiamiehen tiedoksi.

Kaj ilmoittaa vielä, että ympäristöministeriöstä 17.11.2005 saadun tiedon mukaan ministeriössä on valmisteilla alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisen toimeksiannosta selvitys kuntalaisuudesta laillisena asukasvalintaperusteena valtion tukemiin vuokra-asuntoihin ja mahdollisista lainmuutostarpeista. Selvityksen valmistumisajankohta ei ole tiedossa.

KAJ Kaupunginhallitus päättänee, että Helsingissä noudatettavista arava- ja korkotukivuokra-asuntojen asukasvalintaperusteista poistetaan seuraava kohta:

”Samassa asemassa olevista asunnonhakijoista etusijalle asetetaan kauimmin kunnassa asuneet hakijat. Asukasvalinnassa otetaan huomioon myös hakijan pääkaupunkiseudulla sijaitseva työpaikka.”

Samalla kaupunginhallitus päättänee kehottaa kiinteistöviraston asuntoasiainosastoa valmistelemaan yhteistyössä pääkaupunkiseudun kuntien kanssa esityksen 31.5.2006 mennessä asuntolautakunnan ja kaupunginhallituksen päätettäväksi asukasvalintaperusteiden uudistamisesta Valtion asuntorahaston asukasvalintaoppaan pohjalta ottaen kuitenkin huomioon perustuslaissa turvatun kunnallisen itsehallinnon ja siitä johtuvat rajoitukset kunnan velvollisuuteen tuottaa palveluita.

Lisäksi kaupunginhallitus päättänee antaa eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle kaupunginkanslian oikeuspalveluiden ja esittelijän esityksen pohjalta laaditun lausunnon kuntalaisuuden huomioon ottamisesta arava-vuokra-asuntojen asukasvalinnassa.

Pöytäkirjanote ja kirje eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle ja pöytäkirjanote asuntolautakunnalle

Lisätiedot:
Venesmaa Riitta, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin 169 2252

LIITTEET	Liite 1	Khn päätös 15.3.1999 (376 §)
	Liite 2	Asukasvalintaopas, luku 5: Asukasvalintaperusteet (Valtion asuntorahasto 2005)

12.12.2005 pöydälle pantu asia

VT SARI SARKOMAAN JA VT TERHI PELTOKORVEN TOIVOMUSPONNET: TYÖSUHDEMATKALIPPUJEN TARJOAMINEN KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÖILLE

Khs 2005-740, 2005-2131

Sj ilmoittaa, että Kvsto käsitellessään

30.3.2005 (asia 3) Helsingin ekologisen kestävyyden ohjelmaa - Ympäristönsuojelun painopisteet ja tavoitteet vuosille 2005 - 2008 hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

"Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsinki selvittää mahdollisuudet edistää kaupungin henkilöstön joukkoliikenteen käyttöä työsuhdematkalipuilla." (Sari Sarkomaa, äänin 85 - 0)

ja 28.9.2005 (asia 4) joukkoliikenteen kehittämisen linjauksia seuraavan toivomusponnen:

”Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki ryhtyy selvittämään työsuhdematkalipun tarjoamista kaupungin työntekijöille työsuhde-etuna.” (Terhi Peltokorpi, äänin 84 - 0)

Kvston työjärjestyksen 24 §:n mukaan Khn on toimitettava ponnen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua ponnen hyväksymisestä. Selvitys on toimitettava erikseen tiedoksi myös muille valtuutetuille.

Henkilöstökeskus toteaa (24.10.2005)) muun muassa, että Joukkoliikenne nousuun -työryhmä ehdotti mietinnössään työsuhdelipun käyttöönottoa. Työryhmä arvioi työsuhdematkalipulla olevan seuraavia taloudellisia vaikutuksia:

Edut työnantajalle

- Lipuista aiheutuva työnantajan kustannusosa on työnantajalle vapaata sivukuluista ja siten se on työnantajalle edullinen.

- Samalla lipulla työntekijä voi tehdä työaikana työasiamatkoja ilman työnantajalle syntyviä matkakustannuksia.

- Joukkoliikenteen käyttö vähentää tarvetta investoida pysäköintipaikkoihin.

- Työsuhdelippu voi olla kilpailuetu rekrytoidessa työntekijöitä ja kehitettäessä yrityksen houkuttelevuutta työntekijöiden näkökulmasta.

- Imagollisista syistä (ympäristöystävällisyys, yhteiskuntavastuu) työsuhdelippu on työnantajalle edullinen.

Haitat työnantajalle

- Kustannuksia 25 %:a lipun hinnasta.

- Lippuedun aiheuttamat hallinnolliset lisätyöt (kirjanpito, jakelu tms.)

Hallitus on 16.9.2005 antanut eduskunnalle esityksen eräiksi tuloveroperusteita koskeviksi muutoksiksi. Esitys sisältää työntekijälle luontoisetuna annetun matkalipun. Lakiehdotuksen mukaan työnantajan työntekijälleen antama joukkoliikenteen henkilökohtainen matkalippu asunnon ja työpaikan välistä matkaa varten arvostetaan 75 prosenttiin lipun käyvästä hinnasta.

Työsuhdematkalippuihin liittyviä kysymyksiä selvitetään mm. valtiovarainministeriössä, YTV:ssä, liikennelaitoksella ja henkilöstökeskuksessa. Tiettävästi valtiovarainministeriössä selvitysten pitäisi olla valmiina marraskuun 2005 loppuun mennessä.

Ennen kuin työsuhdematkaliput voidaan ottaa käyttöön, on selvitettävä ja ratkaistava lukuisia kysymyksiä. Useat niistä liittyvät tilanteisiin, joissa voi syntyä verotettavaa etuutta, esimerkiksi miten eripituiset työsuhteen keskeytykset, virka- tai työvapaat taikka vuosilomat, vaikuttavat annettuun luontoisetuun. On sovittava esimerkiksi siitä, kuka hankkii matkalipun ja mistä, kuka lataa kortit, ladataanko korttiin aikaa vai arvoa, miten työntekijän poissa ollessa tai erotessa menetellään, miten menetellään, jos työntekijä hävittää kortin jne.

Kaupungille aiheutuvien kustannusten kannalta on oleellista, keille työsuhdematkalippu annetaan ja kuinka suuren osan työnantaja siitä korvaa. Jos korvaus on enintään 25 prosenttia, on korvaus verotonta. Jos työnantaja korvaa lipun hinnasta suuremman osan, joutuu se maksamaan antamastaan luontoisedusta sosiaaliturvamaksut.

Harkittaessa työsuhdematkalipun antamista on otettava huomioon muun muassa perustuslain säännös asuinpaikan vapaasta valinnasta ja työsopimuslain säännös, jonka mukaan pelkästään työajan pituuden perusteella työntekijöitä ei voida asettaa eriarvoiseen asemaan, ellei siihen ole perusteltua syytä.

Kaupunki tekee vuosittain noin 150 000 palvelukseenottopäätöstä. Näistä suurin osa koskee ns. keikkalaisia. Muita määräaikaiseen palvelukseenottopäätöksiä on myös paljon. Kaupungin päätoimisessa palvelussuhteessa on noin 38 000 henkilöä. Heistä noin 74 prosenttia asuu Helsingissä, muissa pääkaupunkiseudun kunnissa noin 15 prosenttia ja muualla noin 11 prosenttia. Sen lisäksi lyhyitä työaikoja tekeviä on runsaasti (mm. työväenopistojen ja kulttuuriasiankeskuksen tuntiopettajat).

Työsuhdematkalipun korvaamisesta aiheutuvat kustannukset olisivat Helsingin kaupungille noin 2,65 miljoonaa euroa vuodessa seuraavien tietojen ja olettamien pohjalta:

- 32 000 työntekijälle annettaisiin mahdollisuus saada työsuhdematkalippu (mukana olisivat vakinaiset ja vähintään vuoden määräaikaisessa palvelussuhteessa olevat päätoimiset henkilöt)

- 75 prosenttia heistä eli 24 000 henkilöä hyödyntäisi työnantajan tarjoaman työsuhdematkalippuedun.

- Kaikille korvattaisiin Helsingin kaupungin sisäisen tariffin mukaisesta lipun hinnasta 25 prosenttia. Laskelma perustuu vuoden 2005 hintoihin.

Laskelmassa ei ole otettu huomioon työnantajan mahdollisesti saamia rahallisia hyötyjä tai säästöjä eikä varsin suuriksi muodostuvia hallintokustannuksia.

Henkilöstökeskus suhtautuu työsuhdematkalippujen käyttöönottamiseen myönteisesti. Sitä ennen on kuitenkin ratkaistava avoinna olevat lukuisat kysymykset, sovittava menettelytavoista ja päätettävä, keille lippuetuus annetaan.

Talous- ja suunnittelukeskus toteaa (28.11.2005), että työsuhdematkalipun käytöstä kaupungille työnantajana aiheutuvien kustannusten suuruus riippuu käyttäjien lukumäärästä ja kaupungin kustantaman osuuden suuruudesta. Mikäli kaupunki päättää ottaa työsuhdelipun käyttöön, tulisi kaupungin kustantama osuus talous- ja suunnittelukeskuksen mielestä rajata 25 prosenttiin lipun hinnasta, jolloin kaupunki ei joudu maksamaan siitä henkilöstösivukuluja eikä siitä synny saajalle verotettavaa etuutta. Tällöin työsuhdematkalipusta kaupungille aiheutuvat kustannukset olisivat vuoden 2006 kaupungin sisäisen tariffin mukaan laskettuna noin 2,7 milj. euroa vuodessa kun lähdetään henkilöstökeskuksen lausunnon olettamasta, että 75 prosenttia vakinaisista työntekijöistä eli 24 000 työntekijää ottaisi lipun. Laskelma perustuu olettamukseen, että työnantajan kustantama 25 prosentin osuus lipun hinnasta annetaan kokonaisuutena nykyisen palkan päälle. Tämä tarkoittaa kaupungin sisäisen lipun hinnan perusteella noin 10 euroa/kk suuruista lisäpalkkaa, joka on saajalleen veroton. Työsuhdelippuetuus voidaan ottaa käyttöön myös niin, että osa työntekijän nykyisestä palkasta muutetaan lippueduksi.

Missä määrin yksistään kaupungin tarjoama lippuetuus lisää joukkoliikenteen käyttäjiä ja sitä kautta joukkoliikenteen lipputuloja, on vaikeasti arvioitavissa. Joukkoliikenne nousuun –mietinnössä arvioitu joukkoliikenteen käyttäjien 4 - 5 prosentin lisäys työmatkaliikenteessä merkitsisi kaupungin työntekijämäärään suhteutettuna noin 400 000 - 500 00 euron lisäystä joukkoliikenteen lipputuloihin.

Työsuhdematkalipun käyttöönotto varmistuu lopullisesti, kun eduskunta hyväksyy valtion ensi vuoden budjetin joulukuussa. Valtiovarainministeriö on koonnut työryhmän valmistelemaan lipun käyttöönottoa ja laatimaan soveltamisohjeita. Työryhmässä on mm. YTV:n edustus. YTV:n tavoitteena on kehittää työsuhdematkalippu, jonka laskutus- ja hallinnollinen työ olisi riittävän yksinkertainen.

Työsuhdematkalipun käyttöönottoon kaupungilla liittyy myös monia selvitettäviä asioita, jotka on tuotu esiin henkilöstökeskuksen lausunnossa ja jotka on selvitettävä ennen kuin päätetään työsuhdematkalipun käyttöönotosta kaupungilla. Lippujen hankinnasta, jakelusta ja laskutuksesta aiheutuvista kustannuksista tulisi myös tehdä arvio.

Kaupungin vuoden 2006 talousarviossa ei ole varattu määrärahaa työsuhdematkalipun toteuttamiseen.

Sj toteaa, että ehdotetun uudistuksen pääpaino lienee sen liikennepoliittisessa merkityksessä, joukkoliikenteen käytön edistämisessä. Samalla uudistus merkitsi suurelle osalle henkilöstöä taloudellista etua, noin 10 euron suuruista verotonta palkanlisää kuukaudessa. Työsuhdematkalipun käyttöönottaminen sopisi luontevaksi osaksi kaupungin uudistuvaa henkilöstöstrategiaa, ja sen käyttöönottoa ollaankin vakavasti harkitsemassa. Ennen mahdollisen päätöksen tekemistä on kuitenkin vielä otettava kantaa moniin rajanveto-ongelmiin ja löydettävä yksinkertaiset menettelytavat uudistuksen toteuttamiselle. Sj toteaa vielä, että työsuhdematkalippu voidaan ottaa käyttöön aikaisintaan vuoden 2007 alusta, koska vuoden 2006 talousarvio ei sisällä määrärahaa uudistuksen toteuttamiseen.

SJ Kaupunginhallitus päättänee

merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 30.3.2005 ja 28.9.2005 hyväksymien toivomusponsien (Sari Sarkomaa ja Terhi Peltokorpi) johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja

toimittaa selvityksen ponsien ehdottajille sekä erikseen tiedoksi myös muille valtuutetuille.

Pöytäkirjanote jäljennöksin kaupunginhallituksen esityslistasta valtuutettu Sari Sarkomaalle ja Terhi Peltokorvelle sekä tiedoksi muille valtuutetuille.

Lisätiedot:
Mickwitz Leena, kaupunginsihteeri, puhelin 169 2295

YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNNAN ESITYS KADUNHOITOMAKSUISTA

Khs 2005-1845

Yleisten töiden lautakunta toteaa (18.8.2005), että lautakunta päätti 19.5.2005 (§ 274) korottaa kadunhoitomaksua, jota kaupunki perii kiinteistöiltä niille lain mukaan kuuluvien katujen kunnossa- ja puhtaanapitotehtävien hoitamisesta. Hyväksyessään em. maksun lautakunta edellytti, että seuraavansisältöinen esitys tuodaan lautakunnan käsiteltäväksi:

"Kokonaisvastuullisen hoidon piiriin otettujen alueiden puhtaanapidosta ja talvikunnossapidosta aiheutuneiden kustannusten perimisestä kiinteistöiltä luovutaan vuoden 2007 alusta ja kustannukset katetaan kokonaisuudessaan verovaroista."

Taustaa Katujen kunnossapito ja puhtaanapito kuuluu kunnalle kuitenkin siten, että tontinomistajan velvollisuutena on mm. jalkakäytävän talvikunnossapito, kuten auraus, liukkaudentorjunta ja tarvittaessa lumenkuljetus jalkakäytävältä tai sen vierestä sekä katualueen puhtaanapito kadun keskiviivaan asti.

Laki katujen ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (31.8.1978/669) antaa kunnalle mahdollisuuden ottaa kiinteistöille kuuluvat katujen kunnossa- ja puhtaanapitotehtävät hoitaakseen joko kokonaan tai osittain. Kunta voi periä tästä aiheutuneet kustannukset kiinteistöiltä kunnan päättämän taksan mukaisesti.

Kyseistä lakia on päätetty muuttaa 15.7.2005 siten, että pientalovaltaisilla alueilla syntyy kunnalle velvollisuus ottaa kiinteistöjen kadunhoitotehtävät hoitaakseen seuraavin edellytyksin:

- lain mukaista kunnossapidon tasoa ei saavuteta tai kunnossapitotehtävät jakautuvat alueen tontinomistajien kesken erityisen epätasapuolisesti

- kunnossapito voidaan järjestää tarkoituksenmukaisena alueellisena kokonaisuutena

- alue soveltuu koneelliseen kunnossapitoon.

Lain muutos astuu voimaan 1.11.2005, mutta em. velvollisuuden hoitamiseksi kunnalla on mahdollisuus kahden vuoden siirtymäaikaan. Uudenkin lain mukaan kunta voi halutessaan periä kiinteistöiltä korvausta näiden tehtävien hoidosta päättämänsä taksan mukaisesti.

Itä-Pakilassa aloitettiin kaupunginhallituksen kehotuksesta (2.12.1985 § 3245) kokeiluluontoisesti kiinteistöjen kadunhoitotehtävien siirtäminen kaupungin hoidettavaksi talvikaudella 1986 -1987. Myöhemmin toimintamallia alettiin kutsua kokonaisvastuuhoidoksi ja sitä on vähitellen laajennettu nykyiseen laajuuteensa. Tällä hetkellä pääosa esikaupunkialueista sekä kantakaupungista Etu-Töölö on kokonaisvastuuhoidossa. Kaupungin katupinta-alasta tämä on noin 35 %.

Kiinteistöltä perittävän korvaukseen suuruus määräytyy nykyisin yleisten töiden lautakunnan 19.5.2005 tekemän päätöksen mukaan tontin pinta-alan ja käytetyn kerrosalan perusteella siten, että vuosimaksun suuruus (euroa) on 0,083 x tontin kerrosala (kerros-m2) + 0,037 x tontin pinta-ala (m2). Taksa on sama kaikilla esikaupunkialueilla ja käytännössä maksun suuruus on pientaloissa kiinteistöistä riippuen noin 25 - 50 euroa vuodessa. Kerrostaloissa maksun suuruus huoneistoa kohden on tyypillisesti 10 - 15 euroa vuodessa.

Vuonna 2005 arvioidaan nykyisellä taksalla saatavan tuloja kaupungille noin 2,0 milj. euroa.

Kaupunginhallituksen linjaukset vuonna 2001

Kaupunginhallitus päätti 8.1.2001 pyytää yleisten töiden lautakunnalta kokonaisselvitystä niistä periaatteista, joiden mukaan katujen talvikunnossapito Helsingissä järjestetään. Taustana tälle olivat useat valtuustoaloitteet, toivomusponnet ja kirjeet, joissa edellytettiin kiinteistöille kuuluvien kadunhoitovastuiden siirtämistä kaupungille sekä Uudenmaan asuntokiinteistöyhdistyksen kaupunginhallitukselle lähettämä kirje, jossa kiinnitettiin huomiota mm. kadun kunnossapitäjän ja kiinteistöjen väliseen yhteistyöhön sekä kunnossapitovastuiden muutosten aiheuttamiin kustannuksiin kiinteistöille.

Yleisten töiden lautakunta ehdotti kaupunginhallitukselle 14.6.2001 antamassaan lausunnossa mm. kokonaisvastuuhoidon laajentamista koko kaupunkiin siten, että tästä aiheutuvat lisäkustannukset olisi rahoitettu verovaroin katujen ylläpitoon osoitetuista määrärahoista.

Käsitellessään yleisten töiden lautakunnan esitystä katujen puhtaanapidon ja talvikunnossapidon järjestämisestä Helsingissä kaupunginhallitus päätti 12.11.2001 (§ 1493) "kehottaa yleisten töiden lautakuntaa toteuttamaan katujen hoidossa sellaista toimintamallia, että:

- esikaupunkialueilla siirrytään vaiheittain katujen kokonaisvastuulliseen ylläpitoon, jossa kiinteistöille kunnossapitolain mukaan kuuluvat katujen puhtaanpito- ja talvikunnossapitovelvollisuudet on siirretty kaupungin vastuulle. (Esikaupunkialueiden ja kantakaupungin raja määriteltiin tässä yhteydessä pohjoisessa linjalle Hakamäentie - Koskelantie, lännessä Lauttasaaren siltaan, Munkkiniemen siltaan ja Mannerheimintiehen sekä idässä Kulosaaren siltaan.)

- katujen kokonaisvastuulliseen hoitoon siirrytään alueellisesti nykyisiä alueita asteittain laajentaen yleisten töiden lautakunnan vuosittain päättämässä järjestyksessä. Muutokset valmistellaan vuorovaikutuksessa asukas- ja kaupunginosayhdistysten ja kiinteistöyhdistysten kanssa

- puhtaanpito- ja talvikunnossapitotehtävien hoidosta kokonaisvastuullisen hoidon piiriin otetuilla alueilla aiheutuneet kustannukset peritään alueiden yleiseen käyttöön luovutettujen katujen varrella olevien alueiden tonttien omistajilta yleisten töiden lautakunnan hyväksymän taksan mukaisesti.”

Kokonaisvastuuhoidon kustannusvaikutukset

Esikaupunkialueilla kiinteistöjen kadunhoitotehtävät saadaan lähivuosina siirretyksi kokonaan kaupungin hoidettaviksi edellyttäen että tulevien vuosien talousarvioissa saadaan tähän riittävät määrärahat. Tällöin kokonaisvastuuhoidosta kaupungille aiheutuvat kustannukset ovat vuositasolla noin 4,2 milj. euroa, joka on noin 8 % katujen ja viheralueiden ylläpidon kokonaiskustannuksista. Kiinteistöiltä perittävä korvaus kokonaisvastuuhoidosta on tässä tilanteessa samansuuruinen, jos taksa mitoitetaan kustannusten mukaan.

Mikäli kokonaisvastuuhoito rahoitettaisiin verovaroin, ei tällä olisi vaikutusta määrärahatarpeeseen, koska katu- ja puisto-osasto toimii bruttobudjettiperiaatteella ja sen kustannukset on joka tapauksessa katettava verovaroin. Sen sijaan kaupungin tuloissa muutos näkyisi siten, että noin 4,2 milj. euron maksutulot jäisivät saamatta.

Nykyisin kiinteistöiltä laskutettaviin kustannuksiin lisätään arvonlisäveroa 22 %, mikä tarkoittaa vuositasolla noin 0,9 milj. euron ylimääräistä, kiinteistöiltä valtiolle menevää kustannusta verrattuna siihen, että kokonaisvastuuhoito rahoitettaisiin esimerkiksi kiinteistöveron kautta.

Jos kokonaisvastuuhoito rahoitettaisiin verovaroin, vältyttäisiin laskutuksen sekä laskutusjärjestelmän ylläpidon ja kehittämisen kustannuksista. Vuositasolla tämä merkitsisi noin 0,1 milj. euron säästöä.

Johtopäätökset

Rakennusvirasto on edennyt katujen kokonaisvastuuhoidon laajentamisessa kaupunginhallituksen v. 2001 tekemien linjausten mukaisesti ja ottanee lähivuosina kaikki esikaupunkialueet tähän järjestelmään. Katujen kokonaisvastuuhoito on osoittautunut toimivaksi järjestelmäksi ja lainsäädännön muutosten johdosta myös muualla Suomessa sitä tultaneen laajentamaan.

Kiinteistöjen kadunhoitomaksun poistaminen ja töiden rahoittaminen verovaroin johtaisi tilanteeseen, jossa esikaupunkien kiinteistöille kuuluvat kadunhoitotehtävät tehtäisiin verovaroin, mutta kantakaupungin kiinteistöt joutuisivat itse vastaamaan kadunhoitovelvoitteistaan. Tätä epäkohtaa voitaisiin lieventää, jos myös kantakaupungissa joitain kiinteistöille kuuluvia kadunhoitotehtäviä otettaisiin kaupungin hoidettavaksi verovaroin. Lain mukaan myös vain osa kiinteistöjen vastuulla olevista kunnossa- ja puhtaanapitotehtävistä voidaan ottaa kunnan hoitoon, joten jatkossa voisi kantakaupungissa olla mahdollista ottaa esimerkiksi vain katujen ajoratojen puhtaanapitotehtävät kaupungille. Nämä olisi kantakaupungissa hoidettavissa tehokkaammin koneellisesti kuin jalkakäytävien talvikunnossapito, joka puolestaan on ongelmana etenkin esikaupunkien pienkiinteistöille. Kaupungin koneellisesti hoitamalla ajoratojen puhtaanapidolla voitaisiin vähentää myös katupölyongelmaa nykytilanteeseen verrattuna, jossa osa kiinteistöistä hoitaa puhtaanapitovastuunsa puutteellisesti.

Yleisten töiden lautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle, että se tarkistaisi 12.11.2001 päättämiään linjauksia katujen puhtaanapidosta ja talvikunnossapidosta siten, että kiinteistöiltä perittävästä kadunhoitomaksusta luovutaan ja kokonaisvastuuhoidon kustannukset katetaan verovaroin vuodesta 2007 alkaen.

Lisäksi yleisten töiden lautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle, että myös kantakaupungin alueella voitaisiin jatkossa ottaa lain mukaan kiinteistöille kuuluvia kadunhoitotehtäviä verovaroin hoidettavaksi, jos se on sekä kaupungin että kiinteistöjen kannalta tarkoituksenmukaista.

Talous- ja suunnittelukeskus toteaa (30.11.2005), että katujen kokonaisvastuuhoidon muuttaminen ilmaispalveluksi ei ole perusteltua, koska se pienentäisi rakennusviraston makutuloja ja samalla koko kaupungin tulokertymää 4,2 miljoonalla eurolla vuodessa.

Vuoden 2006 talousarviossa ei ole varauduttu tähän muutokseen.

Ryj toteaa, että laki katujen ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanpidosta (kunnossapitolaki) on muuttunut 1.11.2005 alkaen.

./. Liitteenä 1 on Kadut kuntoon –esite, jossa on lyhyesti tärkeimpiä asioita lain sisällöstä. Esite on myös luettavissa ympäristöhallinnon sivulta:

www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=42906&lan=fi.

Vastuunjako kunnan ja tontinomistajien kesken kadun kunnossa- ja puhtaanapidossa on lain muutoksen myötä muuttunut eräiltä osin. Yhdistettyjen jalankulku- ja pyöräteiden talvikunnossapitovastuu on siirtynyt kiinteistöiltä kaupungille. Kaupungin tulot vähenevät noin 0,1 milj. euroa vuodessa, koska yhdistettyjen jalankulku- ja pyöräteiden hoidosta ei enää voida laskuttaa kiinteistöjä. Erotettujen (esim. maaliviivalla) jalankulku- ja pyöräteiden hoitovastuu on muuttunut siten, että tähän asti kaupungin vastuulle kuuluneiden pyörätieosuuksien lisäksi myös jalankulkuosuuden talvikunnossapitovastuu siirtyy kiinteistöiltä kaupungille. Näitä väyliä on noin 180 km ja vuotuinen kustannusvaikutus noin 0,2 milj. euroa.

Uutta on myös se, että pientalovaltaisilla alueilla kunnan on otettava kokonaan tai osittain hoitaakseen jalkakäytävien talvikunnossapito, jos alueella ei saavuteta lain mukaista kunnossapidon tasoa tai jos kunnossapitotehtävät jakautuvat alueen tontinomistajien kesken erityisen epätasapuolisesti. Lisäksi edellytetään, että kunnossapito voidaan järjestää tarkoituksenmukaisena alueellisena kokonaisuutena ja että alue soveltuu koneelliseen kunnossapitoon. Helsingissä merkittävä osa esikaupunkialueista on jo otettu kokonaisvastuuhoitoon ja loputkin alueet siirtyvät sen piiriin lähivuosina.

Ryj toteaa, että myös uuden lain mukaan kunta voi periä tontinomistajilta maksun silloin, kun kunta ottaa tontinomistajille kuuluvia tehtäviä hoitaakseen. Maksu perustuu työstä kunnalle aiheutuviin kustannuksiin.

Ryjn mielestä nykyisen maksukäytännön jatkaminen on kaupungin kannalta perusteltua. Vaikka katujen hoito verovaroin selvästikin lisäisi tontinomistajien tasa-arvoa hoitovelvoitteiden suhteen, taloudelliset näkökohdat puoltavat sitä, että jatketaan kustannusten perimistä tontinomistajilta.

RYJ Kaupunginhallitus päättänee, että kaupunginhallituksen 12.11.2001 § 1493 vahvistamaa periaatetta kokonaisvastuuhoidon kustannusten perimisestä kiinteistöiltä noudatetaan edelleen.

Pöytäkirjanote yleisten töiden lautakunnalle ja rakennusvirastolle.

Lisätiedot:
Matikainen Kristiina, kaupunginsihteeri, puhelin 169 2262

LIITE

Kadut kuntoon -esite



Kokousaika	19.12.2005 klo 16
Kokouspaikka	Kaupungintalo, Khn istuntosali

LIITTEET	Liite 1	Toimitilahallinnon kehittäminen (mietintö)
	Liite 2	Tilakeskuksen ylläpitoon siirtyvät kiinteistöt

LIITTEET	Liite 1	Kiinteistönluovutusilmoitus
	Liite 2	Kauppakirja
	Liite 3	Sijaintikartta (Kallion tontti 295/6)
	Liite 4	Kartta tontista (Kallion tontti 295/6)

LIITTEET	Liite 1	Kuulutus hakemuksesta
	Liite 2	Ympäristölupahakemuslomake