Suoraan sisältöön

Vuosaaren lukion uudisrakennus 2021

havainnekuva uudesta vuosaaren lukiosta

Vuosaaren uusi lukio on Helsingin kaupungin ensimmäinen elinkaarimallilla toteutettava hanke. Lukiota varten ei uudisrakennuksia ole Helsingissä rakennettu pitkään aikaan. Uuden opintosuunnitelman mukaan suunnitellut tilat palvelevat kaikkiaan 900 opiskelijan tarpeita sekä koulun musiikki- ja teknologiapainotteista opetusta ja taiteen perusopetusta.  

Uuden lukion rakennustyöt alkoivat toukokuussa 2019 ja toiminta uudessa rakennuksessa alkoi 1.8.2021. Rakennus tulee kaupungin omistukseen, ja sen toteuttajina ovat YIT ja Caverion. Palveluntuottajat vastaavat lukion suunnittelusta, rakentamisesta ja 20 vuoden ylläpitopalvelusta. Rakennuksen on suunnitellut Verstas Arkkitehdit.

Uusi lukio sijaitseen Vuosaaren ytimessä, ja se sijoittuu urheilutalon ja metroaseman väliselle tontille Vuotalon, nykyisen koulun ja ostoskeskuksen kupeeseen. Hanke on osa Vuosaaren keskustan kehittämishanketta. Rakennus tuo kaivattua lisätilaa lähes 40000 asukkaan Vuosaaren kaupunginosan asukastoiminnalle ja järjestöille sekä tapahtumille erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin.



Viherkattoja ja aurinkosähköä

Energiatehokkuus on erityisen huomion kohteena ja rakennuksesta suunnitellaan lähes nollaenergiarakennus, mikä tarkoittaa erittäin korkeaa energiatehokkuutta ja rakennuksen energiantarpeen tuottamista osin uusiutuvilla energiamuodoilla. Rakennus suunnitellaan ja toteutetaan A-energialuokkaan ja suomalaisen RTS-ympäristöluokituksen 4 tähden tasoon. Rakennukseen tulee viherkattoja ja uusiutuvana energiana käytetään aurinkosähköä. Katolle rakennettavalla aurinkosähköjärjestelmällä tuotetaan mm. yli 15 % kiinteistösähkön kulutuksesta.

Talon pihat ovat toiminnallisia. Teemoina ovat esittäminen, kehittäminen ja tutkiminen. Yksi pihoista on niin kutsuttu tapahtumapiha, toinen tutkimuspiha ja kolmas liikuntapiha. Tutkimuspihalla voi olla esimerkiksi viljelyslaatikoita. Pihoilla voi olla mahdollisuus ja välineistöä esimerkiksi ilmaston ja sään tarkkailuun tai vaikkapa tähtien tutkimiseen.

Lue lisää Helsingin Uutisista

Lue lisää Vuosaari-lehdestä

Lue lisää Vuosaari-lehdestä


Ensimmäistä kertaa sisällä uudessa Vuosaaren lukiossa


Havainnevideo Vuosaaren uudesta lukiosta.

Kohti uutta Vuolua. Videolla tunnelmia rakennusvaiheesta.





24.09.2021 12:43