Suoraan sisältöön

Varhaiskasvatus ja esiopetus - Miilu

Päiväkoti Miilussa toimii kolme lapsiryhmää, jotka suunnitellaan vuosittain mahdollisimman hyvin lasten tarpeiden mukaisiksi. Lapsiryhmissä muodostamme pedagogisin perustein pienempiä leikkiryhmiä ja toiminnallisia ryhmiä. Päiväkodin tiloja käytetään porrastaen. Toisinaan koko päiväkodin väki kokoontuu esimerkiksi juhlimaan yhdessä.

Toivomme aktiivista osallistumista vanhempainiltoihin. Kuulemme mielellämme huoltajien toiveita ja ajatuksia sekä keskustelemme mieltä askarruttavista varhaiskasvatukseen liittyvistä asioista.

Päiväkodissa työskentelee päiväkodin johtaja, varhaiskasvatuksen opettajia, lastenhoitajia ja päiväkotiapulainen. 

Yksikön toimintasuunnitelma (pdf)

Päiväkoti Miilussa ei ole esiopetusryhmää. Esiopetusikäisten lasten huoltajia ohjataan hakemaan lapselle esiopetuspaikkaa oman oppilaaksiottoalueen esiopetusta antavista päiväkodeista. Päiväkodin johtaja antaa tarvittaessa lisätietoja esiopetukseen hakemisesta ja esiopetusta antavista päiväkodeista. 



07.12.2020 09:29