Suoraan sisältöön

Varhaiskasvatus

Henkilökunta, yhteistyötahot ja varahoito 

Varhaiskasvatusyksikkö Kaivopuisto-Onnela-Tähtitornissa on töissä lastentarhanopettajia, erityislastentarhanopettajia ja lastenhoitajia. Henkilökunnan lisäksi yksikössä työskentelee varahenkilöitä, sijaisia, työllistettyjä ja opiskelijoita. Lisäksi teemme tiivistä yhteistyötä muun muassa suomi toisena kielenä-lastentarhanopettajan (S2) Anne Alanampa puh. 09 310 42989, kiertävän erityislastentarhanopettajan (kelto) Pirjo Suomalainen puh. 09 310 44457 kanssa.

Varhaiskasvatusyksikön henkilökunta kokoontuu kehittämään ja suunnittelemaan toimintaa kaksi kertaa vuodessa. Kehittämispäivinä päiväkoti on suljettu, mutta tarvittaessa varahoito järjestetään alueen muissa päiväkodeissa. 

Päiväkodin ollessa suljettuna loma-aikoina esimerkiksi joulun välipäivinä ja kesäloman aikaan, varahoitoa järjestetään erikseen ilmoitetuissa päivystävissä yksiköissä.

Ruoka ja siisteys 

Päiväkodin ruokahuollosta ja siisteydestä vastaa Palvelukeskus  Helsinki.    

Lisää tietoa päiväkotiruokailusta ja ruokalistat  

Noudatamme varhaiskasvatuksen ruokailusuosituksia 

Lapsesi allergioista on täytettävä erillinen lomake ja päiväkotiin on toimitettava lääkärintodistus. Eettisistä ja uskonnollisista syistä tarjottavasta erityisruokavaliosta on myös täytettävä erillinen lomake.

Huomioitavaa toiminnastamme

  • Varhaiskasvatusyksikkö Kaivopuisto-Onnela-Tähtitornin virallinen aukioloaika tarkentuu aina toimikauden alussa kun teemme tarkemman kyselyn lastenne päivittäisestä hoitoajasta. Kyselyn pohjalta suunnittelemme henkilökunnan työäajat vastaamaan mahdollisimman tarkasti lastenne hoidon tarvetta.
  • Mikäli lapsellasi on säännöllisiä vapaapäiviä, tulee niistä sopia yhdessä ryhmän henkilökunnan kanssa. Vapaapäivät tulee pitää sovitusti.
  • Jos lapsesi hoitoaikaan tulee muutos tai lapsesi on poissa sairauden tai muun syyn takia, ilmoita asiasta päiväkotiin klo 8.30 mennessä.
  • Sairasta tai vielä sairaudesta toipuvaa lasta ei saa tuoda päiväkotiin. Vanhemmat ovat oman lapsensa terveydentilan parhaita asiantuntijoita, joten toivomme teiltä huomaavaisuutta. Näin vältymme turhilta infektioriskeiltä ja mahdollisilta epidemioilta.
  • Päiväkodissa annamme vain lääkärin määräämiä reseptilääkkeitä.  Lääkkeiden tulee olla alkuperäispakkauksissa lapsen nimellä ja annosteluohjeella varustettuna.
  • Mikäli lastasi hakee joku muu kuin huoltaja, niin ilmoita asiasta aina lapsesi omaan ryhmään. Tarvitsemme myös varahakijoiden yhteystiedot. Henkilökunnan on kaikissa tilanteissa tiedettävä varmuudella, kenelle lapsesi voidaan luovuttaa.
  • Emme luovuta lasta alle 18-vuotiaalle hakijalle.
  • Lasta ei luovuteta päihtyneelle hakijalle.
  • Älä koskaan tuo tai hae lastasi henkilökunnan tietämättä!
  • Ilmoita myös osoitteen tai puhelinnumeron muutoksesta, jotta tiedossamme on aina ajan tasalla olevat yhteystiedot.
  • Hoitosuhteen alussa henkilökunta käy vanhempien kanssa lasta koskevan aloituskeskustelun, jossa vanhemmat kertovat lapsestaan ja perheelle tärkeistä asioista. Lisäksi keskustelussa käydään läpi ryhmän toimintatapoja.
  • Jokaiselle lapselle laaditaan vuosittain henkilökohtainen lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen Vasu),  ja esiopetusikäisille lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma (Leops).  

Ohjeita vanhemmille (pdf)

    Toimintaamme ohjaavat asiakirjat

    Valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (pdf)

    Helsingin kaupungin esiopetussuunnitelma (pdf)

    Helsingin varhaiskasvatus suunnitelma (pdf)  

    Yksikön toimintasuunnitelma (pdf)

    Yksikön liikkumissuunnitelma (pdf)

    Opetus-ja kulttuuriministeriön liikkumissuositukset (pdf)

    Varhaiskasvatusmaksut

    Varhaiskasvatusmaksut määrittelee asiakasmaksuyksikössä kullekin hoitopaikalle nimetty taloussihteeri, jonka yhteystiedot saat lapsen hoitopaikasta tai varhaiskasvatusviraston puhelinvaihteesta, puh. 09 310 1711.

    Asiakasmaksutiedote (pdf)

    Asiakasmaksuyksikkö
    PL 51301, 00099 Helsingin kaupunki
    Käyntiosoite: Töysänkatu 2, 00510 Helsinki
    puh. 09 310 1711 (vaihde)
    varhaiskasvatus.maksut@hel.fi



    JAA
    07.06.2019 10:26