Suoraan sisältöön

Koululaiset


Koululaisista on hauskaa, kun on kavereita ja saa itse valita mieluisaa tekemistä. Leikkipuiston koululaisten iltapäivätoimin-nassa lapset saavat leikkiä, pelata, ulkoilla ja rentoutua itsekseen ja kavereiden kanssa. Päivittäin vaihtelevat ohjatut toiminnat sisältävät kädentaitoja, liikunnallisia puuhia, musisointia, lasten itse keksimiä leikkejä ja kerhoja ja silloin tällöin retkiä lähialueille ja ympäri Helsinkiä. Ohjattuun toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista, mutta kannustamme lapsia kokeilemaan uusia juttuja!

Lapset vaikuttavat itse toiminnan suunnitteluun ja sisältöihin. Meille on tärkeää tuntea lasten kiinnostuksen kohteet ja kuulla lasten ajatuksia toiminnan sisällöistä. Leikkipuistossa järjestetään vähintään neljä kertaa vuodessa osallisuuden foorumi, jossa toimintaan osallistuvien lasten kanssa käsitellään leikkipuiston ajankohtaisia aiheita, suunnitellaan koulujen loma-ajan toimintaa ja leikkipuiston arjen touhuja. Ohje leikkipuiston iltapäivätoimintaan ilmoittautumisesta.

Leikkipuisto Tullinpuomi koulujen loma-aikana 2018-2019
Leikkipuisto on kiinni talvilomalla 18.-22.2.2019.

Ajankohtaista
Koululaisten foorumi (pdf) 6.9.2018
Koululaisten foorumi (pdf) 15.11.2018
 



JAA
24.01.2019 08:55