Suoraan sisältöön

Lapsiperheet

Leikkiminen, liikkuminen ja toisten lasten seura ovat tärkeitä lapsille. Leikkipuistot ovat kaikkia lapsiperheitä varten. Järjestämme ohjattua toimintaa, jossa lapset ja aikuiset saavat leikin, liikkeen ja yhdessä tekemisen elämyksiä. Kuuntelemme kävijöidemme ideoita ja toiveita ja järjestämme toimintaa myös yhdessä alueen asukkaiden kanssa. Leikkipuistoon voi tulla touhumaan oman aikataulun mukaan. Sisällä voi leikkimisen lisäksi lämmittää ruokaa ja keittää kahvia ja teetä. Leikkipuistossa on myös vaipanvaihtoon sopivat tilat.

Leikkipuiston piha-alue on lapsiperheiden käytössä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Alueen asukkaat voivat järjestää leikkitreffejä ja tapahtumia leikkipuiston pihalla ja käyttää leikkipuistojen tiloja maksuttomaan alueelliseen toimintaan.

Perhetalo on avoin kohtaamispaikka kaikille vauva- ja pikkulapsiperheille.

Perhetalossa on mahdollisuus tavata muita, keskustella, leikkiä, pelata, tehdä palapelejä, harjoittaa kädentaitoja, "hengailla", syödä omia eväitä ja kahvitella sekä halutessaan osallistua ohjattuun toimintaan.
Perhetalo toimii samassa talossa Torpparinmäen leikkipuiston kanssa.

Ajantasainen tieto kunkin viikon ohjatusta toiminnasta löytyy Facebookista.

Perhetalon ohjaajien kanssa voit keskustella mieltä askarruttavista asioista. Työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus.


Lataa tästä leikkipuistoyksikkömme pikkulapsiperheiden esite


Tulosta tapahtumat

Tulevaa toimintaa:



Perhetalo on avoin kohtaamispaikka kaikille vauva- ja pikkulapsiperheille.

Perhetalossa on mahdollisuus tavata muita, keskustella, leikkiä, pelata, tehdä palapelejä, harjoittaa kädentaitoja, "hengailla", syödä omia eväitä ja kahvitella sekä osallistua ohjattuun toimintaan. Ajantasainen tieto kunkin viikon ohjatusta toiminnasta löytyy nettisivuilta ja Facebookista.

Perhetalon ohjaajien kanssa voit keskustella mieltä askarruttavista asioista. Työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus.




14.05.2020 09:26