Suoraan sisältöön

Koululaiset


Koululaisista on hauskaa, kun on kavereita ja saa itse valita mieluisaa tekemistä. Leikkipuiston koululaisten iltapäivätoimin-nassa lapset saavat leikkiä, pelata, ulkoilla ja rentoutua itsekseen ja kavereiden kanssa.

Lapset vaikuttavat itse toiminnan suunnitteluun ja sisältöihin. Meille on tärkeää tuntea lasten kiinnostuksen kohteet ja kuulla lasten ajatuksia.

Leikkipuistossa järjestetään vähintään neljä kertaa vuodessa koululaisten kokous, jossa toimintaan osallistuvien lasten kanssa käsitellään leikkipuiston ajankohtaisia aiheita, suunnitellaan koulujen loma-ajan toimintaa ja leikkipuiston arjen touhuja. 

Ohje leikkipuiston iltapäivätoimintaan ilmoittautumisesta






Strömbergin arjen käytäntöjä

  • Leikkipuistoon tullessaan lapset tervehtivät ohjaajaa ja vievät repun paikalleen naulakkoonsa.
  • Kännykät jätetään reppuihin, lapsen saa parhaiten kiinni soittamalla leikkipuiston puhelimeen.
  • Iltapäivä alkaa ulkoilulla. Säänmukaiset vaatteet ja varavaatteet ovat tärkeitä, jotta leikkiminen olisi hauskaa säällä kuin säällä.
  • Välipalaa on tarjolla klo 13.00-14.30. Välipalan syömme pienissä kahdeksan lapsen ryhmissä. Keskustelemme yhdessä päivän asioista valmistamamme välipalan äärellä. Mahdollisuus on myös syödä omat kotoa tuodut eväät.
  • Vanhemmat voivat päättää saako lapsi lähteä itse leikkipuistosta vai haetaanko hänet. Tämä tieto on tärkeä olla ohjaajilla.
  • Joskus tulee riitaa lasten välille. Ajattelemme, että arjen riidat ovat hyvien hetkien lisäksi erinomainen mahdollisuus oppia kaveritaitoja.  Joskus, kun on tarpeen kutsumme vanhempia mukaan selvittämään asioita yhdessä. Meihin voi myös olla aina yhteydessä lasten kaverisuhteisiin liittyen.

Leikkipuisto Strömberg koulujen loma-aikana 2019-2020 auki arkipäivisin 9-16.


Ajankohtaista



         Tammikuu                

Yhteisön kuukausi: Koululaisten kokous 14.1. Kuukauden aikana selvitämme äänestämällä
"kivan Kaverin"

        Helmikuu   

Liikunnan kuukausi:112 päivä.
Hiihtoloma viikko 8
Luemme satuja ja tarinoita.


       Maaliskuu

Oppimisen kuukausi:


     Huhtikuu

Kasvun kuukausi: Leikkipuisto Strömbergin syntymäpäivät, 20-v. 25.4. lauantai juhlimme!

  Toukokuu

Ilmaisun kuukausi:







26.02.2020 14:59