Suoraan sisältöön

Leikkitoiminnan kerho

Lapsi oppii leikkimällä, liikkumalla, taiteilemalla ja tutkimalla. Leikkitoiminnan kerho on monesti lapsen ensimmäinen oma lapsiryhmä, jossa opitaan yhdessä tekemistä ja iän mukaisia taitoja. Innostumme lasten kanssa keksimään leikkejä, autamme harjoittelemaan kaveritaitoja ja kokeilemaan uusia asioita. Kerhon tekemisiä ideoidaan lasten kiinnostuksen kohteiden mukaan. Kerhotoiminta on suunnattu kotihoidossa oleville helsinkiläisille lapsille kahden vuoden iästä maksuttoman esiopetuksen alkamiseen saakka. Kerhoon haetaan sähköisesti. Hakemukseen voi laittaa useita kerhopaikkatoiveita. Kerhon toiminta perustuu Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan.

Lisätietoa kerhotoiminnasta ja hakemisesta

Leikkipuisto Santahaminan Tiitiäiset-kerho tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9.00-11.30.

Tavoitteenamme on iloinen ja tyytyväinen lapsi. Toiminnan pääpaino on leikillä, sekä mukavalla yhdessäololla. Toiminta on leppoisaa, lapsilähtöistä ja lasta kuuntelevaa. Tuemme lapsen omatoimisuuden kehitystä (esim. riisuminen ja omista eväistä huolehtiminen), toisten huomioimista ja harjoittelemme hyviä tapoja. Kerhossa vietetään erilaisia teemapäiviä, kuten oman lelun päivä ja satupäivä. Huomioimme lapsia kiinnostavat aiheet. Tiitiäisten kerhossa painotetaan ulkoilun tärkeyttä, jotta lapsen luontainen tapa liikkua ulkona ja luonnossa toteutuu. Vanhemmilla on päivittäin mahdollisuus keskusteluun lapsen asioista.

Lapsi tarvitsee oman selkään sopivan kokoisen kerhorepun, mielellään rintaremmillä, jotta reppu pysyy hyvin selässä retkillä. Reppuun pakataan kotona yhdessä lapsen kanssa eväät ja tossut. Syömiseksi sopii terveellinen välipala esim. pieni leipä ja tuorepala. Lapsella on hyvä olla mukana oma juomapullo, muutoin puistossa tarjotaan lapselle juomaksi vettä. Halutessasi voit viedä lapsesi kanssa eväät myös asiakasjääkaappiin. Säänmukainen pukeutuminen on tärkeää ja reppuun olisi hyvä pakata myös varavaatteet. Vaatteet tulee olla nimetty.
Ennen kerhoon lähtöä lapsen on hyvä käydä vessassa. Mikäli hän käyttää vielä vaippaa, vaippa tulee vaihtaa juuri ennen kerhoon lähtöä, jotta lapsen on mukava liikkua kerhopäivän aikana. 

Leikkipuisto Santahamina sijaitsee puolustusvoimien saarella. Meille tultaessa tarvitaan kulkulupa ja tulijan tulee olla Suomen kansalainen. Saat kulkuluvan soittamalla (09 310 56450) leikkipuistoon kaksi päivää ennen tuloasi.
 
Alueen kerhotarjonnasta saat lisätietoa johtavalta leikkipuisto-ohjaajalta Eija Sormunen eija.sormunen@hel.fi 09 310 62591.




28.10.2019 11:16