Suoraan sisältöön

Koululaiset

Koululaisista on hauskaa, kun on kavereita ja saa itse valita mieluisaa tekemistä. Leikkipuiston koululaisten iltapäivätoiminnassa lapset saavat leikkiä, pelata, ulkoilla ja rentoutua itsekseen ja kavereiden kanssa. Päivittäin vaihtelevat ohjatut toiminnat sisältävät kädentaitoja, liikunnallisia puuhia, musisointia, lasten itse keksimiä leikkejä ja kerhoja ja silloin tällöin retkiä lähialueille ja ympäri Helsinkiä. Ohjattuun toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista, mutta kannustamme lapsia kokeilemaan uusia juttuja!

Lapset vaikuttavat itse toiminnan suunnitteluun ja sisältöihin. Meille on tärkeää tuntea lasten kiinnostuksen kohteet ja kuulla lasten ajatuksia toiminnan sisällöistä. Leikkipuistossa järjestetään kerran kuukaudessa osallisuuden foorumi, jossa toimintaan osallistuvien lasten kanssa käsitellään leikkipuiston ajankohtaisia aiheita, suunnitellaan seuraavan kuukauden toimintaa ja tarkastellaan edellisen kuukauden toiveiden onnistumisia ja tekemättä jääneitä asioita.

Ohje leikkipuiston iltapäivätoimintaan ilmoittautumisesta

Santahaminan arjen käytäntöjä

  • Ohjaajat ovat vastassa koululaisia leikkipuiston pihalla heidän tullessa koulusta. Tässä tilanteessa jokainen lapsi huomiodaan tervehtimällä. Koululaiset vievät reput sovittuun paikkaan. 
  • Ohjaaja merkitsee lapsen tulleeksi läsnäololistaan. Jos koululainen ei ole tullut noin 30 minuutin kuluessa koulun päättymisestä, ohjaaja soittaa vanhemmalle. Henkilökunta toivoo vanhempien ilmoittavan lastensa poissaoloista puistoon soittamalla, tekstiviestillä tai sähköpostilla.
  • Kännykät jätetään reppuihin, lapsen saa parhaiten kiinni soittamalla leikkipuiston puhelimeen.
  • Iltapäivä alkaa ulkoilulla. Säänmukaiset vaatteet ja varavaatteet ovat tärkeitä, jotta leikkiminen olisi hauskaa säällä kuin säällä.
  • Välipalaa on tarjolla klo 13.30-14.30. Välipala tulee päiväkodin keittiöstä, siinä noudatetaan kuuden viikon kiertävää listaa.
  • Vanhemmat päättävät saako lapsi lähteä itse leikkipuistosta vai haetaanko hänet. Tämä tieto on tärkeä olla ohjaajilla.
  • Joskus tulee riitaa lasten välille. Ajattelemme, että arjen riidat ovat hyvien hetkien lisäksi erinomainen mahdollisuus oppia kaveritaitoja. Autamme lapsia sopimaan riidat leikkipuistopäivän aikana. Tarpeen tullen kutsumme vanhemmat mukaan selvittämään asioita. Meihin voi myös olla aina yhteydessä lasten kaverisuhteisiin, tai muuhun iltapäivätoimintaan liittyvissä asioissa.

Leikkipuisto Santahamina koulujen loma-aikana 2019-2020
Leikkipuisto Santahamina on kiinni syyslomalla ja talvilomalla. Joululomalla 21.12.2019-6.1.2020 leikkipuisto on suljettu.
Syys-, talvi-, ja kesälomilla leikkipuisto Santahamina järjestää koululaisten päiväleirejä.

Ajankohtaista

Koululaisten kokous
21.9.2018
Pöytäkirja 21.9.2018
Koululaisten kokous 16.11.2018
Pöytäkirja 16.11.2018







12.03.2020 13:45