Suoraan sisältöön

Koululaiset

Koululaisista on hauskaa, kun on kavereita ja saa itse valita mieluisaa tekemistä. Leikkipuiston koululaisten iltapäivätoimin-nassa lapset saavat leikkiä, pelata, ulkoilla ja rentoutua itsekseen ja kavereiden kanssa. Päivittäin vaihtelevat ohjatut toiminnat sisältävät kädentaitoja, liikunnallisia puuhia, musisointia, lasten itse keksimiä leikkejä ja kerhoja ja silloin tällöin retkiä lähialueille ja ympäri Helsinkiä. Ohjattuun toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista, mutta kannustamme lapsia kokeilemaan uusia juttuja!

Lapset vaikuttavat itse toiminnan suunnitteluun ja sisältöihin. Meille on tärkeää tuntea lasten kiinnostuksen kohteet ja kuulla lasten ajatuksia toiminnan sisällöistä. Leikkipuistossa järjestetään vähintään neljä kertaa vuodessa osallisuuden foorumi, jossa toimintaan osallistuvien lasten kanssa käsitellään leikkipuiston ajankohtaisia aiheita, suunnitellaan koulujen loma-ajan toimintaa ja leikkipuiston arjen touhuja. 

Linkistä löydät ohjeen leikkipuiston iltapäivätoimintaan ilmoittautumisesta Ohje leikkipuiston iltapäivätoimintaan ilmoittautumisesta.

Leikkipuisto Ruoholahdessa on viikottain vaihtuvaa ohjelmaa, josta tiedotetaan kauden alussa vanhemmille sekä viikottain koululaisille heidän omassa lukujärjestyksessä. Samoin koululaisten kanssa pelaillaan ja leikitään sekä retkeillään.


       


Ruoholahden leikkipuiston arjen käytäntöjä

  • Leikkipuistoon tullessaan lapset ilmoittautuvat ohjaajalle ja vievät repun
    paikalleen naulakkoon. Tämä on osoitus siitä, että lapsi on tullut toimintaan. 
  • Jos lapsi on poissa leikkipuistosta tai haetaan suoraan koulusta, vanhemmat ilmoittavat poissaolosta esimerkiksi  tekstiviestillä. Kännykät jätetään reppuihin, lapsen saa parhaiten kiinni soittamalla leikkipuiston puhelimeen.
  • Leikkipuistossa ulkoillaan paljon.  Säänmukaiset vaatteet ja varavaatteet ovat tärkeitä, jotta
    leikkiminen olisi hauskaa säällä kuin säällä.
  • Välipalaa on tarjolla klo 13.45-14.45.
  • Vanhemmat voivat päättää saako lapsi lähteä itse leikkipuistosta vai haetaanko hänet. Tämä tieto on tärkeä olla ohjaajilla.
  • Leikkipuistoon tuodut tavarat (esimerkiksi puhelimet ja lelut) ovat omalla vastuulla.
  • Joskus tulee erimielisyyksiä lasten välille. Ajattelemme, että arjen eriemielisyydet ovat hyvien hetkien lisäksi erinomainen mahdollisuus oppia kaveritaitoja. Ohjaamme lapsia käyttämään Verso-sovittelumenetelmää ja autamme sopimaan erimielisyydet leikkipuistopäivän aikana. Kun katsomme tarpeelliseksi, otamme yhteyttä vanhempiin puhelimitse ja tarvittaessa kutsumme vanhempia mukaan selvittämään asioita yhdessä. Meihin voi myös olla aina yhteydessä lasten kaverisuhteisiin ja muihinkin asioihin liittyen.

Leikkipuisto Ruoholahti koulujen loma-aikana 2019-2020 
Leikkipuisto Ruoholahti on auki syyslomalla, joululomalla ja talvilomalla.

Ajankohtaista


25.3.2019
17.1.2019

Koululaisten kokous
Koululaisten kokous
12.11.2018
Koululaisten kokous   







05.12.2019 10:32