Suoraan sisältöön

Koululaiset

Leikkipuisto Rudolf järjestää ryhmämuotoista perusopetuslainmukaista iltapäivätoimintaa 1.-2.-luokkalaisille lapsille.

Tietoja toiminnasta
Leikkipuisto Rudolfissa tuetaan lasten taidekasvatusta. Iltapäivätoiminnassa pidämme hauskaa ja opitaan yhdessä teatterin, tanssin, musiikin, liikunnan, sanataiteen ja kuvataiteen parissa. Lasten luovuus ja osallisuus on meille tärkeää. Iltapäiväkerho on aina kuitenkin jäsentensä näköinen.

Toiminta alkaa lapsen koulupäivän päätyttyä. Ryhmämuotoiseen toimintaan kuuluu välipala. Iltapäivätoimintaa järjestetään koulupäivinä, muttei lauantaisin. 

Lapsilla on mahdollisuus leikkiin kavereiden kanssa, taiteelliseen toimintaan, pelaamiseen, ulkoiluun, retkeilyyn sekä mahdollistetaan läksyjen tekeminen ja rentoutuminen. Toimintaa ideoidaan, suunnitellaan ja järjestetään yhdessä lasten kanssa. Leikkipuistossa järjestetään vähintään neljä kertaa vuodessa osallisuuden foorumi, jossa toimintaan osallistuvien lasten kanssa käsitellään leikkipuiston ajankohtaisia aiheita, suunnitellaan koulujen loma-ajan toimintaa ja leikkipuiston arjen touhuja. Iltapäivätoiminnassa on toisia kunnioittava, turvallinen ja kannustava toimintaympäristö.

Asiakasmaksut
100 e/kk, jos toiminta päättyy klo 16 tai 120 e/kk, jos toiminta päättyy klo 17. Asiakasmaksuun voi saada tulojen perusteella maksuhuojennuksen tai -vapautuksen. Katso tästä tulorajat ja hakuohjeet. Asiakasmaksuohjeet postitetaan iltapäivätoimintaan ottopäätöksen yhteydessä.

Hakuohje

  1. Iltapäivätoimintaan haetaan 23.3.–24.4.2020.
  2. Ohjeet hakemiseen ja hakulomake. Ilmoittautumiset palautetaan postitse tai sähköisesti Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle. 
  3. Päätös toimintaan ottamisesta postitetaan huoltajille 26.6.2020 mennessä.
  4. Hakuajan ulkopuolella tehdyt hakemukset toimitetaan osoitteeseen Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Iltapäivätoiminta, PL 51300, 00099 Helsingin kaupunki.

Leikkipuistot ovat avoimia kaikille
Leikkipuisto Rudolf on myös kaupunkilaisille avoin toiminta- ja leikkiympäristö. Muut koululaiset ovat aina tervetulleita leikkimään ja viihtymään maksutta ja ilman ennakkoilmoittautumista. Leikkipuistossa saa syödä omia eväitä.

Koululaisten loma-aikoina alueen leikkipuistoissa järjestetään retkiä, päiväleirejä, tapahtumia ja mukavaa tekemistä koululaisille. Ohjelmasta tiedotetaan lomien lähestyessä.

Toimintaamme voi tutustua myös leikkipuiston Facebook-sivuilla. Tervetuloa tutustumaan leikkipuistoon ja koululaisten iltapäivätoimintaan!

Rudolfin arjen käytäntöjä

  • Leikkipuistoon tullessaan lapset tervehtivät ohjaajaa ja vievät repun
    paikalleen. Ohjaaja kysyy kuulumiset ja merkitsee lapsen läsnäololistaan. 
  • Kännykät jätetään reppuihin, lapsen saa parhaiten kiinni soittamalla leikkipuiston puhelimeen.
  • Iltapäivä alkaa yhteisellä toiminnalla, joka vaihtelee teeman ja lasten kiinnostuksen mukaan, ja välipalalla.  Kello 14.30 siirrytään sään salliessa ulos. Säänmukaiset vaatteet ja varavaatteet ovat tärkeitä, jotta
    leikkiminen olisi hauskaa säällä kuin säällä.
  • Välipalaa on tarjolla noin klo 13.00-14.30
  • Vanhemmat voivat päättää saako lapsi lähteä itse leikkipuistosta ja monelta vai haetaanko hänet. Tämä tieto on tärkeä olla ohjaajilla.
  • Joskus tulee riitaa lasten välille. Ajattelemme, että arjen riidat ovat hyvien hetkien lisäksi erinomainen mahdollisuus oppia kaveritaitoja. Ohjaamme ja autamme lapsia sopimaan riidat leikkipuistopäivän aikana. Joskus, kun on tarpeen kutsumme vanhempia mukaan selvittämään asioita yhdessä. Meihin voi myös aina olla yhteydessä lasten kaverisuhteita tai lapsen hyvinvointiin ja viihtymiseen liittyvissä asioissa.

Leikkipuisto Rudolf koulujen loma-aikana 2019-2020
Leikkipuisto Rudolf on suljettu 1.1.2020.-6.1.2020. Hiihtolomalla puistomme on auki.

Ajankohtaista


    








01.04.2020 14:09