Suoraan sisältöön

Koululaiset

Leikkipuisto Roihuvuori järjestää koululaisten iltapäivätoimintaa 1.–2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille. Toiminta järjestetään perusopetuslain mukaisena ryhmätoimintana.

Tietoja toiminnasta

Lapsilla on mahdollisuus leikkiin kavereiden kanssa, taiteelliseen toimintaan, pelaamiseen, ulkoiluun, retkeilyyn sekä mahdollisuus läksyjen tekemiseen ja rentoutumiseen. Toimintaa ideoidaan, suunnitellaan ja järjestetään yhdessä lasten kanssa. Leikkipuistossa järjestetään vähintään neljä kertaa vuodessa osallisuuden foorumi, jossa toimintaan osallistuvien lasten kanssa käsitellään leikkipuiston ajankohtaisia aiheita, ja leikkipuiston arjen touhuja. Iltapäivätoiminnassa on toisia kunnioittava, turvallinen ja kannustava toimintaympäristö.

Toiminta-aika

Iltapäivätoiminta alkaa lapsen koulupäivän päätyttyä ja päättyy klo 16. Toimintaa ei järjestetä koulujen loma-aikana eikä lauantaikoulupäivinä.

Asiakasmaksut

100€/kk klo 16.00 saakka. Asiakasmaksuun on mahdollista hakea maksuhuojennusta. 

Hakuaika lukuvuoden 2022–2023 koululaisten iltapäivätoimintaan on ajalla 21.3.– 22.4.2022.

Lisätietoa ja ohjeet koululaisten iltapäivätoimintaan ilmoittautumisesta: https://www.hel.fi/helsinki/fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/aamu-ja-iltapaivatoiminta/iltapaivatoiminta/asiakasmaksut/



Leikkipuisto Roihuvuoren iltapäivien viikko-ohjelma

Koululaisten kanssa leikimme, pelailemme, askartelemme, retkeilemme ym. Otamme huomioon toiminnan suunnittelussa vuodenajat ja juhlapyhät sekä tietenkin koululaisten toiveet. 

Roihuvuoren arjen käytäntöjä

  • Leikkipuistoon tullessaan lapset tervehtivät ohjaajaa ja vievät repun
    paikalleen ja merkitsevät itsensä läsnäololistaan. 
  • Kännykät jätetään reppuihin, lapsen saa parhaiten kiinni soittamalla leikkipuiston puhelimeen.
  • Säänmukaiset vaatteet ja varavaatteet ovat tärkeitä, jotta
    leikkiminen olisi hauskaa säällä kuin säällä. Toimintamme on pääosin ulkona.
  • Välipalaa on tarjolla klo 13.00-14.30
  • Vanhemmat voivat päättää saako lapsi lähteä itse leikkipuistosta vai haetaanko hänet. Tämä tieto on tärkeä olla ohjaajilla.
  • Joskus tulee riitaa lasten välille. Ajattelemme, että arjen riidat ovat hyvien hetkien lisäksi erinomainen mahdollisuus oppia kaveritaitoja. Ohjaamme lapsia käyttämään Verso-sovittelumenetelmää ja autamme sopimaan riidat leikkipuistopäivän aikana. Joskus, kun on tarpeen kutsumme vanhempia mukaan selvittämään asioita yhdessä. Meihin voi myös olla aina yhteydessä lasten kaverisuhteisiin liittyen.

Ajankohtaista


    




21.03.2022 12:13