Suoraan sisältöön

Lapsiperheet

Leikkiminen, liikkuminen ja toisten lasten seura ovat tärkeitä lapsille. Leikkipuistot ovat kaikkia lapsiperheitä varten. Järjestämme ohjattua toimintaa, jossa lapset ja aikuiset saavat leikin, liikkeen ja yhdessä tekemisen elämyksiä. Kuuntelemme kävijöidemme ideoita ja toiveita ja järjestämme toimintaa myös yhdessä alueen asukkaiden kanssa. Leikkipuistoon voi tulla touhumaan oman aikataulun mukaan. Sisällä voi leikkimisen lisäksi lämmittää ruokaa ja keittää kahvia ja teetä. Leikkipuistossa on myös vaipanvaihtoon sopivat tilat.

Leikkipuiston piha-alue on lapsiperheiden käytössä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Alueen asukkaat voivat järjestää leikkitreffejä ja tapahtumia leikkipuiston pihalla ja käyttää leikkipuistojen tiloja maksuttomaan alueelliseen toimintaan. Sisätiloja voi myös vuokrata muun muassa perhejuhlia varten. Lisätietoja tilojen vuokraamisesta.

Kevään 2020 viikko-ohjelma

Maanantai
Maalailu/muovailu maanantai klo 9-1, Perhetreffit 10.30-12.
Tiistai
Taitotiistai klo 10.30 (erilaisia kädentaitoja esim. askartelua, maalausta tai leivontaa).
Keskiviikko
Laulu/musiikkituokio klo 10.30.
Torstai
Touhutorstai klo 10.30 (touhutaan ja liikutaan ulkona).
Perjantai
Vauvatreffit klo 10-11.30 (Ohjatuista tuokioista ilmoitetaan erikseen Facebookissa).


Löydät viikko-ohjelmamme alueen lapsiperheiden esitteestä

Tulosta puiston tapahtumat

Tulevaa toimintaa:

su

18:00

Friskis livetreeni

Internet

Friskis livetreeni: Jumppa sportti ja Jooga energy Lue lisää »

Lisää kalenteriin (.ics)
Lisää Google-kalenteriin

su

19:00

LYKÄTTY:Nainen ja Viulu - Kosmopoliitit naiset – Tarjoa keikkaa -sarja | Trio Lago - Striimi verkossa

Internet

Konserttisarja Nainen ja Viulu on viulisti Mirka Malmin suunnittelema kokonaisuus pohjoismaisten naisten säveltämää viulu- ja kamarimusiikkia vuosilta 1850–1950. Lue lisää »

Lisää kalenteriin (.ics)
Lisää Google-kalenteriin

pe

03:00

su

03:00

LYKÄTTY:Keväinen Vappu -konsertti Vuotalossa – Virtuaalinen Vuotalo | videotallenne katsottavissa

Internet

Konserttitallenteessa kuullaan feel good -klassikoita, artistien omia kappaleita sekä vanhoja ruotsalaisia hittejä. Katso Helsinki-kanavalla! Lue lisää »

ma

00:01

su

23:59

Viaporin telakalta merta päin virtuaalisesti

Internet

Kuivatelakalla, jota alettin rakentaa 1750-luvulla, on monien vaiheiden jälkeen kunnostettu ja rakennettu taas perinnepurjelaivoja vuodesta 1987 lähtien. Lue lisää »

ti

00:01

su

23:59

Oispa kaljaa! virtuaalisesti

Internet

Oispa kaljaa -näyttely tarjoaa erilaisia näkökulmia olueen ja sen merkitykseen suomalaisessa kulttuuriperinnössä ja -historiassa.  Lue lisää »






JAA
04.03.2020 10:18