Suoraan sisältöön

Koululaiset

Koululaisista on hauskaa, kun on kavereita ja saa itse valita mieluisaa tekemistä. Leikkipuiston koululaisten iltapäivätoimin-nassa lapset saavat leikkiä, pelata, ulkoilla ja rentoutua itsekseen ja kavereiden kanssa. Päivittäin vaihtelevat ohjatut toiminnat sisältävät kädentaitoja, liikunnallisia puuhia, musisointia, lasten itse keksimiä leikkejä ja kerhoja ja silloin tällöin retkiä lähialueille ja ympäri Helsinkiä. Ohjattuun toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista, mutta kannustamme lapsia kokeilemaan uusia juttuja!

Lapset vaikuttavat itse toiminnan suunnitteluun ja sisältöihin. Meille on tärkeää tuntea lasten kiinnostuksen kohteet ja kuulla lasten ajatuksia toiminnan sisällöistä. Leikkipuistossa järjestetään vähintään neljä kertaa vuodessa osallisuuden foorumi, jossa toimintaan osallistuvien lasten kanssa käsitellään leikkipuiston ajankohtaisia aiheita, suunnitellaan koulujen loma-ajan toimintaa ja leikkipuiston arjen touhuja. Ohje leikkipuiston iltapäivätoimintaan ilmoittautumisesta.

Koululaisten iltapäivätoimintaan 2020-2021 ilmoittautumisaika: 23.3-8.5.2020


Myllynsiiven arjen käytäntöjä

  • Leikkipuistoon tullessaan lapset tervehtivät ohjaajaa ja vievät repun
    paikalleen eteisen naulakkoon.
  • Lapsen saa parhaiten kiinni soittamalla leikkipuiston puhelimeen.
  • Iltapäivätoiminta painottuu ulkoiluun, joten muista varata lapselle säänmukaiset varusteet.
  • Välipalaa on tarjolla n. klo 13.30-14.30 välisenä aikana. Perjantaisin välipala n. klo 13 alkaen.
  • Vanhemmat voivat päättää saako lapsi lähteä itse leikkipuistosta vai haetaanko hänet. Tämä tieto on tärkeä olla ohjaajilla.
  • Joskus tulee riitaa lasten välille. Ohjaamme lapsia käyttämään Verso-sovittelumenetelmää ja autamme sopimaan riidat leikkipuistopäivän aikana. Joskus, kun on tarpeen kutsumme vanhempia mukaan selvittämään asioita yhdessä. Meihin voi myös olla aina yhteydessä lasten kaverisuhteisiin liittyen.

Ajankohtaista:

Elokuvaprojekti 1.luokkalaisille 6.2-16.4.2020

Ilmiökokonaisuus: Oman hyvinvoinnin tutkiminen kevään aikana

Koululaisten osallisuuden foorumit:

20.1.20 Koululaisten foorumi

26.2.19
Koululaisten foorumi
8.10.18
Koululaisten foorumi






08.05.2020 09:19