Suoraan sisältöön

Koululaiset

Koululaisista on hauskaa, kun on kavereita ja saa itse valita mieluisaa tekemistä. Leikkipuiston koululaisten iltapäivätoimin-nassa lapset saavat leikkiä, pelata, ulkoilla ja rentoutua itsekseen ja kavereiden kanssa. Päivittäin vaihtelevat ohjatut toiminnat sisältävät kädentaitoja, liikunnallisia puuhia, musisointia, lasten itse keksimiä leikkejä ja kerhoja ja silloin tällöin retkiä lähialueille ja ympäri Helsinkiä. Ohjattuun toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista, mutta kannustamme lapsia kokeilemaan uusia juttuja!

Lapset vaikuttavat itse toiminnan suunnitteluun ja sisältöihin. Meille on tärkeää tuntea lasten kiinnostuksen kohteet ja kuulla lasten ajatuksia toiminnan sisällöistä. Leikkipuistossa järjestetään vähintään neljä kertaa vuodessa osallisuuden foorumi, jossa toimintaan osallistuvien lasten kanssa käsitellään leikkipuiston ajankohtaisia aiheita, suunnitellaan koulujen loma-ajan toimintaa ja leikkipuiston arjen touhuja. Ohje leikkipuiston iltapäivätoimintaan ilmoittautumisesta.

Leikkipuisto Kotinummen iltapäivät:


       


  • Leikkipuisto toimii väistötilassa Malmin Peruskoululla, Kesälässä. Käytössämme yksi luokkatila sekä koulun sali muutaman kerran viikossa.
  • Leikkipuistoon tullessaan lapset tervehtivät ohjaajaa. Tämä on merkki, että lapsi on tullut toimintaan.
  • Kännykät jätetään reppuihin, lapsen saa parhaiten kiinni soittamalla leikkipuiston puhelimeen.
  • Iltapäivä alkaa ulkoilulla leikkipuiston pihalla. Säänmukaiset vaatteet ja varavaatteet ovat tärkeitä, jotta
    leikkiminen olisi hauskaa säällä kuin säällä.
  • Välipalaa on tarjolla klo 13.30-14.30 koulun ruokalassa.
  • Vanhemmat voivat päättää saako lapsi lähteä itse leikkipuistosta vai haetaanko hänet. Tämä tieto on tärkeä olla ohjaajilla.
  • Joskus tulee riitaa lasten välille. Ajattelemme, että arjen riidat ovat hyvien hetkien lisäksi erinomainen mahdollisuus oppia kaveritaitoja. Autamme sopimaan riidat leikkipuistopäivän aikana. Joskus, kun on tarpeen kutsumme vanhempia mukaan selvittämään asioita yhdessä. Meihin voi myös olla aina yhteydessä lasten kaverisuhteisiin liittyen.

Leikkipuisto Kotinummi koulujen loma-aikana 2018-2019
Leikkipuisto Kotinummi on suljettu syyslomalla, joululomalla, talvilomalla ja kesälomalla

Ajankohtaista


    








JAA
06.02.2019 09:45