Suoraan sisältöön

Lapsiperheet


Leikkiminen, liikkuminen ja toisten lasten seura ovat tärkeitä lapsille. Leikkipuistot ovat kaikkia lapsiperheitä varten. Järjestämme ohjattua toimintaa, jossa lapset ja aikuiset saavat leikin, liikkeen ja yhdessä tekemisen elämyksiä. Kuuntelemme kävijöidemme ideoita ja toiveita ja järjestämme toimintaa myös yhdessä alueen asukkaiden kanssa. Leikkipuistoon voi tulla touhumaan oman aikataulun mukaan. Sisällä voi leikkimisen lisäksi lämmittää ruokaa ja keittää kahvia sekä teetä. Leikkipuistossa on myös vaipanvaihtoon sopivat tilat.

Leikkipuiston piha-alue on lapsiperheiden käytössä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Alueen asukkaat voivat järjestää leikkitreffejä ja tapahtumia leikkipuiston pihalla ja käyttää leikkipuistojen tiloja maksuttomaan alueelliseen toimintaan. Sisätiloja voi myös vuokrata muun muassa perhejuhlia varten. Lisätietoja tilojen vuokraamisesta.


AAMUPÄIVÄN VIIKKO-OHJELMA;


MAANANTAI

PIHAPUUHAT kello 10:00. Ohjattua puuhaa pienten lasten ja perheiden kanssa.
 
kello 9-11:30 KOTIVA LASTENHOITO sisätiloissa

TIISTAI

PIHADISKO kello 10:00. Musiikkia kaikenikäiselle pihalla
              
kello 9-11:30 KOTIVA LASTENHOITO sisätiloissa

KESKIVIIKKO

LAULETAAN JA LEIKITÄÄN YHDESSÄ kello 10:00 -10:30. Ohjattu laulu/leikkituokio perheen pienimmille sisätiloissa.
 
TORSTAI

LUOVUUS LENTOON kello 10-11. Ohjattu askartelu/kädentaito tuokio perheen pienimmille sisätiloissa.
 
PERJANTAI

PUUHAPERJANTAI kello 10:00 alkaen. Ohjattu liikuntatuokio perheen pienimmille sään salliessa ulkona.




Tulosta puiston tapahtumat

Tulevaa toimintaa:




16.11.2021 10:24