Suoraan sisältöön

Koululaiset

Koululaisista on hauskaa, kun on kavereita ja saa itse valita mieluisaa tekemistä. Leikkipuiston koululaisten iltapäivätoiminnassa lapset saavat leikkiä, pelata, ulkoilla ja rentoutua itsekseen ja kavereiden kanssa. Päivittäin vaihtelevat ohjatut toiminnat sisältävät kädentaitoja, liikunnallisia puuhia, musisointia, lasten itse keksimiä leikkejä ja kerhoja ja silloin tällöin retkiä lähialueille ja ympäri Helsinkiä. Ohjattuun toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista, mutta kannustamme lapsia kokeilemaan uusia juttuja!

Lapset vaikuttavat itse toiminnan suunnitteluun ja sisältöihin. Meille on tärkeää tuntea lasten kiinnostuksen kohteet ja kuulla lasten ajatuksia toiminnan sisällöistä. Leikkipuistossa järjestetään vähintään neljä kertaa vuodessa osallisuuden foorumi, jossa toimintaan osallistuvien lasten kanssa käsitellään leikkipuiston ajankohtaisia aiheita, suunnitellaan koulujen loma-ajan toimintaa ja leikkipuiston arjen touhuja. Ohje leikkipuiston iltapäivätoimintaan ilmoittautumisesta.

Leikkipuisto Brahen iltapäivien viikko-ohjelma

ma-to
Pienryhmätoimintaa vaihtuvalla teemalla
pe
Peliaika 14.30-15.30
- Pelaamme myös lautapelejä ja leikimme yhteisleikkejä.

Brahen arjen käytäntöjä

  • Väistötiloissa toimiessamme haemme ekaluokkalaiset Aleksis Kiven koululta.
  • Leikkipuistoon tullessaan lapset tervehtivät ohjaajaa vievät repun paikalleen naulakkoon. Tämä on merkki, että lapsi on tullut toimintaan. Kännykät jätetään reppuihin, lapsen saa parhaiten kiinni soittamalla leikkipuiston puhelimeen.
  • Iltapäivällä ulkoillaan. Säänmukaiset vaatteet ja varavaatteet ovat tärkeitä, että
    leikkiminen olisi hauskaa säällä kuin säällä.
  • Välipalaa on tarjolla klo 13.00-14.30
  • Vanhemmat voivat päättää saako lapsi lähteä itse leikkipuistosta vai haetaanko hänet. Tämä tieto on tärkeä olla ohjaajilla.
  • Joskus tulee riitaa lasten välille. Ajattelemme, että arjen riidat ovat hyvien hetkien lisäksi erinomainen mahdollisuus oppia kaveritaitoja. Ohjaamme lapsia käyttämään Verso-sovittelumenetelmää ja autamme sopimaan riidat leikkipuistopäivän aikana. Joskus, kun on tarpeen kutsumme vanhempia mukaan selvittämään asioita yhdessä. Meihin voi myös olla aina yhteydessä lasten kaverisuhteisiin liittyen.

Leikkipuisto Brahen koulujen loma-aikana 2018-2019
Koululaisten loma-aikoina järjestetään toimintaa yhdessä alueen muiden puistojen kanssa. Leikkipuisto Brahe on suljettu syyslomalla, pe 7.12, joululomalla, talvilomalla sekä kesälomalla 3.6 5.8.

Tuleva loma-ajan toiminta

Ajankohtaista

Syksy 2018
Osallisuuden foorumi
Kevät 2019
Osallisuuden foorumi





JAA
12.08.2019 09:42