Yksin työskentelevä saa samanhenkistä seuraa yhteisöllisestä työtilasta

26.08.2015 15:00

Luovien ammattilaisten ja tietotyöläisten yhteisölliset työtilat ovat yleistyneet nopeasti 2010-luvulla. Helsingissä yhteisöllisiä työtiloja on ilmaantunut kantakaupungin entisiin liiketiloihin ja teollisuuskiinteistöihin. Niissä työskentelee freelancereita, yksinyrittäjiä ja mikroyritysten työntekijöitä.

Yhteisölliset työtilat ovat vaihtoehto yksin kotona työskentelylle tai oman toimitilan vuokraamiselle. Työterveyslaitoksen tutkijoiden Pia Hounin ja Heli Ansion Duunia kimpassa. Yhteisölliset työtilat Helsingissä -tutkimuksen mukaan itsensätyöllistäjät hakevat työtiloista ensisijaisesti toimivan työtilan lisäksi sosiaalisia kontakteja ja samanhenkisiä työkavereita. Niistä voi kuitenkin löytyä myös ammatillista apua ja työtä hyödyttäviä verkostoja. Työskentely yhteisöllisessä työtilassa antaa selvemmät rajat luovalle (tieto)työlle, joka on läsnä aina ja kaikkialla.

Työtilojen yhteisöt ovat muuttuvia ja löyhärajaisia, mutta niissä voidaan tuntea syvääkin yhteenkuuluvuutta ja me-henkeä. Työtilayhteisöissä työskenteleviä ei useinkaan yhdistä sama työnantaja tai edes toimiala. Sen sijaan yhteisöllisissä työtiloissa tehdään yksilöllistynyttä työtä, jota instituutiot eivät säätele. Niissä tehtävä työ on henkilökohtaistunutta: työssä ilmaistaan ja toteutetaan itseä, valitaan omia arvoja, haetaan merkityksellisyyttä elämään ja koetaan usein työn iloa ja nautintoa.

Tutkijat arvelevat, että itsensätyöllistäjien määrän kasvaessa yhteisölliset työtilat lisääntyvät ja niiden tarjonta monipuolistuu. Yhteisöllisestä työtilasta voi löytyä työnteon paikka niin suuryrityksen etätyöläiselle kuin erilaisia silpputöitä tekevälle prekaarille. Yhteisöllisissä työtiloissa piirtyy yksi mahdollinen näkemys tulevaisuuden työstä.

Coworking-ilmiö on kansainvälinen. Se liittyy tietotyön yleistymiseen, jakamistalouden megatrendiin, työelämän rakennemuutokseen ja taloudelliseen taantumaan: yhä enemmän ihmisiä työllistyy palkkatyösuhteiden ulkopuolella. Coworking-liike on kasvanut nopeasti erityisesti Yhdysvaltojen ja Euroopan suurissa kaupungeissa 2000-luvulla. Taidealoilla työhuoneiden jakaminen on kuitenkin ollut tavallista jo vuosikymmenten ajan.

Tutkimustulosten lisäksi Duunia kimpassa. Yhteisölliset työtilat Helsingissä -kirjassa esitellään sanoin ja kuvin kymmenen helsinkiläistä työtilaa. Kirja sisältää myös käytännön vinkkejä ja ohjeita yhteisöllisen työtilan perustamiseen ja ylläpitämiseen.

Tietoa tutkimuksesta

Työterveyslaitoksen tutkimuksessa kerättiin etnografista havainnointi- ja haastatteluaineistoa kolmes-ta helsinkiläisestä yhteisöllisestä työtilasta. Aineiston avulla selvitettiin, millaista työtä yhteisöllisissä työtiloissa tehdään ja millaista yhteisöllisyyttä niissä muodostuu.

Tutkimustyö tehtiin osana Tekesin rahoittamaa hanketta HYVE2020: Työ, yhteisö ja kestävä talous (2014–2015). Hankkeessa ovat mukana Työterveyslaitoksen lisäksi Jyväskylän yliopisto, Tampereen yliopisto ja Åbo Akademi.

Lisätietoja:

erikoistutkija, dosentti Pia Houni, Työterveyslaitos, puh. 043 8244 501, pia.houni[at]ttl.fi

Julkaisu:

Pia Houni & Heli Ansio (kirj. ja toim): Duunia kimpassa. Yhteisölliset työtilat Helsingissä.
Muut kirjoittajat: Mikko Jakonen, Anu Järvensivu, Perttu Salovaara
Valokuvat: Marja Väänänen
Helsingin kaupungin tietokeskus, Tutkimuksia 4, 2015, pdf-julkaisuun.
Julkaisutilaukset: p. 09 310 36293, tietokeskus.tilaukset@hel.fi

JAA