Vasikkasaari on luonnonläheinen. Kuva: Aiko Lohtander.

Joko tunnet Vasikkasaaren?

Vasikkasaari on avautunut tänä kesänä yhä useammalle osana Helsingin merellisen strategian toteutusta. Saarella on kiehtova venäläishistoria, johon parantuneiden yhteyksien myötä entistä useampi on päässyt tutustumaan. Reittiliikenne saareen kulkee viikonloppuisin vielä elokuun ajan. Reittiopas tarjoaa aikataulutetut reitit lähtöpaikasta saareen. 

Vasikkasaaressa voi patikoida, nauttia omia piknikeväitä ja tutustua ”vaarallisen saaren” venäläishistoriaan. Ammusvarastona ja Venäjän Itämerilaivaston tukikohtana toimineella saarella on muun muassa öljysäiliö, muinoin varastorakennuksia suojannut ”Kiinan muuri”, sotilaiden vartiotalo ja kesäasukkaiden mökkikylä. 

Kannattaa myös kavuta valkoiseksi taloksi kutsutulle sotilaiden vartiotalolle ja nauttia huikeasta maisemasta Suomenlinnaan ja kuvitella tsaarinajan laiva tankkaamassa saarella tai ammusvaraston räjähdys.  

Entistä suurempia ihmisvirtoja ennakoivat luonnonhoidon työt alkoivat Vasikkasaaressa jo viime vuoden puolella. Tuolloin Staran metsurit kaatoivat yksittäisiä huonokuntoisia puita, jotka voisivat aiheuttaa vaaraa ulkoilijoille.

 − Poistimme puita myös öljysäiliön ja ylivalumissuojamuurin väliseltä alueelta, jotta maisemaan kuuluva ja historiallisesti merkittävä öljysäiliö näkyy, vastaava luontomestari  Antti Helakallio kertoo. Tsaarinaikaan venäläislaivat saivat öljysäiliöstä polttoainetta. 

Staran työ näkyy saaressa myös muun muassa kunnostetuissa kävelyreiteissä, uusissa portaissa ja kaiteissa. Risukon harvennuksessa ja hakkeen levittämisessä poluille ovat auttaneet avovangit. 

− On hienoa, että Helsinki on avaa saaria laajempaan käyttöön, ja saamme olla mukana auttamassa. Meidän roolinamme on hoitaa luontoa ja kunnostaa paikkoja sekä vastata saariston jätehuollosta, ympäristönhoidon yksikönjohtaja Jouko Laakso Starasta sanoo.

Lisää aiheesta:

Vasikkasaari

JAA