Työnjohtaja Ari Lötjönen Starasta

Staran 10-ryhmässä ura jatkuu työkyvyn heikettyä

Fyysisesti raskas työ jättää jälkensä kehoon silloinkin, kun työasennot ovat mahdollisimman turvallisia ja ergonomisia. Jotta työura voisi työkyvyn alentumisestakin huolimatta jatkua oman työn parissa, Starassa on kehitetty 10-ryhmä. Työssään ansioitunut, motivoitunut ja ryhmän kehittämisestä kiinnostunut työntekijä voi jatkaa työnjohtajan apuna työmaiden valmistelussa.

10-ryhmään voi hakea työntekijä, joka ei voi enää tehdä raskasta fyysistä rakennustyötä. Työkyvyn alentuminen ja uuden työn tarve todetaan työterveysneuvottelussa, johon työntekijä, työnantajan edustaja ja työterveyshuollon edustaja osallistuvat.

− 10-ryhmä on meidän ratkaisumme pitää kiinni kokeneista ammattilaisista. Heille on kertynyt paljon osaamista ja kokemusta vuosien aikana. Meillä on myös ongelmana, että työnjohto kuormittuu liikaa, kertoo Staran rakennuspäällikkö Jari Mikkola, joka on ryhmän kehittämisen taustalla.

Korjausrakentamisen 10-ryhmäläiset toimivat työnjohtajien ja työntekijöiden välimaastossa. Heidän tehtävänään on avustaa työnjohtajia. He muun muassa laskevat päiväkoti-, koulu- ja muiden urakoiden kustannuksia, hoitavat tavaratilauksia, laativat työaikatauluja ja perehdyttävät aliurakoitsijoiden edustajia. Työnjohtajan tehtäväkuvasta poiketen heillä ei kuitenkaan ole taloudellisia tai työturvallisuuteen liittyviä vastuita. Tiimin etumiehenä - kymppinä - voi jatkaa eläkeikään asti.

Vuodesta 2016 toimineessa 10-ryhmässä on työskennellyt kuusi henkilöä, joista moni on kouluttautunut edelleen ja siirtynyt työnjohtajaksi.

- Olen aina pitänyt uuden oppimisesta. Kun kunto ei enää kestänyt aiempia kirvesmiehen tehtäviä, innostuin 10-ryhmän toiminnasta. Kokemus antoi intoa lisäopintoihin. Opiskelen parhaillaan rakennusalan työmaajohdon erikoisammattitutkintoa ja olen jo siirtynyt työnjohtajan töihin. Vastuullani on viime aikoina ollut esimerkiksi päiväkotien sisäilmakorjauksia, kertoo Ari Lötjönen omasta urapolustaan Staralla.


Lähde: Stadin rakentaja -lehti 1/2020
Kuva: Otavamedia / Katri Lehtola