Suoraan sisältöön
Etusivu
A A A
Siipiaura-auton Itäväylällä kuvasi Harri Lillqvist.

Kisa avattu: koska sataa ensilumi?

Vähälumiset talvet ovat tulleet viime vuosina tutuiksi, mutta miten käy tänä vuonna? Staran jo 17. kerran julistamassa kilpailussa arvuutellaan päivää, jolloin aurausta vaativa ensilumi sataa Helsinkiin. 

Helsingin ensilumikisan sääntöjen mukaan ensilumi katsotaan sataneeksi, kun kolme Staran kuudesta hoitopiiristä ryhtyy lumitöihin. Aura-autoja tarvitaan, kun sulamatonta lunta kertyy maahan viitisen senttiä. Keskimäärin auraaminen alkaa Helsingissä marras-joulukuun vaihteessa. 

Kilpailuun voi osallistua verkkolomakkeella »  

Ensilumikisan vastausaika päättyy torstaina 23. marraskuuta 2017. Jos ensilumi aurataan ennen kilpailun päättymistä, hyväksytään edellisenä päivänä perille tulleet vastaukset. Stara arpoo oikein arvanneiden kesken vapaavalintaisen suksipaketin.   

Viime talvena ensilumikisa ratkesi keskiarvojen mukaisesti, kun aurauskalusto lähti isosti liikkeelle 3.11.2016 aamuyöllä. Staran vuoteen 1978 ulottuvien merkintöjen mukaan ensilumi on satanut useimmiten marraskuun puolivälin jälkeen.

Lumitöissä pyritään yhä parempaan 

Stara hoitaa lumityöt noin 70 prosentilla Helsingin katualasta. Yksityiset urakoitsijat vastaavat lopuista. Haastavat lumityöt kantakaupungin kapeilla ja täyteen pysäköidyillä kaduilla ovat Staran vastuulla.  

Palautteen lumitöistä kerää kaupunkiympäristön toimiala, jonka asiakaspalvelun (p. 09 310 22 111) tai kaupungin yhteisen palautejärjestelmän kautta palaute siirtyy tehokkaasti myös Staralle.  

Stara pyrkii jatkuvasti kehittämään toimintaansa ja viilaamaan kalustoa vaativiin olosuhteisiin. Tarvittaessa työntekijät auraavat ja hiekoittavat yötä päivää viikon jokaisena päivänä. 

Kovien lumisateiden aikaan työt kuitenkin priorisoidaan niin, että asuntokatujen vuoro tulee vasta pääkatujen ja joukkoliikennekatujen jälkeen. Yhä uuden lumen sataessa syrjäisempien asuntokatujen auraus väistämättä viivästyy.  

– Staralle on tärkeää huolehtia turvallisista olosuhteista kaikille liikkumisen muodoille, mutta työjärjestyksessä korostuu pääkatujen ja joukkoliikenteen sujuminen sekä jalankulun turvallisuus, sanoo yksikönjohtaja Ville Alatyppö.   

Tulevana talvena Stara on jälleen mukana kehittämässä muun muassa pyöräilyreittien talvihoitoa. Harjauksen ja suolauksen yhdistelmää käytetään yhä laajemmin keskeisillä pyöräreiteillä. Lisäksi Stara kokeilee uutta lumensiirtoon kehitetyn laitteen prototyyppiä ja kehittää tuoreen innovaatiokisan voittajan kanssa talvihoidon töitä sujuvoittavaa Apuri-sovellusta. 

JAA