Lumitöiden tekoa Kalliossa kevättalvella 2019. Kuva: Veikko Somerpuro

Helsingin perinteinen ensilumikisa polkaistiin käyntiin

Päivät lyhenevät ja lämpömittarin lukemat valuvat öisin lähelle nollaa. Ensilumi voi sataa ennen kuin arvaammekaan. Staran jo perinteisessä kisassa arvuutellaan päivää, jolloin aurausta vaativa ensilumi sataa Helsinkiin. 

Kisan sääntöjen mukaan ensilumi katsotaan sataneeksi, kun kolme Staran kuudesta hoitopiiristä ryhtyy lumitöihin. Aura-autoja tarvitaan, kun sulamatonta lunta kertyy maahan viitisen senttiä. Staran työnjohdon merkintöjen mukaan aurattava ensilumi on useimmiten satanut marraskuun puolivälin jälkeen, mutta 2010-luvulla selvästi myöhemmin. Tälle vuosikymmenelle mahtuu peräti kolme vuotta, jolloin ensilumi on tullut Helsinkiin vuodenvaihteen jälkeen. Viime talvena kisa ratkesi 17. joulukuuta, kun aurauskalusto lähti laajasti liikkeelle. Talvi 2018–2019 oli runsasluminen.  

Kilpailuun voi osallistua verkkolomakkeella > 

Ensilumikisan vastausaika päättyy perjantaina 22. marraskuuta 2019. Jos ensilumi aurataan ennen vastausajan päättymistä, hyväksytään viimeistään lumisadetta edeltävänä päivänä saapuneet vastaukset. Oikein arvanneiden kesken arvotaan vapaavalintainen suksipaketti. 

Liukasta jo ennen ensilunta 

Staran yksikönjohtaja Ville Alatyppö muistuttaa, että jo nyt on syytä olla varovainen liikenteessä, sillä tienpinnat ovat usein liukkaita ennen ensilunta. Myös kaduille putoavat lehdet voivat lisätä liukkautta. 

Stara hoitaa lumityöt noin 70 prosenttisesti Helsingin katualasta. Yksityiset urakoitsijat vastaavat lopusta. Haastavat lumityöt kantakaupungin kapeilla ja täyteen pysäköidyillä kaduilla ovat Staran vastuulla. 

Kovien lumisateiden aikaan työt priorisoidaan niin, että asuntokatujen vuoro tulee pääkatujen ja joukkoliikennekatujen jälkeen. Yhä uuden lumen sataessa syrjäisempien asuntokatujen auraus väistämättä viivästyy. 

– Staralle on tärkeää huolehtia turvallisista olosuhteista kaikille liikkumisen muodoille, mutta työjärjestyksessä korostuu pääkatujen ja joukkoliikenteen sujuminen sekä jalankulun turvallisuus, Alatyppö sanoo.  

Palautetta lumitöistä voi antaa Kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelun tai kaupungin palautejärjestelmän kautta. Näin palaute siirtyy tehokkaasti myös Staralle.

JAA