Maisema Hakaniemestä havainnollistaa digitalisaatiota ja toimivaa kaupunkia.

Allianssikumppanuus vahvistaa digitalisaatiota Helsingin rakentamisessa ja ylläpidossa

Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara ja IT- ja konsultointipalveluyhtiö CGI tiivistävät yhteistyötään uudenlaisella allianssilla. Tavoitteena on digitalisoida Helsingin rakentamisen ja hoidon tuotantoa niin, että ratkaisut sujuvoittavat töiden suunnittelua, ohjausta ja arjen työtä. Kaupunkilaisille se näkyy yhä toimivampana arkena. 

- Helsinki haluaa olla parhaiten digitalisaatiota hyödyntävä kaupunki maailmassa. Syvennämme yhteistyötä CGI:n kanssa strategiseksi kumppanuudeksi ja kehitämme sen avulla Staran palveluja yhä paremmin asukkaita ja koko kaupunkia palveleviksi, Staran toimitusjohtaja Timo Martiskainen kertoo. 

Jatkossa ajantasaista dataa saadaan kentältä yhä useammasta lähteestä. Tuoreeseen tietoon perustuva töiden suunnittelu ja ohjaus näkyvät niin säästyneinä ajokilometreinä kuin töiden nopeampana valmistumisena ja tiedonkulun parantumisena. 

Allianssin työlistalla on digiratkaisujen lisäksi Staran tuotannonohjauksen kokonaisjärjestelmän uudistus. Tavoitteena on automatisoida tiedonkeruuta ja koota kaikki tieto digitaaliselle palvelualustalle. 

Kun Staran 1 400 työntekijää, 450 ajoneuvoa, lukuisat työkoneet sekä valtavat määrät erilaista dataa saadaan paremmin integroitua keskenään, pientenkin parannusten kokonaisvaikutukset ovat merkittäviä. Tulokset näkyvät kaupunkilaisille esimerkiksi siinä, miten nopeasti kadut saadaan aurattua sekä ympäristö pidettyä turvallisena ja viihtyisänä. 

Yhteistyö allianssissa

Allianssisopimuksen taustalla on vuonna 2018 käynnistynyt markkinavuoropuhelu sähköisen tuotannonohjausjärjestelmän hankkimiseksi. Kilpailutuksessa yhteistyökumppaniksi valikoitui CGI.

Allianssikumppanuus tarkoittaa tavanomaista tiiviimpää yhteistyötä, jossa osapuolet vastaavat yhdessä palvelujen kehittämisestä ja tuottamisesta. Malli tuo CGI:n koko palvelukirjon joustavasti Staran hyödynnettäväksi. 

- Sopimus- ja toimintatavoissa luomme nyt uudenlaista kulttuuria Suomeen, kun palvelutoimittaja tuottaa IT- ja prosessikonsultointia läpinäkyvällä, niin sanotulla open books -mallilla, Martiskainen sanoo. 

Esimerkkejä digitaalisten ratkaisujen hyödyntämisestä Staran töissä ovat koneohjaus maanrakennuksen työmailla ja ylläpidon töiden suunnittelun, seurannan ja raportoinnin digisovellus. Lisäksi Stara on mukana testaamassa virtuaalisen oppimisympäristön vaikutuksia turvallisuusosaamiseen ja -ajatteluun. 

Stara on myös osallistunut useasti digialan osaajien suurtapahtumiin eli hackathoneihin. 

- Staran kanssa olemme pilotoineet aiemmin yksittäisiä ratkaisuja. Staran kokemus innovaatiotyöskentelystä esimerkiksi hackathonien kautta on tehnyt siitä kypsän organisaation isompien harppausten ottamiseen, arvioi CGI:n julkishallinnon palveluista vastaava johtaja Matti Häkkinen.

JAA