Suoraan sisältöön
Etusivu
A A A
Itäkadun perhekeskus

Tule vapaaehtoiseksi Itäkadun perhekeskukseen

Itäkeskukseen aukeaa kesäkuussa 2017 ensimmäinen perhekeskus, jonne kootaan kaikki lapsiperheiden palvelut saman katon alle. Perhekeskus sijaitsee Itäkadulla, entisen poliisiaseman tiloissa. Perhekeskuksen aulaan on suunniteltu olohuonemainen tila, jossa lapset voivat leikkiä ja vanhemmat hengähtää hetken.  

Etsimme nyt lapsirakkaita aulaemäntiä/isäntiä, joiden puoleen voi kääntyä juttuseuraa etsiessään, kysyäkseen neuvoa tai pyytääkseen pientä apua lasten kanssa. Aulaemäntä/isäntä on paikalla ihmiseltä ihmiselle. Ennakko-osaamista ei tarvita, tavallisen ihmiset tiedot ja taidot riittävät ja tarvittavan lisätiedon saat koulutuksessa. Vapaaehtoisena voit toimia oman aikataulusi mukaisesti.

Kolmen kerran koulutus järjestetään tiistaisin 9.5., 16.5. ja 23.5. klo 14-16. 

Koulutuksessa käsiteltäviä aiheita ovat mm. vapaaehtoistoiminnan perusteet, asiakkaiden kohtaaminen, perhekeskukseen tutustuminen sekä turvallisuusnäkökulmat. Koulutuksen aikana kuulet myös lastensuojelun ja neuvolatyön ammattilaiset puheenvuoron. Myöhemmin on tutustumiskäynnistä perhekeskuksen tiloihin.

ilmoittautumiset 5.5 mennessä osoitteeseen vapaaehtoistoiminta@hel.fi tai puh. 09 3105 8485. Ilmoittautuneet haastatellaan ennen koulutusta.
   

JAA