Ajanvarauksettoman koronatestauspisteen työntekijä työpöydän ääressä. Kuva on keväältä 2021.

Uusi testauskäytäntö voimaan lievästi oireileville rokotetuille ja koronan sairastaneille – altistuneena yhä testiin

Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä päätti 9.9., että koronavirustestiä ei pääsääntöisesti tarvita lievästi oireilevilta henkilöiltä, jos henkilö on saanut kaksi rokoteannosta ja toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään viikko tai jos henkilöllä on aiemmin todettu covid-19-infektio ja hän on saanut yhden rokoteannoksen, josta on kulunut vähintään viikko tai jos henkilöllä on todettu covid-19-infektio edeltävän kuuden kuukauden aikana.

Muutos ei koske henkilöitä, joiden tiedetään altistuneen koronavirukselle. Muutos ei koske sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastyöntekijöitä, ikääntyneiden hoiva- ja hoitoyksiköiden asukkaita ja henkilökuntaa tai vakavan koronavirustaudin riskiryhmään kuuluvia.

Suosittelemme koronatestiin hakeutumista jatkossakin saaduista koronarokotteista huolimatta ja vaikka olisit saanut niitä kaksi

  • jos teet sotessa asiakastyötä ja sinulla on koronan oireita
  • jos teet työtä soten hoiva- ja hoitoyksikössä ja sinulla on koronaan sopivia oireita
  • jos olet altistunut koronalle
  • kuulut vakavan koronavirustaudin riskiryhmään

    Kahden koronarokotuksen sarja suojelee koronalta ja erityisen tehokkaasti sen vaikealta tautimuodolta. Siten kahden rokotteen ottaneilla on hyvä suoja koronaa vastaan.

    Jos et ole vielä saanut rokotteita, niin nyt niitä on tarjolla eri puolilla Helsinkiä sijaitsevissa pop-up-rokotuspisteissä. Olemme halunneet tehdä rokotuksen ottamisen mahdollisimman helpoksi kaikille helsinkiläisille. Suojataan itsemme ja läheisemme koronalta.

    Kuva: Virpi Velin

    Uutista päivitetty 10.9. klo 17:05: poistettu virheellinen tieto, että päätöksen olisi tehnyt Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä. Lisätty tilalle oikea tieto, että päätöksen teki Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä.