Sarjakuvaa piirtämässä

Senioreille sarjakuvaklubi

Vielä ehdit mukaan Roihuvuoren palvelukeskuksessa järjestettävään Senioreiden sarjakuvaklubiin keskiviikkoisin klo 10.30-12 ajalla 3.-24.4. ja 8.-15.5. Tule mukaan kokeilemaan sarjakuvantekoa rennossa ilmapiirissä tee- tai kahvikupin ääressä!

Klubi sopii niin vasta-alkajille kuin kokeneemmillekin piirtäjille. Kevään aikana perehdytään sarjakuvanteon perustekniikoihin ja harjoitellaan kuvan ja tekstin avulla kertomista. Tutuksi tulevat sarjakuvahahmojen sekä omien sarjakuvatarinoiden ideointi ja toteuttaminen. Lähtökohtia sarjakuviin voi etsiä esimerkiksi oman elämän sattumuksista, muistoista, ympäristöstä tai vaikkapa kaskuista tai politiikasta. Luvassa on myös yhteistyötä Roihuvuoren koululla toimivan lasten sarjakuvaryhmän kanssa.

Klubi on maksuton. Kaikki tarvittavat välineet löytyvät paikan päältä, mutta omia lempivälineitä saa ottaa mukaan. Opettajana toimii kuvataiteilija, kuvataidekasvattaja Stina Riikonen Sarjakuvakeskukselta. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee toimintaa.

Mukaan mahtuu 12 osallistujaa. Ilmoittautuminen puh. 09 3106 0790
   

JAA