Helsingissä pääsee koronarokotukseen ilman ajanvarausta arkisin ja lauantaisin

Huomisesta keskiviikosta 21.7. alkaen saat ensimmäisen koronarokotuksen ilman ajanvarausta kaikilta Helsingin rokotuspisteiltä. Rokotuspisteet palvelevat ilman ajanvarausta arkisin klo 10–15.15 ja lauantaisin klo 11–16.15. Tehosterokotukseen tulee edelleen varata aika.

Nyt rokotamme kaikkia yli 16-vuotiaita, eli vuonna 2005 tai aiemmin syntyneitä, sekä 12–15-vuotiaita, jotka kuuluvat THL:n määrittämään riskiryhmään 1 tai 2.

Mukaan rokotukseen tarvitset vain henkilö- tai Kela-kortin. Rokotuksen jälkeen sinua pyydetään odottelemaan 15 minuuttia.

Kun tulet ensimmäiseen koronarokotukseen ilman ajanvarausta, sinulle varataan samalla aika tehosterokotukseen 8–12 viikon päähän.

Rokotamme ilman ajanvarausta sitä mukaa, kun asiakkaita saapuu paikalle. Omaa rokotusvuoroa saattaa joutua odottamaan hetken.

”Kokeilimme viime lauantaina rokotuksia ilman ajanvarausta. Yli 1100 helsinkiläistä kävi lauantaina hakemassa ensimmäisen koronarokotteen”, terveysasemien johtaja Timo Lukkarinen kertoo.

”Lauantain menestyksen innoittamama laajennamme nyt rokotuksia niin, että ensimmäisen rokotuksen voi hakea jatkossa ilman ajanvarausta kaikilta rokotuspisteiltä tiettyinä aikoina arkisin ja lauantaisin.”

”Haluamme, että koronorokotuksen hakeminen on helsinkiläisille mahdollisimman helppoa ja vaivatonta”, Lukkarinen jatkaa.

Sekä ensimmäiseen koronarokotukseen että tehosteeseen voi edelleen myös varata ajan. Helpoiten rokotusajan voi varata verkosta osoitteessa koronarokotusaika.fi. Ajan voi varata myös ajanvarausnumerosta 09 310 46300 (arkisin klo 8 - 18).

Helsingin rokotuspisteet sijaitsevat Jätkäsaaressa (Tyynenmerenkatu 6 L3), Malmilla (Stadin ammattiopisto, Vanha Helsingintie 5/Latokartanontie 16), Messukeskuksessa (Pohjoinen sisäänkäynti, Ratapihantie 17) ja Myllypurossa (Metropolia, Myllypurontie 1).

Kuva: Virpi Velin

Lisää aiheesta

EDIT 20.7. klo 16.13: Muutettu otsikkoa. Siinä sanottiin aikaisemmin, että rokotukseen pääsee ilman ajanvarausta joka päivä. Sunnuntaisin rokotuspisteet on suljettu.