Presidentti Tarja Halonen

Roihuvuoren monipuolinen palvelukeskus juhli avajaisiaan 26.3.

Roihuvuoren monipuolisen palvelukeskuksen avajaisia juhlittiin sankoin joukoin. Paluu Roihuvuoreen oli kuin paluu kotiin. Erityisesti presidentti Halosen puhe, monipuolinen ohjelma sekä mahdollisuus tutustua palvelukeskuksen tiloihin kiinnostivat juhlakansaa. Paikalle oli saapunut myös paljon talon entisiä työntekijöitä.

  • Päivä on ollut upea. Meillä on ollut paljon vieraita ja myös entiset työntekijät ovat käyneet tervehtimässä meitä, hoitoapulainen Ulla Sahrlund kertoo ja hymyilee.

Juhlavieraat Eila Tötterström ja Unto Salonen kehuivat tunnelmaa loistavaksi. Heidät houkutteli paikalle ennen kaikkea presidentin puhe sekä vipattava tanssijalka.

  • Tulimme mielenkiinnosta tutustumaan taloon ja Eilan entiseen työpaikkaan. Etenkin presidentin puhe, musiikki ja tanssimahdollisuus kiinnostivat. Myös oma ikä lisää kiinnostusta tällaisiin paikkoihin, Unto ja Eila kertovat.


Laajat harrastusmahdollisuudet

Vierailijoille esiteltiin päivän aikana palvelukeskuksen toimintaa ja sen tarjoamia lukuisia harrastusmahdollisuuksia. Palvelukeskuksessa on useita ryhmätyötiloja, joissa on mahdollista muun muassa tehdä käsitöitä, petrata digitaitoja, pelata erilaisia pelejä, piirtää ja kuntoilla. Kuntosalin käyttöön saa myös opastusta. Palvelukeskustoiminta on tarkoitettu asukkaiden lisäksi myös eläkeläisille ja työttömille.

Monipuolisen palvelukeskuksen tiloissa toimii Palvelukeskus Helsingin ravintola ja kahvila, jotka palvelevat talon asukkaiden lisäksi myös kaikkia muita helsinkiläisiä arkisin ja viikonloppuisin. Vierailijajoukosta vinkattiin, että etenkin viikonloppuisin kuntosali ja siihen yhdistettävä lounas ovat toimiva yhdistelmä.

Vierailijat pääsivät päivän aikana tutustumaan myös palveluasumisen osastolle, jossa heitä tervehti hieman varovaisin elkein mustavalkoinen kissa, Nokinenä.

Päivän kruunasi presidentti Tarja Halosen puhe, jossa hän muisteli nuoruusvuosiaan Roihuvuoressa. Hän korosti puheessaan vanhuuden olevan luonnollinen ja arvokas osa elämää. Hän myös toivoi, että keskustelu vanhuspalveluiden ympärillä jatkuu avoimena.


Palvelukeskustoimintaa eläkeläisille ja työttömille

Palvelukeskuksen ryhmätyötilojen ja kuntosalin lisäksi tiloista löytyy Helsingin kaupunginkirjasto, fysioakustinen tuoli ja kierrätyshuone. Halukkaat voivat tuoda kierrätyshuoneeseen ehjiä ja puhtaita vaatteita ja tavaroita.

Roihuvuoren lisäksi kaupungilla on 14 muuta palvelukeskusta. Niiden Toimintaan osallistuminen edellyttää palvelukeskuskorttia, jonka saa kaikista palvelukeskuksista.

JAA