Käsi ojentaa kasvomaskipakettia.

Pidetään yhdessä huoli siitä, että käynnit kotihoidon asiakkaan luona ovat turvallisia

Koronaviruksen tartuntariskiä on mahdollista vähentää yksinkertaisilla toimenpiteillä, joita kaikkien kotihoidon asiakkaiden luona käyvien toivotaan noudattavan.

– Kotihoidon työntekijät noudattavat tarkasti suojautumisohjeita ja käyttävät kirurgista suu-nenäsuojusta. Toivomme, että kaikki omaiset toimivat samoin. Huolehditaan kaikki yhdessä vierailuiden turvallisuudesta, palvelualueen johtaja Soili Partanen sanoo.

Kotihoidon asiakkailla on todettu joulukuun aikana yhteensä 22 koronavirustartuntaa. Tartuntojen määrä on ollut kasvussa, mutta luvut ovat toistaiseksi pysyneet maltillisina.

– Tartunnan lähde ei ole kaikissa tapauksissa selvillä, mutta tartuntoja tiedetään tulleen myös vierailijoilta, Helsingin sairaalan johtajalääkäri Laura Pikkarainen kertoo.

Kotihoidon asiakkaille jaetaan suu-nenäsuojuksia

Kaikille kotihoidon asiakkaille viedään tammikuun aikana yksi paketti kertakäyttöisiä kirurgisia suu-nenäsuojuksia omaisten ja läheisten käyttöön. Suu-nenäsuojusta suositellaan käytettävän koko vierailun ajan.

Kotihoidon palvelut tukevat kotona asuvia asiakkaita niissä päivittäisissä toiminnoissa, joista asiakas ei suoriudu itse. Asiakkaat saavat kotiinsa myös tarvitsemansa terveyden- ja sairaanhoidon. Säännöllisiä kotihoidon asiakkaita on yli 7 000 kuukaudessa.

Muistilista iäkkäiden ja riskiryhmiin kuuluvien luona vierailusta

  • Jos mahdollista, pidä ensisijaisesti yhteyttä läheiseesi esimerkiksi puhelimitse, videopuheluin tai tapaa läheistäsi ulkona.

  • Jos vierailet iäkkäiden ja muiden riskiryhmään kuuluvien luona, ota huomioon mahdollinen tartuntavaara muiden kontaktien välityksellä ja noudata viranomaisten ohjeita. Vältä tarpeettomia lähikontakteja.

  • Älä vieraile iäkkäiden ja muiden riskiryhmiin kuuluvien luona, jos sinulla on vähäisiäkään koronavirukseen viittaavia oireita. Koronavirukselle tyypillisiä oireita ovat muun muassa kuume, kurkkukipu, yskä, päänsärky, haju- tai makuaistin häiriöt, nuha, lihaskivut, hengenahdistus, väsymys, pahoinvointi ja ripuli.
  • Kun vierailet läheisesi kotona,
    • vältä kättelyä ja halaamista. Vältä myös muita lähikontakteja, jotka eivät ole tarpeellisia läheisesi avustamisen tai hoidon vuoksi.
    • huolehdi mahdollisuuksien mukaan riittävästä turvavälistä. Turvavälin on hyvä olla noin kaksi metriä.
    • pidä vierailut mahdollisimman lyhyinä. Esimerkiksi tervehtimiskäynnin keston olisi hyvä olla vain noin 15 minuuttia.
    • käytä kasvomaskia tai suu-nenäsuojusta koko vierailun ajan.
    • huolehdi käsihygieniasta ennen ja jälkeen vierailun ja kun olet kosketellut esimerkiksi ovenkahvoja. Pese kädet saippualla tai käytä käsihuuhdetta. Käytä vieraillessasi käsien kuvaamiseen joko kertakäyttöisiä paperipyyhkeitä tai omaa pyyhettä.

Lisätietoa ikääntyneiden ja läheisten suojaamisesta koronavirukselta löydät THL:n verkkosivuilta.

Kuva: Helsingin kaupungin sosiaali ja terveystoimi