Kaksi naista istuu pöydän ääressä ja tekee keramiikkatöitä.

Palvelukeskukset ja ikääntyneiden päivätoiminta pysyvät kiinni 16.5. saakka

Palvelukeskusten sulkua on päätetty jatkaa kahdella viikolla. Palvelukeskukset pysyvät kiinni 16.5. saakka. Toiminnan avaamista arvioidaan uudelleen toukokuun alussa.

– Helsingin koronavirustilanne on parantumassa, mutta tartunnan vaara kokoontumisissa ei ole vielä ohi. Siksi päätimme, että emme vielä avaa palvelukeskustoimintaa. Asiakkaidemme turvallisuus on meille erittäin tärkeää, etelän palvelualueen johtaja Helena Venetvaara kertoo.

– Arvioimme ja seuraamme tilannetta jatkuvasti myös yhdessä pääkaupunkiseudun kuntien kanssa, Venetvaara jatkaa.

Palvelukeskusten tuettu ryhmätoiminta on myös keskeytetty. 

Ikääntyneiden päivätoiminta pysyy suljettuna

Ikääntyneiden päivätoiminnan sulkua jatketaan 16.5. saakka. Niille asiakkaille, jotka tarvitsevat eniten tukea, on etsitty vaihtoehtoisia yhteydenpidon tapoja.

Päivätoiminnan avaamista arvioidaan uudelleen toukokuun alussa.


Palvelukeskukset ovat helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille tarkoitettuja avoimia kohtaamispaikkoja. Palvelukeskuksissa voi muun muassa osallistua erilaisiin harrastusryhmiin, käydä kuntosalilla ja saada sosiaaliohjaajan palveluneuvontaa.

Ikääntyneiden päivätoimintaa järjestetään esimerkiksi yli 65-vuotiaille kotona asuville muistisairaille. Päivätoiminnalla tuetaan myös omaishoitajien jaksamista.

Kuva: Katja Tähjä