Kuusi henkilöä pelaa pöydän äärellä.

Palvelukeskukset pysyvät kiinni helmikuun loppuun

Palvelukeskukset ovat kiinni ainakin 28.2.2021 saakka. Palvelukeskusten avaamista arvioidaan uudelleen helmikuussa. 

– Helsinki on koronaviruksen leviämisvaiheessa. Koska asiakkaamme kuuluvat riskiryhmiin, olemme arvioineet yhdessä epidemiologisen toiminnan kanssa, että emme voi vielä avata palvelukeskustoimintaa, Maarit Rautio, lännen palvelualueen johtaja kertoo.

Myös palvelukeskusten tuettu ryhmätoiminta on keskeytetty. 

Ikääntyneiden päivätoiminta keskeytetään

Ikääntyneiden päivätoiminta keskeytetään määräajaksi 7.12.–28.2.2021. Päivätoiminnan asiakkaisiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä.

– Niille asiakkaille, jotka tarvitsevat eniten tukea, pyritään löytämään vaihtoehtoisia yhteydenpidon tapoja, sairaanhoitaja Heli Sillanpää kertoo.

– Päivätoimintaa avattiin reilu kuukausi sitten, mutta epidemiatilanne on muuttunut nopeasti. Myös tässä meidän on laitettava asiakkaiden turvallisuus etusijalle, Rautio painottaa.


Palvelukeskukset ovat helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille tarkoitettuja avoimia kohtaamispaikkoja. Palvelukeskuksissa voi muun muassa osallistua erilaisiin harrastusryhmiin, käydä kuntosalilla ja saada sosiaaliohjaajan palveluneuvontaa.

Ikääntyneiden päivätoimintaa järjestetään esimerkiksi yli 65-vuotiaille kotona asuville muistisairaille. Päivätoiminnalla tuetaan myös omaishoitajien jaksamista.

Kuva: Oona Kunnasniemi

Uutista päivitetty 16.12.2020 klo 12.50. Päivätoiminta pysyy suljettuna 31.1.2021 sakka.

Uutista päivitetty 27.1. 2021 klo16.45. Päivätoiminnan sulkua jatketaan 28.2.2021 saakka.