Suoraan sisältöön
A A A
PAKKA toimintamalli ehkäisevään päihdetyöhön.

Ehkäisevän päihdetyön ostokokeissa testattu myyntipisteiden omavalvonnan toimivuutta

Helsingin Pakka-toiminnan ohjausryhmä on toteuttanut marras-joulukuussa Pakka-toimintamallin mukaisia ostokokeita.

Ostokokeessa on testattu myyntipisteiden omavalvonnan toimivuutta. Ostokokeissa kohteina ovat alkoholi ja rahapelit ja tänä vuonna lisäksi myös sähkösavukenesteet sekä energianuuska. Lain mukaan miedon alkoholin, tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden sekä rahapelien ostoikäraja on 18 vuotta. Päivittäistavarakauppa ry:n (PTY ry.) vuoden 2013 alussa annetun ohjeistuksen mukaisesti ikä tulisi tarkistaa kaikilta alle 30-vuotiailta näyttäviltä henkilöiltä, jotka ovat ostamassa alkoholijuomia, tupakkatuotteita tai tupakointivälineitä. Rahapelien osalta PTY ry. suosittelee iän tarkistamista kaikilta alle 23-vuotilailta näyttäviltä henkilöiltä. 

Ostokokeita ovat suorittaneet yli 18-vuotiaat, nuorilta näyttävät henkilöt. Pakka-toimintamallin mukaisesti ainoastaan täysi-ikäiset voivat toteuttaa ostokokeita.

Ostokokeet tukevat elinkeinon omavalvontaa. Vähittäismyyntipisteet saavat omat tulokset käyttöönsä. Niiden toivotaan olevan heille hyödyllisiä omaa toimintaansa kehittäessään. Muutoin tuloksista tiedotetaan ainoastaan yleisellä tasolla, siten ettei yksittäisiä liikkeitä voida tunnistaa.   

JAA