Vauva Teo Hänninen suhtautuu rauhallisesti neuvolakäyntiinsä. Hymy on herkässä senkin vuoksi, että terveydenhoitaja Kaisu-Liisa Hänninen on hänelle tuttu.

Ensimmäinen neuvola Helsinkiin 100 vuotta sitten – Paloheinän neuvolan terveydenhoitaja tekee unelmiensa työtä

Neuvoloissa on kuluvana vuonna syytä isoon juhlaan, sillä aikaa ensimmäisen neuvolan perustamisesta on kulunut 100 vuotta.

Suomen ensimmäinen neuvola aloitti toimintansa Helsingissä Lastenlinnassa 1922. Kiitos alusta kuuluu paljolti professori Arvo Ylpön ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton aktiiviselle toiminnalle.

Neuvolatoiminnalla saatiin aikaan nopeita tuloksia. Helsingissä ja sen lähialueilla lapsikuolleisuus laski kolmessa vuodessa 15 prosentista 3 prosenttiin.

Neuvoloista on historiansa aikana tullut suomalaisille niin rakkaita, että kun Yle järjesti vuosia sitten kyselyn suomalaisesta parhaasta keksinnöstä, neuvolajärjestelmä voitti ja jätti taakseen muun muassa AIV-rehun, kuivauskaapin ja tekstiviestin.

Väestön terveyden kannalta on edelleen merkittävää, että neuvoloiden henkilökunta tavoittaa lähes kaikki raskaana olevat, lapset ja lapsiperheet.

Parasta ovat asiakkaat

Sataan vuoteen mahtuvat sota-ajat, lama ja hyvinvointivaltion kehittyminen, mutta millaista on neuvolan nykypäivän arki?

Käydään vierailulla Paloheinän neuvolassa, jolla silläkin on ikää jo lähes 40 vuotta.

Arjesta kertoo terveydenhoitaja Kaisu-Liisa Hänninen, joka on unelma-ammatissaan. Hän oli ilmoittanut jo viisivuotiaana, että hänestä tulee isona joko neuvolan täti tai johtaja lastenkotiin.

Neuvolahuoneen seinillä on lasten piirroksia ja asiakkailta saatuja kiitoskortteja. Värikkäässä sisustuksessa mobileineen on otettu huomioon etenkin pienimmät asiakkaat.

Hännisen ammattihaaveet eivät ole vuosien saatossa muuttuneet. Heti lukion jälkeen hän aloitti sairaanhoitajan opinnot ja sen jälkeen terveydenhoitajan opinnot.

Nyt yli 40 työvuoden jälkeen hän kertoo, ettei ole katunut uravalintaansa. Hänen asiakkaitaan Paloheinän neuvolassa ovat lastaan odottavat perheet, vauvat ja lapset kuusivuotiaiksi asti. Hänen yhteistyökumppaneitaan ovat neuvolapsykologit, ravitsemusterapeutit, puheterapeutit, fysioterapeutit sekä lääkärit.


Kaisu-Liisa Hännisen asiakkaina ovat tällä kertaa tutut ihmiset, sillä neuvolakäynnillä ovat hänen lapsenlapsensa Teo, 4 kk, ja miniä Annette Hänninen.

Hänninen seuraa tulevien äitien raskauden kulkua, tukee ja seuraa lasten kehittymistä, jakaa tietoa ja opastaa hyvinkin yksityiskohtaisissa arjen asioissa aina imetyksen onnistumisesta mannapuuron keittämiseen.

Hänen mielestään yksi erityisen tärkeä osa työtä on kyky kuunnella. Jokaista neuvolakäyntiä varten on oma ohjelmansa, oli kyse sitten sikiön kasvusta, perheen hyvinvoinnista, lapsen kasvun seurannasta tai rokotteista.

Hänninen korostaa, että seurantaan kuuluvat tehtävät pitää tietenkin hoitaa mutta että tämän lisäksi on oltava herkkä havaitsemaan, millaisia tunnelmia ja ajatuksia asiakkailla kulloinkin on.

”Koen tekeväni tärkeää työtä ja tunnen, että osaan työni. Pystyn ammentamaan pitkää kokemusta myös nuoremmille terveydenhoitajille. Työ on minulle valtava rikkaus”, Hänninen kertoo.

Työn suola ovat ihanat asiakkaat. Hänninen oppii tuntemaan heidät hyvin, ja erityisen hyvin monilapsiset perheet. Heidän kanssaan yhteinen polku voi pidentyä 15 vuoteen asti – tai jopa niin pitkään, että entiset lapset palaavat asiakkaiksi äiteinä ja isinä.

Arjen muutos yllättää tuoreet vanhemmat

Paloheinän alueella on koko kaupunkiin verrattuna paljon lapsia. Maahanmuuttajaperheitä on suhteellisen vähän, mutta uusperheet ovat yleistyneet nopeasti. Aivan kuten Helsingissä ja Suomessa muutoinkin.

Hännisen vastaanotoilla puhutaan paljon raskauden kulun ja lastenhoidon lisäksi parisuhteesta, ajan riittävyydestä ja jaksamisesta.

Hännisen uran aikana synnytyspelko näyttää yleistyneen, tai ainakin siitä puhutaan aiempaa enemmän. Myös masennus ja ahdistuneisuus tulevat ilmi entistä useammin.

Uniongelmat, aikuisten, vauvojen ja lasten, aiheuttavat ahdinkoa.

”Vanhemmuuden iloja on ihana jakaa, mutta vanhemmuudelta vaaditaan nykyään paljon. Terveydenhoitaja koettaa yhteistyössä vanhempien kanssa löytää tahoja tai apuja surujen ja huolien helpottamiseksi.”

Myös julkisesta keskustelusta nousee mieltä painavia huolia. Joskus pohditaan koliikin mahdollisuutta, toisinaan refluksitautia, kireää kielijännettä tai elimistön rautavarastoista kertovaa ferritiiniä.

Melko yleistä on tuoreena vanhempana yllättyä siitä, kuinka vähän omaa aikaa jää lasten syntymän jälkeen.

Hänninen huomaa toisinaan vanhempien yrittävän liikaa ja pyrkivänsä mahduttamaan vuorokauteensa enemmän asioita kuin keneltäkään voidaan vaatia. Vähemmälläkin pärjäisi oikein hyvin.

Konkareilta tukea nuorille kollegoille

Jos on maailma muuttunut, niin on myös terveydenhoitajan työ neuvolassa. Työn vaativuus on kasvanut, ja hoitajille on tullut lisää vastuuta.

Nykyään esimerkiksi isyydentunnustus tehdään neuvolassa, kun sen aiemmin tekivät vain lastenvalvojat. Apotti-järjestelmä on ollut ihan oma uusi urakkansa, jota on opiskeltu työn ohessa.

Lääketiede ja terveystieteet kehittyvät, ja ohjeistukset muuttuvat uusimman tiedon mukaisesti.

”Uusien ohjeiden noudattamisessa on oltava tarkkana. Onneksi koulutusta on tarjolla säännöllisesti. Ainakin meillä Paloheinässä on lisäksi mukavat ja luotettavat neuvolalääkärit, joiden kanssa yhteistyö on ollut vaivatonta”, Hänninen kiittää.

Hän pitää yhtenä tärkeänä tehtävänään tukea nuorempia alalle tulevia ammattilaisia. Hän tietää, että vaikka koulutus olisi kuinka laadukasta, iso osa asioista opitaan käytännön työssä.

”Olemme kollegoiden kanssa sopineet, että meiltä konkareilta saa ja pitääkin tulla kysymään neuvoja ja tukea epäselvissä asioissa. Olisi todella sääli, jos meidän osaamisemme ja kokemuksemme jäisivät laajemmin hyödyntämättä.”

Paloheinän neuvolassa on säännöllisesti myös alan opiskelijoita harjoittelemassa käytännön työtä. Opastamiseen menee toki oma aikansa, mutta paneutuminen kannattaa. Kun opiskelijat valmistuvat, heistä voi saada uusia osaavia kollegoja.

Lapsiin ei ikinä kyllästy

Hännisellä on itsellään neljä lasta ja neljä lastenlasta. Hän sanoo, ettei kyllästy lapsiin tai lasten asioihin koskaan.

Mutta ei myöskään työhönsä. Tehtävät ovat monipuolisia, ja ennen korona-aikaa työhön kuuluivat myös ryhmätapaamiset puolivuotiaiden vauvojen perheiden kanssa. Ne saataneen takaisin ensi syksystä alkaen, kenties myös perhevalmennukset livenä.

”Meillä oli yhteistyötä myös leikkipuistojen kanssa, toivottavasti voimme käynnistää senkin pian uudelleen.”

Alaa pohtiville nuorille Hänninen lähettää terveiset, että jos työ lasten, äitien ja isien kanssa kiinnostaa, alalle kannattaa hakeutua. Työ on vaihtelevaa ja ennen kaikkea merkityksellistä.

Äitejä ja lapsia Maitopisaran neuvolassa Hakaniemenrannassa vuonna 1932.

Halkokellarin kokemukset innostivat laajempaan palveluun

Kun Suomen ensimmäinen neuvola aloitti Lastenlinnan halkokellarissa, käytössä äitejä ja vauvoja varten oli yksi suuri huone. Siinä lääkäri ja terveyssisar, kuten terveydenhoitajia tuolloin nimettiin, tarkistivat lapset ja antoivat äideille hoito-ohjeita.

Neuvola oli maksuton ja avoin palvelu. Etenkin työläisäidit ottivat neuvolan omakseen.

Suomen ensimmäisessä neuvolassa järjestettiin äitikursseja Arvo Ylpön johdolla. Helsingissä jaettiin myös ensimmäiset äitiyspakkausta edeltävät vauvaperheiden kiertokorit.

Neuvolan aikaansaamat tulokset olivat niin hyviä, että Mannerheimin Lastensuojeluliitto perusti lisää neuvoloita, aluksi tehdaspaikkakunnille ja sittemmin myös maalaiskuntiin.

Kun lastenneuvolatoiminta oli saatu vauhtiin, ryhdyttiin edistämään myös äitiyshuoltoa.

Suomen ensimmäiset äitiysneuvolat aloittivat vuonna 1926 Helsingissä ja Viipurissa.
Helsingin neuvola toimi tuolloin Tehtaankadulla naistenklinikan yhteydessä ja sai Lastenlinnan lastenneuvolasta tietoja odottavista äideistä, joiden luona terveyssisaret vierailivat ja joita kutsuivat vastaanotolle.

Talvisotaan mennessä oli avattu kolmisenkymmentä äitiysneuvolaa. Sen lisäksi terveyssisaret tekivät työtä äitiyshuollon hyväksi muiden töidensä ohessa. Kätilölaki velvoitti kätilöt ennaltaehkäisevään äitiyshuoltoon vuodesta 1938.

Kunnalliseksi palveluksi

Vähitellen neuvolapalveluja ryhdyttiin järjestämään yhteistyössä kuntien viranomaisten kanssa. Laki neuvoloiden kunnallistamisesta tuli voimaan 1944.

Äitiysavustusta ryhdyttiin maksamaan jo ennen toista maailmansotaa. Äitiysavustus oli tuolloin 450 markkaa, mikä vastasi reilua kolmannesta teollisuustyöntekijän kuukauden keskipalkasta.

Suomalaisten äitiyspakkauksesta on kehittynyt maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen keksintö. Vastaavanlaisen pakkauksen on ottanut käyttöönsä Skotlanti, ja suppeampia versioita on Englannissa, Meksikossa ja Uudessa-Seelannissa.

Lähteet: Helsingin Suomalaisen Klubin Internet-sivusto Arvo Ylpön elämäntyöstä, ylppo.fi, sekä Kelan tutkimusblogi Äitiysavustus toi äidit neuvoloihin.

Teksti: Kirsi Riipinen

Kuvat: Kaisa Sunimento ja Helsingin kaupunginmuseo, Helsinkikuvia.fi / Olof Sundström