Hoitaja kävelemässä sisälle sairaalarakennukseen.

Laakson sairaala-alueen työntekijöillä koronavirustartuntoja – suojautumista tiukennetaan

Koronavirustartuntoja on todettu maaliskuun puolivälistä alkaen 69 työntekijällä. Kolmasosa heistä on jo parantunut. Noin puolet tartunnoista on todettu sairaalan kolmella osastolla, joilla hoidetaan COVID-19-tautiin sairastuneita potilaita.  

Tämän lisäksi tartuntoja on viidellä muulla osastolla sekä joillakin muiden yksiköiden työntekijöillä. Laakson koronaterveysasemalla ei ole tartuntoja. Sairaala-alueella työskentelee yhteensä noin 800 työntekijää.  

Kaikki alueella työskentelevät testataan

Varotoimenpiteenä kaikki sairaala-alueella työskentelevät tullaan testaamaan. Näyte otetaan myös oireettomilta työntekijöiltä. Koronavirustestejä on otettu tähän mennessä lähes 500.  

Kaikki sairastuneet työntekijät on asetettu eristykseen ja altistuneet kahden viikon karanteeniin.

– Me otamme tilanteen erittäin vakavasti. Olemme kertoneet henkilökunnalle tartunnoista ja ohjeistaneet heitä hakeutumaan testaukseen mahdollisimman nopeasti. Painotamme, että töihin saa tulla vain terveenä ja oireettomana. Tämä varmistetaan jokaisen työvuoron alussa, johtajalääkäri Laura Pikkarainen korostaa.

Suojautumista tiukennetaan entisestään

Laakson sairaalassa on koko ajan noudatettu THL:n ja HUSin ohjeita suojavarusteiden käytöstä. Hygieniahoitaja ja opetushoitaja ovat opastaneet työntekijöitä suojavälineiden käytössä. Myös turvaväleistä huolehditaan aina, kun se on hoidon kannalta mahdollista.

Nyt kun suojaimia on paremmin saatavilla, kaikissa potilaskontakteissa käytetään kirurgisia suu-nenäsuojia. Suu-nenäsuojia käytetään myös oireettomia potilaita hoidettaessa. Suojaimia käytetään jatkossa myös henkilökunnan välisissä kontakteissa.

– Varotoimenpiteenä Laakson koronaosastoilla käytetään koronaviruspotilaiden lähihoidossa toistaiseksi korkean suojaustason FFP2-hengityssuojaimia, kertoo johtajalääkäri Pikkarainen.

Myös henkilöstöravintola on suljettu 12.5. alkaen. Henkilöstön ruokailu järjestetään muilla tavoin.  

Tartuntoja myös potilailla

Työntekijöiden lisäksi 14 potilasta muilta kuin koronavirusosastoilta on saanut tartunnan. Kaikki sairastuneet potilaat on eristetty ja altistuneet on asetettu karanteeniin. Potilaita hoidetaan erityisin suojavarotoimin heidän omissa huoneissaan ja heidän vointiaan seurataan tarkkaan.


Laakson sairaalassa on akuuttigeriatrian, traumakuntoutuksen, aivoverenkiertohäiriöpotilaiden jatkokuntoutuksen ja infektiohoidon osastoja. Sairaala-alueella on myös muun muassa Laakson koronaterveysasema, apuvälinelainaamo, geriatrian poliklinikka, päihde- ja psykiatrian palveluja sekä HUS-kuvantamisen yksikkö. Laakson sairaalassa on yhteensä 302 sairaansijaa.

Kuva: Marja Väänänen