Laakavuoren ala-asteen koulun oppilaita ja henkilökuntaa karanteeniin koronavirusaltistuksen vuoksi

HUSissa todettiin 12.3.2020 uusia koronavirustartuntoja (COVID-19). Helsingin kaupungin asiantuntijat ovat tehneet tartuntojen vuoksi uusia karanteenipäätöksiä.

Laakavuoren ala-asteen koulun luokkien 5A, 5B, 6A, 6B, 1-6C ja 1-6D oppilaita ja henkilökuntaa on asetettu altistuksen vuoksi kotikaranteeniin kahdeksi viikoksi. Karanteeniin asetettuja oppilaita on 73 ja koulun henkilökuntaa kuuluvia 13. Koulussa on oppilaita yhteensä 253.

Oppilaiden vanhemmat ja koulun henkilökunta ovat saaneet tiedon altistuksesta. Terveysviranomaiset ovat yhteydessä kotikaranteeniin asetettaviin ja heidän perheisiinsä.

Koulu on auki perjantaina 13. maaliskuuta, ja kaikki muut oppilaat, paitsi nyt karanteeniin asetut, tulevat perjantaina normaalisti kouluun.

Kotikaranteeniin määrättyjen tulee pysytellä kotona eikä olla kontaktissa kodin ulkopuolisten ihmisten kanssa. Karanteenin aikana oppilaat opiskelevat muun muassa etäyhteyksien välityksellä.

Altistuneiden perheenjäsenet eivät ole karanteenissa, koska he eivät ole olleet lähikontaktissa koronavirukseen sairastuneeseen. He voivat elää ja liikkua normaalisti.

Karanteeniin asetetuille toimitetaan virallinen päätös, joka oikeuttaa tarvittaessa alle 16-vuotiaan huoltajan jäämään kotiin hoitamaan lastaan, vaikka lapsi olisikin terve. Päätös perustuu tartuntatautilakiin.


JAA