Hyvä käsihygienia auttaa välttämään hengitystieinfektioita.

Koronavirustartuntoja pyritään rajaamaan monin keinoin viranomaisyhteistyönä

Pääkaupunkiseudulla on todettu viisi koronavirustartuntaa. Tartunnalle altistuneiden jäljitystä on tehty ja noin 150 ihmistä on asetettu kotikaranteeniin.

HUSissa on todettu yhteensä viisi koronavirustartuntaa. Viikonlopun aikana todetuista tartunnoista kaksi liittyy perjantaina todettuun tapaukseen ja yksi keskiviikkona todettuun tapaukseen. Tartunnan saaneista kolme on työikäisiä naisia, yksi eläkeikäinen mies ja yksi kouluikäinen lapsi. Kaikki tartunnan saaneet voivat hyvin. Viikonlopun aikana todetut tartunnan saaneet ovat kaikki kotiutuneet näytteenoton jälkeen. Keskiviikkona todetun tartunnan saaneen kaksi altistunutta on kotikaranteenissa. Perjantaina todetun tartunnan saaneen altistamat 15 henkilöä on tavoitettu ja asetettu kotikaranteeniin. Eläkeikäisellä miehellä ei ole altistuneita.

Viikonlopun aikana koronavirustartunta todettiin koululaisella. THL:n , HUSin ja Helsingin kaupungin asiantuntijat ovat tänään tehneet päätöksen, että Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun 100 oppilasta luokilta 6A, 6B, 6C ja 4B, heidän opettajansa sekä kouluavustaja asetetaan kotikaranteeniin kahdeksi viikoksi. Lisäksi kotikaranteeniin asetetaan HJK:n juniorijalkapallojoukkue -07 siniset, jonka harjoituksiin tartunnan saanut osallistui. Koulun oppilaiden vanhemmat ovat saaneet tiedon Wilma-viestillä ja jalkapallojoukkueen pelaajien perheisiin ollaan parhaillaan yhteydessä. Perheenjäsenet eivät ole karanteenissa, koska he eivät ole olleet lähikontaktissa koronavirukseen sairastuneeseen. He voivat elää ja liikkua normaalisti.

Karanteeniin asetetuille toimitetaan virallinen päätös, joka oikeuttaa tarvittaessa alle 16-vuotiaan huoltajan jäämään kotiin hoitamaan lastaan, vaikka lapsi olisikin terve. Päätös perustuu tartuntatautilakiin.

Terveydenhuollon asiantuntijoiden tekemän riskiarvion mukaan altistuneiden lasten tartuntariski on vähäinen, koska koronavirusinfektioon sairastuneen lapsen oireet olivat lieviä. Koulun muiden oppilaiden ja henkilökunnan tai muiden jalkapallojoukkueiden ei katsota altistuneen.

Tavoitteena epidemian estäminen tai hidastaminen

Suomessa ei ole tällä hetkellä epidemiaa. Kaikkien todettujen tapausten lähikontaktit ovat tiedossa ja tartuntaketjut hallinnassa. Viranomaisten toiminnan tavoitteena on estää tai ainakin hidastaa epidemiaa, koska nyt meneillään olevat muut hengitystieinfektiot rasittavat terveydenhuoltoa. Keinoja epidemian estämiseen ja hidastamiseen ovat kriteerit täyttävien henkilöiden testaaminen, altistuneiden jäljittäminen ja altistuneiden asettaminen kotikaranteeniin.

Helsingin kaupunki on tänään perustanut kaupunkitasoisen koronavirustilannetta koordinoivan ryhmän ja nostanut valmiutta sosiaali- ja terveystoimialalla ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla. Ryhmä huolehtii tarvittavien toimenpiteiden kaupunkitasoisesta ohjaamisesta ja yhteistyöstä muun muassa HUSin ja THL:n kanssa.

Helsinki on avannut maanantaina 2.3.2020 helsinkiläisille tarkoitetun koronaviruspuhelinneuvonnan. Neuvontapalvelun numero on 09 310 10024. Puhelinnumerossa palvellaan helsinkiläisiä arkisin kello 7–20.

Lue myös

Teksti HUS