Helena Järvi Kampin palvelukeskuksen aulassa ilmapallojen kanssa.

Sisältöä, ystävyyttä ja tukea arkeen – Kampin palvelukeskus juhlii 30-vuotissyntäreitään

Kampin palvelukeskus juhlii tällä viikolla 30-vuotista taivaltaan. Juhlavuotta viettää myös vastaava ohjaaja Helena Järvi, joka aloitti työnsä Kampissa ensimmäisten joukossa lokakuussa 1989. Työtehtävät ovat vuosien saatossa vaihtuneet, mutta palo ikääntyneiden kanssa työskentelyyn on edelleen kova.

– Tässä työssä parasta ovat vaihteleva työ ja ihanat asiakkaat. Se, että me voimme tarjota asiakkaille mielekästä tekemistä, kokemuksia, ystäviä ja sisältöä arkeen. Omakaan ikääntyminenkään ei huolestuta, kun tiedän, että tällaisia paikkoja on olemassa. Eikä ikääntymistä muutenkaan pidä suorittaa, sillä se on yksi osa elämää, Helena pohtii.

Vuosien varrella palvelukeskuksen toiminnan painopiste on muuttunut kohti vertaistuellisia pienryhmiä, joista asiakkaat saavat entistä henkilökohtaisempaa tukea ja apua. Toki myös isoja tapahtumia järjestetään edelleen, eikä päivätanssejakaan ole unohdettu.

– Täällä Kampissa on aina ollut sellainen eteenpäin menevä fiilis. Me olemme etukenossa mukana kokeilemassa kaikkea uutta, ja se on tosi hienoa. Esimerkiksi viimeksi teimme sateenkaarisertifikaatin, Helena iloitsee.

Kun Helenalta kysyy, mitä terveisiä hänellä on palvelukeskustoimintaan mukaan tulemista empiville, hän kannustaa kaikkia kokeilemaan.

– Meille ovat tervetulleita ihan kaikki! Meillä on talo täynnä työkaluja ja tekemistä, joilla toivomme saavamme asiakkaita mukaan toimintaan. Meillä on kuntosali, kädentaitoryhmiä ja vaikka mitä muuta! Talosta löytyy varmasti jokaiselle jotakin, ja jos Kamppi ei tunnu omalta paikalta, asiakkaat voivat kokeilla muitakin toimipisteitä. Esimerkiksi Kontulasta ja Kinaporista löytyy maahanmuuttajataustaisille omia ryhmiä, Helena vinkkaa.

Helena viettää juhlaviikkoa tiivisti työn touhussa, mutta torstaina 14. marraskuuta hän aikoo istua juhlasaliin seuraamaan pääjuhlaa.

– Meillä on koko juhlaviikon erilaista toimintaa, mutta erityisesti odotan torstaita. Tulkaa juhlimaan meidän kanssa, ovet ovat koko viikon avoinna kaikille, Helena kertoo ja hymyilee.

 Kampin juhlaviikon ohjelman löydät täältä

 Palvelukeskukset:

  • ovat avoimia kohtaamispaikkoja, jotka tukevat kotona asumista, edistävät hyvinvointia ja lievittävät yksinäisyyden kokemuksia.
  • tarjoavat muun muassa ryhmätoimintaa, harrastustoimintaa, tapahtumia ja retkiä. Lisäksi keskuksista saa sosiaaliohjaajan palveluohjausta ja –neuvontaa.
  • sijaitsevat eri puolilla Helsinkiä. Kaikki keskukset ovat avoinna kaikille asuinalueesta riippumatta. Toiminta ja palvelut ovat maksuttomia, ellei toisin mainita.

 Lue lisää palvelukeskustoiminnasta täältä

 


JAA