Katunäkymä Hämeentieltä.

Kahdesti rokotetuille suositellaan kotitestiä

Koronavirustestiin hakeutuvien määrä on kasvanut HUSin alueella, ja myös Helsingissä.  Vapaita testiaikoja on vaikeaa saada samalle päivälle. Tämä vuoksi osalle suositellaan kotitestiä ja pysymistä kotona, kunnes oireet ovat helpottaneet.

Alle 12-vuotias tulee viedä testiin, jos hänellä on koronavirustartuntaan viittaavia oireita, ja hänen tiedetään altistuneen koronavirukselle edeltävän kahden viikon aikana. Lisäksi lapsi tulee viedä testiin, jos lapsen kanssa samassa taloudessa asuu tai hän tapaa säännöllisesti 16 vuotta täyttäneitä, joilla ei ole täyttä rokotussuojaa.

Yli 12-vuotiaiden tulee hakeutua testiin, jos henkilön rokotussuoja on puutteellinen, henkilö kuuluu riskiryhmään, työskentelee sosiaali- ja terveydenhuollossa tai on altistunut koronavirukselle. Kaikille muille, myös kahdesti rokotetuille, suositellaan kotitestiä ja pysymistä kotona, kunnes oireet ovat helpottaneet.

Epidemia on kiihtymässä Uudenmaan alueella. Tartuntoja on todettu viime päivinä Helsingissä yli 300 päivässä. Tartuntojen lisääntyessä nopeasti tartunnanjäljitys on ruuhkautunut ja tartunnan saaneisiin ollaan yhteydessä useiden päivien viiveellä.

Jos olet saanut positiivisen testituloksen, jää kotiin ja noudata eristysohjeita.