Helsinkiläiset ovat varanneet jo yli 20 000 rokotusaikaa

Helsinkiläiset ovat varanneet kuluvan viikon aikana innokkaasti influenssarokotusaikoja. Aikoja on varattu jo yli 20 000. Rokotusaikoja on vielä hyvin saatavilla.

Tämän vuoden rokotustavoitteena on, että ainakin 45 000 riskiryhmään kuuluvaa ja heidän läheistään ottaa influenssarokotuksen.

– On todella hienoa, että helsinkiläiset ovat varanneet rokotusaikoja näin innokkaasti. Erityisesti sähköistä ajanvarausta on käytetty paljon ja sitä kannattaa suosia edelleen, sairaanhoitaja Minni Minkkinen kertoo.

– Rokotuksia annetaan tänä vuonna vain ajanvarauksella, sillä haluamme varmistaa, että rokotukset sujuvat turvallisesti. Rokotuksia annetaan sellaisissa paikoissa, joissa on riittävän isot tilat, Minkkinen jatkaa.

Ajanvarausinnostuksesta johtuen puhelinajanvaraus pääsi alkuviikosta ruuhkautumaan, mikä näkyy nyt takaisinsoiton viiveenä.

– Takaisinsoiton viive on tällä hetkellä noin kaksi vuorokautta. Kaikille soitetaan kuitenkin takaisin. Pyrimme purkamaan takaisinsoiton jonoa mahdollisimman pian, Minkkinen kertoo.

Helsinkiläiset riskiryhmiin kuuluvat ja heidän läheisensä saavat maksuttoman influenssarokotuksen arkisin 9.–27.11. Rokotusajan voi varata sähköisesti osoitteessa influenssarokotus.hel.fi tai soittamalla arkisin klo 8–16 p. 09 310 46300. Lisätietoa voi lukea osoitteesta influenssarokotus.hel.fi

Voit lukea aiemman uutisen influenssarokotuksista täältä

Kuva: Pexels