Helsinki onnistui alentamaan terveydenhuollon kustannuksia

Helsingin kaupungin terveydenhuollon kustannukset asukasta kohti laskivat 1,1 % prosenttia vuonna 2018 edellisvuoteen verrattuna. Suurten kaupunkien vertailussa Helsingin asukaskohtaiset kustannukset olivat kolmanneksi pienimmät.

Tiedot käyvät ilmi Kuntaliiton toteuttamasta vuosittaisesta kuntien terveyden- ja vanhustenhuollon kustannusvertailusta.

Helsingissä terveydenhuollon ikävakioidut kustannukset olivat asukasta kohden 2 255 euroa, kun ne suurissa kaupungeissa olivat 2 312 euroa. Helsinkiä pienempiin asukaskohtaisiin kustannuksiin vertailussa pääsivät vain Espoo ja Vantaa. Helsingin kustannukset asukasta kohden olivat lähes 100 euroa pienemmät kuin kaupunkien mediaanikustannus.

Kustannustehokkuutta ovat tuoneet muun muassa sähköisten palvelujen lisääminen, ikäihmisten kotona asumisen tukeminen ja ammattiosaamisen laajamittainen hyödyntäminen.

– Olemme lisänneet monialaista tiimityötä siten, että asiakas saa esimerkiksi terveys- ja  hyvinvointikeskuksessa ratkaisun asiaansa usein jo ensimmäisellä yhteydenotolla. Kustannustehokuutta ei ole parannettu palveluja heikentämällä vaan päinvastoin palveluja parantamalla, kertoo Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja Juha Jolkkonen.

Terveydenhuollon kustannukset vuonna 2018 (1 449 miljoonaa euroa) olivat 3,6 % matalammat kuin yhdeksän vertailukunnan mediaani. Suurista kaupungeista kulujaan pystyivät laskemaan myös Espoo, Jyväskylä ja Kuopio.

Kuntaliiton kustannusvertailu koostuu kahdesta erillisestä aineistosta, joissa vertaillaan suurten kaupunkien terveyden- ja vanhustenhuoltoa sekä keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveydenhuoltoa vuonna 2018.

Tutustu vertailuun tarkemmin Kuntaliiton sivuilta


JAA