Turkoosilla seinällä on kolme kehystettyä kuvaa, joissa keskimmäisessä on teksti "Älä huuda!".

”Ei lasten kuullen pidä riidellä tai puhua toisesta vanhemmasta pahaa”

Ero koskettaa aina koko perhettä. Omassa kriisissään ja elämänmuutoksessaan vanhemmat saattavat epähuomiossa odottaa lapselta tai nuorelta nopeaakin sopeutumiskykyä. Kallion perhekeskuksen näyttelyssä ääneen pääsevät vanhempiensa eron kokeneet lapset ja nuoret.

”Ero voi olla hyväkin ratkaisu, mutta aina tulisi muistaa huomioida lapsen tilanne ja hänen asemansa molempien vanhempiensa elämässä. Lapsen tulisi saada säilyttää omat vanhempansa nimenomaan vanhempina eikä hänen itse tarvitsisi pohtia sitä, millainen toinen on ollut puolisona”, sanoo koulutus- ja konsultaatioasiantuntija Anne Niittymäki Avosylin-yhtymästä.

Eron kipeyden keskellä tulee muistaa, että lapsi haluaa aina olla lojaali molemmille vanhemmilleen, eikä häntä saisi asettaa pienissäkään asioissa valitsemaan tai tekemään aikuisten ratkaisuja.

”Lapselle ei juuri tule jakaa eroon johtaneita asioita tai kertoa riidoista, ne usein vain hämmentävät lasta”, Anne Niittymäki pohtii.

Hän on työryhmänsä kanssa koonnut "Siinä hetkessä" –näyttelyn, joka on paraikaa esillä Kallion perhekeskuksessa. Näyttelyssä pääsevät ääneen vanhempiensa eron kokeneet lapset ja nuoret tekstien ja kuvien muodossa. Teokset herättävät ajatuksia ja ovat muistutus lapsen näkökulmasta kaikessa viisaudessaan.

Anne Niittymäki muistuttaa, että näyttely ei halua osoittaa sormella eropäätöksen tehneitä.
”Eroja tapahtuu, ja joskus se on hyvä ratkaisu kaikille. Tulee vain käyttää harkintaa, kuinka ero toteutetaan ja millaista roolia ja joustavuutta lapselta odotetaan.”


 

Siinä hetkessä –näyttely Kallion perhekeskuksessa 28.2. saakka, os. Toinen linja 4 C.

Näyttely on avoin kaikille ja on paikoillaan helmikuun loppuun saakka, jonka jälkeen se lähtee eteenpäin kiertämään Suomea.

Näyttelyn työt on kerätty Neljä Astetta Oy:n toimesta tukipalveluja saavilta lapsilta. Neljä Astetta Oy tuottaa lastensuojelun vaihtoehtopalveluja avo-, sijais- ja jälkihuollon asiakkaille. Neljä Astetta ja Perhehoitokumppanit Suomessa ovat osa Avosylin-yhtymää.

 

Palveluja Helsingissä:

Kaipaatko tukea ja tietoa erotilanteeseen?  - Tule käymään Eron ensiapupisteessä Kalliossa!

Koskettaako ero sinua ja mietit, miten se vaikuttaa teihin aikuisiin ja lapsiin? Eron ensiapupiste tarjoaa ohjausta ja neuvontaa erotilanteisiin, eroperheen erityiskysymyksiin ja lasten asioiden järjestämiseen. 

Eron ensiapupisteestä löydät tietoa perheille erotilanteessa suunnatuista palveluista.

Eron ensiapupisteessä voit asioida nimettömänä ja myös yksin ilman toista vanhempaa.

Eron ensiapupiste palvelee:
Kallion perhekeskuksessa (Toinen linja 4 C) keskiviikkoisin klo 15.30–18
Ensiapupisteessä sinua auttaa lastenvalvoja perheoikeudellisten asioiden yksiköstä yhdessä vaihtuvan järjestötyöntekijän kanssa.
Tule pistäytymään!

Perheasioiden sovittelu

Perheasioiden sovittelu on tarpeen silloin, kun avio- tai avopuolisot miettivät eroa tai pohtivat eron jälkeistä tilannetta ja lasten huoltamista.

Sovittelun avulla halutaan helpottaa perheen elämää riippumatta siitä, päätyvätkö puolisot eroon. Erityistä huomiota kiinnitetään lasten asemaan ja tilanteeseen perheessä ja siihen, että lapset voivat säilyttää hyvät suhteet kumpaankin vanhempaan myös avio- tai avoeron jälkeen.

Sovittelukeskustelut ovat vapaaehtoisia, maksuttomia ja luottamuksellisia.

Yhteystiedot

Lastenvalvojapalvelut

Ajanvaraus (09) 31044 999

Neuvonta (09) 31043 447

Lisätietoja ja yhteydet


 


JAA