Pelastusjohtaja Jorma Lilja luovuttaa Elämän liekki -tunnustuksen Kari Niemistölle

Vedenvaraan joutuneen pelastanut Kari Niemistö palkittiin Elämän liekillä

Sunnuntaina 12.3.2017 Kari Niemistö havahtui kotonaan Kuusisaaressa ulkoa kantautuviin avunhuutoihin. Ikkunastaan hän huomasi, että noin 40 metrin päässä rannasta on henkilö pudonnut jäihin. Hän juoksi välittömästi ulos, käski muiden paikalla olleiden soittaa hätänumeroon 112 ja nappasi pihalta avukseen katiskan pitkine naruineen. Aktiivisesti jäällä liikkuva Niemistö tunsi hyvin kotirantansa jäät, juoksi niin pitkälle kuin suinkin uskalsi ja linkosi lopuksi katiskan avantoon joutuneelle henkilölle sekä veti hänet tämän avulla ylös.

Pelastuslaitoksen ja Rajavartiolaitoksen yksiköt saivat hälytyksen kohteeseen kello 15.01, joista ensimmäinen, Haagan pelastusaseman ambulanssi, saavutti kohteen 15.08, jolloin Niemistö oli jo saanut pelastettua vedenvaraan joutuneen henkilön kuivalle maalle. Pelastuslaitoksen paikalle saapuneessa ambulanssissa toiminut palomies-ensihoitaja Lauri Söderström arvioi Kari Niemistön ripeän toiminnan pelastaneen todennäköisesti hukuksiin joutuneen henkilön hengen ja esitti hänen huomioimista, jonka perusteella pelastuskomentaja Simo Weckstén on myöntänyt Kari Niemistölle Elämän liekki -tunnustuksen.

Pelastusjohtaja Jorma Liljalla oli ilo ja kunnia luovuttaa tunnustus tänään Helsingin Keskuspelastusasemalla, jossa vaaratilanne käytiin uudelleen läpi. Kari Niemistö totesi toimineensa välittömästi ja vaistonvaraisesti, sillä hän tiesi pelastamisen vaikeutuvan joka hetki.

Helsingin kaupungin pelastuslaitos on myöntänyt Elämän liekki –tunnustusta vuodesta 1990 alkaen. Myöntämisen perusteena on pelastuslaitoksen arvio pelastustoimien merkityksestä pelastettavan selviytymiselle. Kari Niemistölle myönnetty tunnustus oli järjestyksessään 38.

JAA