Uudenmaan pelastuslaitoksille yhtenäiset valvonnan taksat

Muutoksen taustalla on Uudenmaan pelastuslaitosten pitkään jatkunut yhteistyö, jossa toimintaa ja palveluita kehitetään asiakkaiden näkökulmasta yhtenäisemmiksi. Taksamuutoksen myötä palotarkastuskäyntien taksat laskevat pääsääntöisesti Helsingissä, kun aiemmin palotarkastettavan kohteen koon mukaan määräytyneestä kiinteästä taksasta siirrytään yhdenmukaiseen tuntiperusteiseen hinnoitteluun. Uudenmaan yhteiseksi tuntitaksaksi määräytyi 49,20 euroa tunnissa.

- Nämä vahvistetut taksat perustuvat valtakunnallisesti käytössä oleviin laskentaperusteisiin. Olemme valinneet yhteiset taksat halvimman kustannuksen periaatteella siten, että kaikki laitokset ottavat käyttöön alueen matalimman tuntitaksan ja erhe-maksun. Siten nyt käyttöön otettavat yhteiset taksat vastaavat pelastuslain mukaisesti enintään aiheutuneita kokonaiskustannuksia kaikkien Uudenmaan pelastuslaitosten alueilla, sanoo Helsingin pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Pekka Itkonen.

Erhe-maksu nousee laskentatavan tarkistuksen myötä nykyisestä 770 eurosta 1127,94 euroon Itä-Uudenmaan taksan mukaisesti. Pelastuslain mukaisesti pelastuslaitokset voivat periä niille aiheutuneiden kustannusten perusteella erhe-maksun sellaisissa tapauksissa, joissa sama paloilmoitin aiheuttaa toistuvia erheellisiä tehtäviä pelastuslaitoksen antamasta korjauskehotuksesta huolimatta.

Itä-Uudenmaan, Keski-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitosten alueilla päätös yhtenäisten taksojen käyttöönotosta tehtiin jo aiemmin loppuvuodesta 2019.

Lisätietoja: Palopäällikkö Anja Aatsinki, p. 09-310 30 103. 

  • Helsingissä vuonna 2019 automaattisten palohälytysten määrä oli yhteensä 2 434 kappaletta 1 200 eri paloilmoitinkohteesta.
  • Erheellisiä palohälytyksiä näistä on suurin osa eli 95 prosenttia.
  • Laskuja on vuonna 2019 lähetetty noin 1 000 kappaletta 414 eri kohteesta ja korjauskehotuksia 246 kappaletta.


JAA