Avotulen teko kieltoa tiukennetaan Uudellamaalla

30.05.2018 08:52

Maastopalojen riski on noussut pitkään jatkuneen kuivan ja helteisen sään johdosta erittäin korkeaksi. Uudenmaan alueella on pelkästään toukokuun aikana ollut yhteensä 188 maastopaloa. Näistä 78 on aiheutunut huolimattomasta tulenkäsittelystä ja 40 on arvioitu tahallaan sytytetyiksi. Tästä johtuen Uudenmaan pelastuslaitokset ovat tiukentaneet yleistä metsäpalovaroitusta antamalla toistaiseksi voimassa olevan avotulentekokiellon koko alueelle, joka koskee kaikkea palovaaran aiheuttamista.

Maaperä ja kasvusto ovat nyt niin kuivia, että suurpalon mahdollisuuden todennäköisyys on erittäin suuri. Metsäpaloriskiä lisää voimistuneet tuuliolosuhteet, jotka voivat kuljettaa lämpöä ja kipinöitä mukanaan pikiäkin matkoja. Palon alku saattaa syntyä myös muusta kuin avotulesta, kuten esimerkiksi savukkeesta, moottoriajoneuvoista tai tulitöistä syntyvästä lämmöstä.

Nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää nyt, kun olosuhteet kuivuuden ja tuulen takia ovat sellaiset, että metsäpalon, ruohikkopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen. Uudenmaan pelastuslaitokset ovat yhdessä päättäneet laajentaa avotulen tekoa kieltoa alueellaan (Pelastuslaki 379/2011 6 §). Kielto on voimassa, kunnes metsäpaloindeksi on alle 5,6. Pelastuslaitokset tiedottavat kiellon päättymisestä.

Avotuleksi ei katsota maapohjasta eristettyjä grillejä, tiilistä tai kiviaineksesta valmistettuja tulisijoja sekä edellisiä vastaavia laitteita, joista tuli ei voi päästä leviämään maapohjan kautta tai kipinöinnin vuoksi. Myös näiden käytössä on kuitenkin otettava huomioon mahdollinen palon syttymisvaara ja vältettävä käyttö, mikäli se on ilmeinen. Kevytrakenteisten, suoraan maapohjalle asetettavien ja helposti tuulessa kaatuvien grillien ja vastaavien muiden tulisijojen käyttö katsotaan pelastuslaissa tarkoitetuksi kielletyksi avotulen teoksi tulipalovaaran ollessa ilmeinen.

Toiminnassa, joka voi aiheuttaa kipinöintiä, tulee olla erittäin varovainen. Jos tällaista työtä, kuten esimerkiksi metsätyötä tehdään, on toiminnanharjoittajan omin toimenpitein huolehdittava siitä, että kipinöinti ei aiheuta metsäpalon vaaraa. (Pelastuslaki 14 §)

JAA