Oppilaat pääsivät vaikuttamaan Enjoy USA -ruokateemaviikon tarjontaan

Oppilaat mukana kouluruokateeman suunnittelussa

Ruokateemaviikkoa vietetään ensi maaliskuussa Enjoy USA -tunnelmissa Palvelukeskus Helsingin ravintoloissa ja Teemu Männikkö kokoaa oppilaille hampurilaisiatoimipaikoissa. Teema suunnitellaan yhdessä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa. Aiempina vuosina maateemoina ovat olleet muun muassa Italia ja Espanja.

- Ruokateemaviikot tutustuttavat lapsia ja nuoria eri maiden ruokakulttuureihin ja -tapoihin. Tänä vuonna tarjoutui mahdollisuus toteuttaa jo pitkään oppilaiden toiveena ollut USA-ruokateema, josta voi ammentaa paljon, kertoo kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ruokapalveluasiantuntija Katja Peränen.

Vuoden 2020 maaliskuun ruokateeman suunnittelu on aloitettu toukokuussa. Teemaviikon ruokiin kerätään käyttäjäkokemuksia kaikilta luokka-asteilta, joiden perusteella tuotteita kehitetään ja valitaan lopulliselle ruokalistalle.

- Haluamme antaa lapsille ja nuorille myös mahdollisuuden vaikuttaa teemaviikolla tarjottaviin ruokiin. Voimme tuotekehityksessä oppia heiltä paljon ja saimmekin ruokateemaviikon maistelussa ihan loistavia kehitysideoita, iloitsee koulujen tuotesuunnittelusta vastaava Teemu Männikkö Palvelukeskus Helsingistä.   

- Tuntuu hyvältä, että pääsee itse vaikuttamaan ja kertomaan mielipiteitä. Maistelun kautta tutustuu myös prosessiin, miten kaikki tehdään. Se on siistiä! pohtii Suutarinkylän peruskoulun yhdeksäsluokkalainen Milja Vertola

Maaliskuista ruokateemaviikkoa juhlistetaan kolmatta kertaa myös helsinkiläispäiväkodeissa, joissa Palvelukeskus Helsinki tuottaa ruokapalvelua. Päiväkoti Norpan eskariryhmä toimi ruokien koemaistajana.

- Broileri-maissikeitto sai lähes kaikilta peukut ylöspäin ja mac & cheese oli hitti. Härkäpapupata vaatii vielä kehitystä, sillä se oli hiukan turhan voimakasta lasten makuun. Pirtelöstä oli maisteltavana kaksi eri versiota, mutta tällä kertaa lasten arvioista ei taida olla apua valinnassa - Molemmat on yhtä hyviä! naurahtaa päiväkotien ruokalistojen suunnittelusta vastaava Susanna Immonen

Ruokateemaviikot tuovat sekä lapsille ja henkilökunnalle toivottua vaihtelua arkeen. Palvelukeskus Helsingin ravintoloissa vuotuiset ruokateemaviikot ovat olleet pidettyjä.

Katso video ruokateemaviikon maisteluista.

Palvelukeskus Helsinki on kaupungin omistama liikelaitos, joka toimii kouluissa, oppilaitoksissa, päiväkodeissa, sairaaloissa, monipuolisissa palvelukeskuksissa sekä palvelutaloissa. Olemme mukana 100 000 ruokahetkessä päivittäin ja kokemusta meillä on ruokapalvelujen hoitamisesta yli 100 vuoden ajalta. Ruokapalvelujen lisäksi kehitämme ja tuotamme puhelin- ja hyvinvointipalveluja sekä tuemme kotona asumista monipuolisilla teknisillä ratkaisuilla ja palveluilla. Huolehdimme myös siivouspalveluista.


JAA