Uusia kulttuurin ja vapaa-ajan palveluja helsinkiläisille – kirjakasseja, veistoskävelyreittejä ja historiakuvia Helsingistä 

Helsingin kaupunki on lähtenyt etsimään ja luomaan uusia tapoja tuottaa palveluja.Eilen torstaina kerroimme uusista digitaalisista palveluista, kuten Virtuaalisesta Annantalosta, kaupunginorkesterin esitysten striimauksesta ja museonäyttelyiden podcasteista. Maanantaina 23.3. käynnistyy myös muita uusia kulttuurin ja vapaa-ajan palveluja. 

Kirjakasseja helsinkiläisille 
Helsingin kaupunginkirjasto aloittaa valmiiksi pakattujen kirjakassien jakamisen maanantaista 23.3. alkaen. Jokaisessa kassissa on muutama kirjaston siisti poistokirja. Valittavana on teemoitettuja kirjakasseja lapsille ja aikuisille. Kasseja jakavat aluksi ainakin Etelä- ja Pohjois-Haagan, Pitäjänmäen, Puistolan, Malminkartanon, Töölön, Rikhardinkadun, Jakomäen ja Pasilan kirjastot. Kirjakasseja voi noutaa kirjastojen edustalta arkisin klo 10-14. Kirjoja ei tarvitse palauttaa. Kaupunki kannustaa tutkimaan kirjakassin sisällön vasta turvallisesti kotona. 
 
Helsinkikuvia.fi on kuvien aarreaitta? 
Helsingin kaupunginmuseon kokoelmissa on lähes miljoona valokuvaa Helsingistä ja helsinkiläisistä 1860-luvulta nykypäivään. Kuvia pääsee?selaamaan vaikka omalta kotisohvalta Helsinkikuvia.fi -palvelussa, jossa museo on julkaissut jo noin 65 000 valokuvaa. Helsinkikuvia.fi:stä valokuvia voi myös ladata omalle laitteelleen korkearesoluutioisina eli painolaatuisina tai pienempinä, verkkolaatuisina kuvina. Palvelusta voi halutessaan myös tilata maksullisia kuvatuotteita. Sukella nostalgisiin kuvamuistoihin, etsi oma kotikatusi: helsinkikuvia.fi 
 
Helsingin kokoinen taidenäyttely omalta kotisohvalta 
2 700 taideteosta ympäri Helsinkiä, 500 veistosta nähtävissä yötä päivää. Helsingin taidemuseo HAM pitää huolta helsinkiläisten omasta taidekokoelmasta, johon kuuluu yli 9 000 teosta. näihin taideteoksiin pääsee nyt helposti tutustumaan myös kotoa käsin HAMin verkkosivujen kautta ja HAMin sosiaalisen median kanavia seuraamalla. 
 
Omatoimiset veistosreitit 
Kaupunkilaisten iloksi on luotu myös valmiiksi suunniteltuja omatoimisia veistosreittejä erilaisten teemojen ympärille. Elämän kysymykset -reitti johdattaa kulkijan miettimään ja löytämään kenties vastauksiakin kysymyksiin mitä on taide ja miten se vaikuttaa minuun. Inhale exhale HAM –reitti sopii taas juoksulenkiksi kun Toven elämänpolku esittelee kuinka taiteilija Tove Janssonin elämä näkyy Helsingin kaduilla ja puistoissa. 

helsinkikuvia.fi 
hamhelsinki.fi/julkinen-taide
facebook.com/hamhelsinki
instagram.com/hamhelsinki
twitter.com/hamhelsinki

Kuva: Katja Tähjä

Lue lisää: Koronavirustilanteen johdosta useita uusia järjestelyjä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluissa – kouluruokailu jatkuu tarvitseville

JAA