Vanhanaikaista kiiltokuvaa muistuttava kuva. Kuva on osittain mustavalkoinen. Nuori olkihattu päässään mietiskelee käsi poskellaan. Värikkäät luontoelementit kuten saniaisenoksa, kalat ja perhonen tuovat syvyyttä kuvaan.

Nuorten Saarigalleria avautuu jälleen Vartiosaaressa

Saarigalleria on avoinna arkisin 7.6. – 6.8. välisenä aikana ja se on tarkoitettu kaikille helsinkiläisille 12-22 vuotiaille nuorille. Toimintaa järjestetään avoimien päivien ja leirien muodossa. Inspired by Biennale: Taidetta, luontoa ja käsitöitä saaristossa keskellä kauneinta Itä-Helsinkiä – toimintaa nuorille.

Saarigalleriassa luonto, taide ja kädentaidot kohtaavat. Luonnonkauniissa ympäristössä nuoret pääsevät luovan työskentelyn lisäksi viljelemään, hoitamaan eläimiä ja luontohetkeilemään. Upean saarimaiseman ohella työskentelytiloina ovat hammaslääkäri Ernst Waseniuksen huvilan pihapiiriin yli sata vuotta sitten rakennetut talli ja lato.

Nuorten Saarigallerian kaksiviikkoinen näyttely avautuu 19.päivä heinäkuuta. Näyttely kootaan työpajoissa kesän aikana tehdyistä töistä. Saareen voi tulla myös kiertämään hyvinvointipolkua, puuhailemaan puutarhaan, syömään omia eväitä näköalakalliolla tai seikkailemaan muuten vain.

Edellisvuoden tapaan Nuorten Ekokahvila tarjoaa kesän ajan Saarigalleriassa ilmastoystävällistä evästä edulliseen hintaan. Huomionarvoista on kuitenkin muistaa, että Ekokahvila on tärkeä osa nuorten Saarigallerian toimintaa ja palvelee ensisijaisesti Saarigalleriaan toimintaan osallistuvia nuoria.   

Vartiosaari tarjoaa puitteet lumoaviin seikkailuihin

Vartiosaari on yhden neliökilometrin eli 140 jalkapallokentän kokoinen saari, joka sijaitsee 7 km Helsingin ydinkeskustasta itään Laajasalon ja Tammisalon vieressä. Vartiosaari on suurimmaksi osaksi virkistyskäytössä eli kaikki ovat saareen tervetulleita. Siellä sijaitsee myös viitisenkymmentä kesäasuntoa ja vanhaa huvilaa.

Saarelle ei ole maayhteyttä tai siltaa, mutta nuorisopalvelut järjestävät 7.6. – 6.8. välisenä aikana arkipäivisin maksuttomia venekyytejä toiminnassa mukanaoleville nuorille. Saareen pääsee myös maksullisilla kuljetuksilla, joita liikennöivät Suomen Saaristokuljetus sekä Callboats aurinkosähkölautta.  

Nuorten Ekokahvila

Erityisesti avoimien viikkojen aikana kuka tahansa voi tulla tutustumaan Saarigallerian toimintaan ja nauttimaan kupposen kuumaa Ekokahvilassa. Saarigalleria on kaikkien helsinkiläisten nuorten oma kesäparatiisi ja luovan toiminnan keskus. Lue lisää Saarigallerian toiminnasta tästä

Maksuttomien leirien ja työpajojen ilmoittautuminen on käynnissä osoitteessa harrastushaku.fi

Kuva: Helsingin kaupunki