Helsingin keskustassa ja sen lähialueilla järjestetään nuorten auttamisoperaatio koulujen päättymispäivän iltana ja yönä 5.6.

Nuorten auttamisoperaatio koulujen päättymispäivänä Helsingin keskustassa

Helsingin keskustassa ja sen lähialueilla järjestetään nuorten auttamisoperaatio koulujen päättymispäivän iltana ja yönä 5.6. Operaation tarkoituksena on kohdata ja auttaa alle 18-vuotiaita nuoria esimerkiksi keskustelemalla, mutta myös antamalla heille ensiapua kaduilla ja ohjaamalla sairaalahoitoon tarvittaessa.

Helsingin keskustan alueella sekä muilla nuorten yleisesti suosimilla paikoilla kiertävät koulujen päättymispäivänä useat eri jalkapartiot. Operaatio alkaa klo 15.00 ja jatkuu tarpeen mukaan niin kauan kuin nuoria on liikkeellä.

"Koulujen päättäjäispäivä on nuorille tärkeä juhlapäivä rajoitusaikanakin. Tällä auttamisoperaatiolla haluamme varmistaa, että nuori voi viettää juhlapäivää turvallisesti ja tarvittaessa voimme olla hänelle apuna. Tätä tärkeää juhlapäivää voi viettää myös kotioloissa tai kodin lähistöllä pienissä ryhmissä”, sanoo operaatiosta vastaava Jaakko Rautavaara Helsingin kaupungin nuorisopalveluista.

Auttamisoperaatiossa on mukana noin 100 henkilöä, joista n. 70 on ammattilaisia ja 30 vapaaehtoisia aikuisia. Operaation järjestää Helsingin kaupungin nuorisopalvelut yhteistyössä Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirien, Saapas-toiminnan, Aseman Lapset ry:n, Vantaan ja Espoon kaupunkien nuorisotyön, Helsingin seurakuntien erityisnuorisotyö Snellun sekä poliisin ja ensihoidon kanssa.

Yhteistyönä järjestettävällä operaatiolla on pitkät perinteet, ensimmäiset nuorten auttamisoperaatiot järjestettiin jo 1980-luvun vaihteessa. Operaatioita on järjestetty vappu- ja uudenvuodenöinä sekä 90-luvulta lähtien myös koulujen päättäjäispäivinä.

Päättäjäispäivänä nuorille tarjotaan myös mielekästä tekemistä verkossa eri virtuaalitapahtumien muodossa. Nuorten toivotaan näin löytävän uusia tapoja viettää koulujen päättymispäivää rauhallisesti ja välttäen suuria joukkokokoontumisia näin rajoitusaikana.

Kuva: Aleksi Poutanen